Valmistelija
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Perustelut
Tuusulan kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 2.5.2016 § 165 hakea Valtionkonttorilta Vesa Tapani Timoskaisen kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle käytettäväksi puoliksi sosiaali- ja terveystoimen esittämään ”Kotona asumista tukevaan hankkeeseen” ja puoliksi Kasvatus- ja sivistystoimen esittämään ”Hyvinvointia kulttuurista – kaikille kuntalaisille -hankkeeseen”.
Hankkeen Hyvinvointia kulttuurista – kaikille kuntalaisille nimi on muuttunut lyhyempään Kulttuuria kaikille muotoon. Hankkeen tarkoituksena on lisätä ja tukea tuusulalaisten mahdollisuuksia päästä nauttimaan taiteesta ja kulttuurista. Hanke vahvistaa, tukee ja hyödyntää Tuusulassa jo olevaa toimintaa ja osaamista kulttuuri-, taide- ja museotoiminnassa. Hankkeessa pyritään lisäämään kunnan eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Rahaston varoilla voidaan tuottaa, ostaa, koordinoida ja tukea taide- ja kulttuuripalveluja, jotka huomioivat erilaiset käyttäjä- ja ikäryhmät ja parantavat taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Hanke vahvistaa Tuusulan strategiaa ja identiteettiä kulttuurikuntana
Rahaston hankesuunnitelma tulee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätettäväksi, kunhan säännöt ovat tulleet voimaan.
Kulttuuria kaikille -rahaston säännöt on liitteessä.
Ehdotus
Esittelijä
Virpi Lehmusvaara tuulehmuvi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää
- ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että
VALTUUSTO päättää
- perustaa Kulttuuria kaikille -rahaston
- hyväksyä rahastolle liitteen mukaiset säännöt