Kunnanhallitus, kokous 20.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 202 Europarlamenttivaalit, muutoksia Kirkonkylän ja Tuomalan vaalilautakunnan kokoonpanoon

TUUDno-2018-1320

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen

Perustelut

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 3.–9.4.2019. Europarlamenttivaalit toimitetaan 26.5.2019. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 15.–21.5.2019. 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta. Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Tuusulan kunnassa on seuraavat äänestysalueet:

  1. Kirkonkylä
  2. Rusutjärvi
  3. Paijala
  4. Tuomala
  5. Ruotsinkylä
  6. Jokela
  7. Vanhakylä
  8. Kellokoski-läntinen
  9. Hyrylä
  10. Vaunukangas
  11. Riihikallio I
  12. Lepola
  13. Riihikallio II
  14. Hyökkälä
  15. Kellokoski-itäinen

Tuusulassa asetetaan 15 vaalilautakuntaa, joista Kirkonkylän, Paijalan, Jokelan, Kellokoski-läntisen ja Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät oikeusministeriön sähköistä vaaliluetteloa. Paijalan ja Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät myös sähköistä tuloslaskentajärjestelmää.

Vaalitoimikuntia on Tuusulassa asetettu yleensä kaksi eli toinen Etelä-Tuusulassa ja toinen Pohjois-Tuusulassa toimitettavia laitosäänestyksiä varten.

Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä. Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy muutoin sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan. Sinänsä ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaalikelpoinen molempiin toimielimiin. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Myös tasaarvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat tulisi lähtökohtaisesti asettaa erikseen eduskuntavaaleja ja europarlamenttivaaleja varten, Koska vaalit ovat näin lähekkäin, oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan ei ole estettä, että vaalilautakunnat asetetaan samalla kertaa molempiin vaaleihin.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ehdokkaita asettivat seuraavat puoluerekisteriin merkityt puolueet:

Itsenäisyyspuolue r.p
Köyhien Asialla r.p
Kansallinen Kokoomus r.p
Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p
Muutos 2011 r.p.
Perussuomalaiset r.p
Piraattipuolue r.p.
Suomen Keskusta r.p.
Suomen Kommunistinen Puolue r.p.
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - r.p.
Suomen Työväenpuolue STP r.p
Svenska folkpartiet i Finland r.p
Vasemmistoliitto r.p.
Vihreä liitto r.p.

Em. puolueilta on pyydetty esitykset edustajista vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin. Lisäksi esitykset on pyydetty Tuusulan Puolesta ry:ltä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa vuoden 2019 eduskuntavaaleja ja europarlamenttivaaleja varten kuhunkin 15 äänestysalueeseen vaalilautakunnan ja Etelä-Tuusulan ja Pohjois-Tuusulan vaalitoimikunnan liitteiden mukaisesti
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Hyrylän vaalilautakunnan jäsen Erkki Poutanen on pyytänyt eroa vaalilautakunnan jäsenyydestä sekä eduskuntavaaleissa että europarlamenttivaaleissa.  

Hyökkälän vaalilautakunnan varajäsen Ulla Anttonen (eduskuntavaalit 3. varajäsen, europarlamenttivaalit 4. varajäsen) on pyytänyt eroa vaalilautakunnan varajäsenyydestä sekä eduskuntavaaleissa että  europarlamenttivaaleissa. 

Europarlamenttivaaleja varten valitun Vaunukankaan vaalilautakunnan  jäsen Merja Lonkainen on pyytänyt eroa vaalilautakunnan jäsenyydestä.

Eduskuntavaaleja varten valitun Lepolan vaalilautakunnan jäsen Erja Isomäki  on pyytänyt eroa vaalilautakunnan jäsenyydestä.

Riihikallion I:n vaalilautakunnan 5. varajäsen Sirkka Korhonen on pyytänyt eroa vaalilautakunnan varajäsenyydestä europarlamenttivaaleissa.

