Perustelut
Valtuusto on 7.12.2015 § 169, Asuntorakentaminen 2016 - 2020, hyväksynyt asuntorakentamisen ohjelman, jonka mukaan Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy rakennuttaa Lahelaan kehitysvammaisten asumispalveluyksikön, jonka tilat on tarkoitus vuokrata Tuusulan kunnalle. Asumispalveluyksikön ryhmäasuntojen lisäksi Lahelanpellon asemakaava-alueella sijaitsevalle tontille rakennetaan pienasuntoja itsenäiseen asumiseen tarkoitetuille asukkaille normaalina ARA-korkotuettuna vuokra-asuntotuotantona.
Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n hallitus on kokouksessaan 25.4.2018 päättänyt ehdottaa Tuusulan kunnalle, että kunta myisi Lahelanpellon korttelin 2217 tontista nro 1 rajatun määräalan Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:lle yhden (1) euron hintaan Neitoperhon ryhmäasumisyksikön rakentamiseksi kehitysvammaisille. Perusteluina esitetään se, että Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) ei ole hyväksynyt hankkeelle esitettyjä rakentamisen ja tontin kustannuksia ja suunnitelmia, joiden pohjalta. Suunnittelua on tämän jälkeen jatkettu kustannusten karsimiseksi, mutta muutokset eivät arvion mukaan alenna hintaa riittävästi. Sen vuoksi Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy ehdottaa tontin määräalan luovuttamista hankkeelle esitetyllä yhden euron hinnalla.
Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy (Tukuki) on kunnan 100 % omistama yhtiö. Ryhmäasumisen yksikön rakennuksen valmistuttua Tukuki vuokraisi rakennuksen ja kiinteistön kunnan palvelutoimintaan ns. omakustannushintaan.
Hankkeen saatua ARA:lta osapäätöksen ja rakennustöiden lähdettyä käyntiin, tontin loppuosalle suunniteltavan ns. normaalin vuokratalon tonttihinta määriteltäisiin normaalihinnoittelun mukaisesti.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Puheenjohtaja poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (palvelussuhdejäävi Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n työntekijänä). Puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Jussi Salonen. Kokouksesta poistui esteellisenä myös Kari Friman (yhteisöjäävi Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n hallituksen jäsenenä).