Kunnanhallitus, kokous 21.5.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 184 Veteraanitoimikunta, jäsenen nimeäminen Raimo Mannerin tilalle

TUUDno-2017-1299

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen

Perustelut

Kunnanhallitus § 333, 21.6.2017

Khall § 333/21.6.2017 
Veteraanitoimikunnan toiminta on Tuusulassa katsottu tarpeelliseksi viranomaisten sekä veteraanien, veteraanijärjestöjen ja sotainvalidien yhteistoiminnan kannalta.

Veteraanitoimikuntaan on kuulunut jäseninä ja heidän varajäseninään kaksi (2) kunnan edustajaa sekä yksi jäsen ja varajäsen kustakin seuraavasta järjestöstä:

- Tuusulan Sotaveteraanit ry
- Järvenpään Rintamaveteraanit ry Tuusulan jaos (1.1.2017 alkaen)
- Sotainvalidien Veljesliitto Järvenpään Seudun osasto ry
- Sotainvalidien Veljesliiton Keravan Seudun osasto ry

Kunnanhallitus on aiemmin valinnut kaksi jäsentä ja varajäsentä ja oikeuttanut järjestöt itse nimeämään omat jäsenensä ja varajäsenensä.

Kunnan edustajina edellisellä toimikaudella olivat Antti Simola (Tuula Lind) ja Erkki Mäkilä (Eila Pesu).

Veteraanijärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi veteraanitoimikunnan toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2019 ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:

Tuusulan Sotaveteraanit ry:
Raimo Manneri, varajäsenenä Leena Jäntti

Järvenpään Rintamaveteraanit ry Tuusulan jaos:
Tuula Lind, varajäsenenä Aarre Lindfors

Sotainvalidien Veljesliiton Järvenpään Seudun osasto ry:
Taisto Vanhapelto, varajäsenenä Seija Toivonen

Sotainvalidien Veljesliiton Keravan Seudun osasto ry:
Jaakko Torppa, varajäsenenä Ritva Nordberg-Koivunen

Lisäksi veteraanijärjestöt ovat esittäneet, että Tuusulan kunnan edustajiksi valittaisiin kaksi jäsentä sekä kaksi varajäsentä järjestöjen ehdottamista seuraavista henkilöistä:

Tuusulan Sotaveteraanit ry:
Erkki Mäkilä, varajäsenenä Eila Pesu

Järvenpään Rintamaveteraanit ry Tuusulan jaos:
Antti Simola, varajäsenenä Matti Kulmala

Muut järjestöt eivät ole nimenneet ehdokkaita kunnan edustajiksi.

Tasa-arvolain säännösten vaatimuksista on perusteltu syy poiketa jäseniä valittaessa, kun valitaan edustajiksi veteraaneja.

Lisätiedot: konsernipalvelujen sihteeri, veteraanitoimikunnan sihteeri Hille Vihertie, p. 040 314 3053

Ehdotus /  Kj 
Kunnanhallitus päättää

- asettaa veteraanitoimikunnan toimikaudeksi 6/2017-5/2019 seuraavasti:

Jäsen   Henkilökohtainen varajäsen
Jaakko Torppa 
Raimo Manneri  
Tuula Lind   
Taisto Vanhapelto  
Ritva Nordberg-Koivunen
Leena Jäntti
Aarre Lindfors
Seija Toivonen

     
- nimetä Tuusulan kunnan edustajaksi kaksi (2) jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet eli

Jäsen   Henkilökohtainen varajäsen
Erkki Mäkilä  
Antti Simola  
Eila Pesu
Matti Kulmala


Päätös 
Ehdotus hyväksyttiin.

____________

Kunnanhallitus 18.12.2017

Veteraanitoimikunnan varajäseneksi valittu Eila Pesu on kuollut. Veteraanitoimikunta esittää, että Eila Pesun tilalle valitaan Kalervo Kärpänoja.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • valita Erkki Mäkilän varajäseneksi veteraanitoimikuntaan Kalervo Kärpänojan

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Veteraanitoimikunnan jäsen Raimo Manneri on kuollut. Tuusulan Sotaveteraanit ry esittää, että Mannerin tilalle valitaan Jorma Riissanen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • valita Raimo Mannerin tilalle veteraanitoimikunnan jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Jorma Riissasen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Riissanen, Anita Vuorenmaa

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.