Tuomalan vaalilautakunnan 5. varajäseneksi on valittu Pasi Pihavaara, vaikka ko. henkilön oikea sukunimi on Pesonen.

Erkki Poutasen tilalle on esitetty Juhani Vihantoa.

Merja Lonkaisen tilalle on esitetty Kati Lepojärveä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Erkki Poutaselle eron Hyrylän vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä sekä eduskuntavaalien että europarlamenttivaalien osalta ja valita hänen tilalleen Juhani Vihannon
  • myöntää Merja Lonkaiselle eron europarlamenttivaaleja varten valitun Vaunukankaan vaalilautakunnan  jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Kati Lepojärven
  • myöntää Erja Isomäelle eron eduskuntavaaleja varten valitun Lepolan vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden jäsenen
  • myöntää Ulla Anttoselle eron Hyökkälän vaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä sekä eduskuntavaalien että europarlamenttivaalien osalta ja valita hänen tilalleen eduskuntavaaleja varten valittuun Hyökkälän vaalilautakuntaan uuden 3. varajäsenen ja europarlamenttivaaleja varten valittuun Hyökkälän vaalilautakuntaan uuden 4. varajäsenen
  • myöntää Sirkka Korhoselle eron europarlamenttivaaleja varten valitun Riihikallion I:n vaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 5. varajäsenen
  • todeta, että  Tuomalan vaalilautakunnan 5. varajäsen on Pasi Pesonen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa

Päätös

Kunnanhallitus päätti

 

  • myöntää Erkki Poutaselle eron Hyrylän vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä sekä eduskuntavaalien että europarlamenttivaalien osalta ja valita hänen tilalleen Juhani Vihannon
  • myöntää Merja Lonkaiselle eron europarlamenttivaaleja varten valitun Vaunukankaan vaalilautakunnan  jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Kati Lepojärven
  • myöntää Ulla Anttoselle eron Hyökkälän vaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä sekä eduskuntavaalien että europarlamenttivaalien osalta ja valita hänen tilalleen eduskuntavaaleja varten valittuun Hyökkälän vaalilautakuntaan Asta Juntusen ja europarlamenttivaaleja varten valittuun Hyökkälän vaalilautakuntaan Tarja Rantasen
  • todeta, että  Tuomalan vaalilautakunnan 5. varajäsen on Pasi Pesonen
  • jättää asian muilta osin pöydälle kunnanhallituksen seuraavaan kokoukseen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Valmistelija

Tuula Hyttinen

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Erja Isomäelle eron eduskuntavaaleja varten valitun Lepolan vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden jäsenen
  • myöntää Sirkka Korhoselle eron europarlamenttivaaleja varten valitun Riihikallion I:n vaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 5. varajäsenen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • jättää asian pöydälle.

Valmistelija

Tuula Hyttinen

Perustelut

Tero Arhamaa on pyytänyt eroa eduskuntavaaleja varten valitun Paijalan vaalilautakunnan 5. varajäsen tehtävästä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Erja Isomäelle eron eduskuntavaaleja varten valitun Lepolan vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Hannele Pitkäsen
  • myöntää Sirkka Korhoselle eron europarlamenttivaaleja varten valitun Riihikallion I:n vaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 5. varajäsenen
  • myöntää Tero Arhamaalle eron eduskuntavaaleja varten valitun Paijalan vaalilautakunnan 5 . varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 5. varajäsenen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • myöntää Erja Isomäelle eron eduskuntavaaleja varten valitun Lepolan vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Hannele Pitkäsen
  • myöntää Tero Arhamaalle eron eduskuntavaaleja varten valitun Paijalan vaalilautakunnan 5 . varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Jyrki Ruotsalaisen
  • jättää asian muilta osin pöydälle
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Valmistelija

Tuula Hyttinen

Perustelut

Kirkonkylän vaalilautakunnan 4. varajäsen Marko Ketvel, Paijalan vaalilautakunnan varapuheenjohtaja Tarja Hartman, Ruotsinkylän vaalilautakunnan 3. varajäsen Hannele Ahokas ja Vaunukankaan vaalilautakunnan 1. varajäsen Marleena Meckelborg ovat ilmoittaneet esteen osallistua vaalilautakuntien työskentelyyn.

