Kunnanhallitus, kokous 18.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Pitkäaikaisen rahoituksen nostaminen

TUUDno-2020-2822

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan rahalaitoslainat 146 milj. euroa koostuvat tällä hetkellä 105 milj. euron pitkäaikaisista lainoista sekä lyhytaikaisista kuntatodistuksista 41 milj. euroa. Kuntatodistuksia on emittoitu pääsääntöisesti 2 - 8 viikon periodeissa. Lisäksi kunta käyttää irtaimen käyttöomaisuuden / kaluston hankinnoissa rahoitus- ja vuokraleasingia.

Taloussuunnitelman mukaan kunnan lainamäärän nopea kasvu jatkuu vuosina 2021 - 2025, koska tulorahoituksella ei pystytä kattamaan ajanjaksolle suunniteltuja, jopa noin 300 milj. euroon nousevia investointeja.

Kunnan rahoitus- sijoitus- ja takaustoiminnan periaatteissa on linjattu tavoitteeksi, että

  • kunnan kiinteäkorkoisten tai korkoriskiltä suojattujen luottojen osuus olisi vähintään 50 % lainasalkusta (nyt 71,9 %)
  • kunnan lainasalkun keskimääräinen lainaaika ja lainakannan tavoitejakauma, jonka mukaan vähintään 50 % kokonaislainamäärästä olisi lainoja, jotka erääntyvät maksettaviksi yli viiden vuoden päästä (nyt 61,6 %) ja vähintään 20 % erääntyisi yli seitsemän vuoden päästä (nyt 44,5%)
  • kunnan tavoiteltu lainasalkun keskimääräinen lainaaika on 3-8 vuotta (nyt noin 6,5 vuotta; oletuksena kuntatodistusten juoksuaika 2 kk)
  • kunnan lainasalkun suojausaste (pitkäaikaisten kiinteäkorkoisten luottojen ja/tai korkosuojausten osuus) on vähintään 50 % (nyt 60,6 %).

Kunnan nopeasti kasvava lainamäärä korostaa ennakoivan rahoitussuunnittelun ja rahoitus- ja korkoriskien hallinnan merkitystä. Lisäksi uuden pitkäaikaisen, kiinteäkorkoisen rahoituksen nostamista puoltavat seuraavat seikat:

  • Kunnan rahoitusaseman vahvistaminen ja tuleviin investointeihin varautuminen
  • Pitkien korkojen matalan korkotason hyödyntäminen; korkotason ennakoidaan nousevan ennen pitkää euroalueen talouskasvun vauhdittuessa ja EKP:n korkoelvytyksen supistuessa.

Kunnan korollisen velan määrän ennakoidaan asettuvan 2020 lopussa noin 140 milj. euroon. Talousarvion 2021 rahoituslaskelman mukaan kunta nostaisi uutta pitkäaikaista lainaa vuonna 2021 noin 30 milj. euroa, näin ollen 80 % lainarahoitustarpeesta katettaisiin pitkäaikaisella lainalla.  Uusi 30 milj. euron pitkäaikainen laina nostaisi pitkäaikaisten, kiinteäkorkoisten / korkosuojattujen lainan määrän osuuden lainasalkusta yli 80 %:n. Lähtökohtana on, että kunta maksaa nostettavalla pitkäaikaisella rahoituslainalla pois kuntatodistuksia.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto linjaa, että

  • Tuusulan kunta kilpailuttaa joulukuun 2020 - tammikuun 2021 aikana rahoitusjärjestelyn:
    • lainamäärä 20 - 30 milj. euroa, laina-aika 5 -15 vuotta, kiinteä tai vaihtuva korko korkosuojauksella

Konsernijaosto lisäksi toteaa, että

  • tavoitteena on, että rahoitus nostetaan helmi - maaliskuun 2021 aikana.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kunta pyysi 30 milj. euron tarjoukset viideltä rahalaitokselta 7, 10 tai 15 vuoden laina-ajoilla. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjousehtojen mukaisen tarjouksen tekivät Danske Bank A/S (7 ja 15 vuoden laina-ajat) ja Kuntarahoitus Oyj (10 vuoden laina-aika). 

Nostettavan pitkäaikaisen rahoituksen kokonaismääräksi esitetään 30 milj. euroa. Lainarahoitus esitetään jaettavan kahdeksi eri lainaksi seuraavasti:

  • Kuntarahoitus Oyj, 15 milj. euroa, 10 vuotta
  • Danske Bank A/S, 15 milj. euroa, 15 vuotta. 

 

Uudet pitkäaikaiset lainat sekä lainapääoman jakaminen kahteen osaan vahvistavat kunnan rahoitusasemaa sekä tukevat kunnan rahoitus- ja korkoriskien hallintaa.

Kunnan korollisen velan määrä nousee vuoden 2021 lopussa arviolta lähes 170 milj. euroon. Uudet 30 milj. euron pitkäaikaiset lainat nostavat pitkäaikaisten, kiinteäkorkoisten/korkosuojattujen lainojen määrän osuuden lainasalkusta noin 80 %:iin vuoden 2021 lopun tilanteessa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Danske Bank A/S:n ja Kuntarahoitus Oyj:n tekemät lainatarjoukset seuraavasti:
    • Kuntarahoitus Oyj; velkakirjalaina, pääoma 15 miljoonaa euroa 
      • laina-aika 10 vuotta, kertalyhenteinen
      • korko kiinteä. Korkoindikaatio (17.12.2020) 0,080 %, sisältäen marginaalin. Lainan lopullinen korko määräytyy nostohetkellä
    • Danske Bank A/S; velkakirjalaina, pääoma 15 miljoonaa euroa 
      • laina-aika 15 vuotta, kertalyhenteinen
      • korko kiinteä. Korkoindikaatio (17.12.2020) 0,480 %, sisältäen marginaalin. Lainan lopullinen korko määräytyy nostohetkellä
  • valtuuttaa talousjohtajan yhdessä kansliapäällikön kanssa päättämään tarkemmat lainaehdot sekä allekirjoittamaan lainajärjestelyyn liittyvät sopimukset.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Talousjohtaja Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Tiedoksi

Kuntarahoitus Oyj, Danske Bank A/S, talousjohtaja, kansliapäällikkö

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.