Arto Nikkinen on valittu 3. varajäseneksi Jokelan vaalilautakuntaan ja 1. varajäseneksi Lepolan vaalilautakuntaan. Nikkinen jatkaa Lepolan vaalilautakunnassa, joten Jokelan vaalilautakuntaan tulee valita Nikkisen tilalle uusi 3. varajäsen.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Marko Ketvelille eron Kirkonkylän vaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Jukka Kaikkosen
  • myöntää Tarja Hartamanille eron Paijalan vaalilautakunnan varapuheenjohtajan tehtävästä ja valita hänen tilalleen ko. vaalilautakunnan 2. varajäsenen Minna Renholmin ja valita Paijalan vaalilautakuntaan 2. varajäsenen
  • myöntää Hannele Ahokkaalle eron Ruotsinkylän vaalilautakunnan 3. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilallen Päivi Kilpeläisen
  • myöntää Arto Nikkiselle eron Jokelan vaalilautakunnan 3. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Pasi Huuhtasen
  • myöntää Marleena Meckelborgille eron Vaunukankaan vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen ko. vaalilautakunnan 4. varajäsenen Anna Yltävän ja valita Vaunukankaan vaalilautakunnan 4. varajäseneksi Kaisa Aitlahden
  • myöntää Sirkka Korhoselle eron Riihikallio I:n vaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Minna Aaltosen.

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • myöntää Marko Ketvelille eron Kirkonkylän vaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Jukka Kaikkosen
  • myöntää Tarja Hartamanille eron Paijalan vaalilautakunnan varapuheenjohtajan tehtävästä ja valita hänen tilalleen ko. vaalilautakunnan 2. varajäsenen Minna Renholmin ja valita Paijalan vaalilautakunnan 2. varajäseneksi Päivi Immosen
  • myöntää Hannele Ahokkaalle eron Ruotsinkylän vaalilautakunnan 3. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilallen Päivi Kilpeläisen
  • myöntää Arto Nikkiselle eron Jokelan vaalilautakunnan 3. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Pasi Huuhtasen
  • myöntää Marleena Meckelborgille eron Vaunukankaan vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen ko. vaalilautakunnan 4. varajäsenen Anna Yltävän ja valita Vaunukankaan vaalilautakunnan 4. varajäseneksi Kaisa Aitlahden
  • myöntää Sirkka Korhoselle eron Riihikallio I:n vaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Minna Aaltosen.

Valmistelija

  • Tuula Hyttinen

Perustelut

Kirkonkylän vaalilautakunnan varapuheenjohtaja Petri Tuomela, jäsen Juuso Lindberg ja 1. varajäsen Leena Jäntti sekä Tuomalan vaalilautakunnan 2. varajäsen Leena Joensuu ovat ilmoittaneet, etteivät he voi osallistua vaalilautakunnan työskentelyyn.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Petri Tuomelalle eron Kirkonkylän vaalilautakunnan jäsenen/puheenjohtajan tehtävästä ja valita hänen tilalleen Vesa Lundbergin
  • myöntää Juuso Lindbergille eron Kirkonkylän vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Vesa Reinikkalan
  • myöntää Leena Jäntille eron Kirkonkylän vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Ulla Rosenqvistin
  • myöntää Leena Joensuulle eron Tuomalan vaalilautakunnan 2. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Laila Malisen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Jäntti, Tuomela, Lindberg, Rosenqvist, Lundberg, Reinikkala, Joensuu, lautakuntien pj, henkilöstöasiantuntija, hallintopalvelusihteeri

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.