Kunnanhallitus, kokous 16.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 Konduktöörinkuja, asemakaavan muutos nro 3509

TUUDno-2018-1091

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Kuntasuunnittelussa on todettu, että Jokelan taajaman keskeinen kortteli, joka on pääosin toteuttamaton, on kehityskelpoinen. Liitteenä on sijaintikartta sekä toteuttamattoman korttelin osan aluerajaus ajantasa-asemakaavalle merkittynä. Alue on Tuusulan kunnan omistuksessa. Korttelissa on tällä hetkellä lainvoimainen asuinkerrostalojen rakentamisen mahdollistama asemakaava. Kuntasuunnittelu on käynyt alustavia keskusteluja Lujatalo Oy -rakennusliikkeen kanssa korttelin toteuttamisesta. Rakennusliike on esittänyt oman näkemyksensä korttelin toteuttamisesta. Esitetty ratkaisu edellyttää asemakaavan muutosta, koska voimassa oleva asemakaava ei mahdollista esitetynlaista, korkeampaa ja vähän tehokkaampaa toteutusta.

Asemakaavan muuttamisen vireille asettamisesta ei ole vielä päätöstä eikä hanke ole vielä kaavoituksen työohjelmassa.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää, että

  • Konduktöörinkujan asemakaavan muutos asetetaan vireille
  • kaava lisätään kaavoituksen työohjelmaan kärkihankkeeksi 
  • korttelin kehittämiseksi tarvittavat sopimukset valmistellaan hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Konduktöörinkujan kaavoitus on tullut vireille vuonna 6.9.2018 kunnan aloitteesta. Asemakaavan laatimisesta on päättänyt kunnanhallitus kokouksessaan 27.8.2018. Konduktöörinkujan asemakaavan muutos on merkitty Tuusulan kunnan kaavoitussuunnitelmaan 2019–2023 1-luokan kärkihankkeeksi. Kaavaratkaisu edesauttaa kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista edistämällä Jokelan keskustan täydennysrakentamista ja tiivistymistä rataan tukeutuen. Konduktöörinkujan asemakaavamuutoksen hyväksyminen on merkitty kunnan strategian toimenpiteeksi vuoden 2019 talousarvioon. Valtuustokauden tavoitteiden mukaisesti Tuusula kasvaa vahvasti ja hallitusti.

Suunnittelualue sijaitsee Tuusulan kunnan Jokelan taajamassa pääradan varrella. Hyrylän keskustaan on noin 20 km, Hyvinkään ja Järvenpään keskustoihin noin 10 km. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan asemakaavoitettua aluetta ja kooltaan noin 1,9 ha. Alueen lounaisin osa on vielä rakentamaton asemakaavassa kerrostalorakentamista varten varattu alue (AK-23). Lisäksi suunnittelualueeseen on kaavateknisistä syistä, korttelinumeroiden päivittämiseksi, otettu mukaan kerrostalo-alueen itäpuolinen pysäköintialue (LPA-8), sekä kerrostaloalueen (AK-23) jo rakentunut pohjoisosa.

Asemakaavamuutoksen keskeisenä tavoitteena on tiivistää aluerakennetta Jokelan keskustan alueella. Asemakaavalla on tarkoitus mahdollistaa hiukan korkeampien kerrostalojen rakentaminen rautatieaseman läheisyyteen. Asemakaavan muutos mahdollistaa yhden 8-kerroksisen ja kahden 6-kerroksisen kerrostalon rakentamisen. Kaavamuutoksen myötä alueelle muodostuu vain vähäisesti lisää rakennusoikeutta verrattaessa alueella voimassa olevaan asemakaavaan.

Kaavamuutosehdotuksessa AK-korttelin rakennusoikeus osoitetaan kerrosalaneliömetreinä ohjeellisille tontinosille. AK-korttelille on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 8 600 k-m². Asukkaita alueelle tulee noin 220. Kaavaratkaisun myötä AK- tonttien kerrosala kasvaa n. 1 540 k-m².

Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kunnalle kustannuksia olevan maanalaisen putkijohdon saneeraamisesta suunniteltua aiemmin. Muita kunnallisteknisiä kuluja ei aiheudu. Rakentaminen on kustannustehokasta alueen sijoittuessa Jokelan tiiviin keskusta-alueen reunalle. Asemakaavamuutos nostaa alueen arvoa. Kunnalle kohdistuu tuloja tonttien myymisestä, sekä rakennusoikeuden myynnistä ja/tai vuokraamisesta.

Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että pitkään rakentamattomana olevan korttelin rakentamismahdollisuus parantuu.

Jokelan osayleiskaavassa suunnittelualue on varattu asuntorakentamiselle (A). Osayleiskaavan mukaisesti A alueet on yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa suunniteltava ympäristökuvaltaan monimuotoiseksi ja puutarhakaupunkimaiseksi käyttäen erilaisia talotyyppejä, ei kuitenkaan yli viisikerroksisia kerrostaloja. Jokelan keskustaa on perusteltua täydennysrakentaa myös aiemmin tyypillistä 4-5 -kerroksista rakentamista korkeammin. Jokelan sijainti junaradan varrella tukee keskustan tiivistymistä. Keskusta-alue rajautuu pohjois-, itä- ja länsisuunnassa olevaan pientalorakenteeseen, joten keskustan laajenemismahdollisuudet tulevaisuudessa ovat rajatut. Tästä syystä Jokelan kasvaessa, tulee nykyinen keskusta-alue tiivistymään ja rakentaminen kehittymään ennemmin korkeammaksi kuin laajemmalle alueelle. 

Jokelan osayleiskaava on saanut lainvoiman vuonna 2008. Tuusulan yleiskaava 2040 tulee voimaan tullessaan korvaamaan Jokelan osayleiskaavan. Yleiskaavaehdotuksessa alueen kerroslukua ei ole rajoitettu. Asemakaavan muutosehdotus on yleiskaavaehdotuksen mukainen.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 6.9.–5.10.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta vastaanotettiin 6 lausuntoa. Lausunnoista 5 oli luonteeltaan toteavia. Keski-Uudenmaan maakuntamuseo lausui Jokelan keskustan tyypillisestä rakentamisesta ja kulttuuriarvoista. Lausunnon mukaan Jokelan keskustan täydennysrakentamiselle on ollut tyypillistä korkeimmillaan neljä-viisikerroksinen rakentaminen, joka on pysytellyt puurajan alapuolella. Maakuntamuseo pitää kuitenkin Konduktöörinkujan tapauksessa kerrosluvun maltillista korottamista mahdollisena. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei jätetty kirjallisia mielipiteitä.

Tuusulan kunta omistaa alueen. Kaavaratkaisu on tehty kunnan aloitteesta. Kaavan aloitusvaiheessa kaavaa valmisteltiin hankekaavana ja kaavaratkaisuista neuvoteltiin tulevan rakennuttajan kanssa. Rakennuttajan vetäydyttyä kaavahankkeesta, kaavatyö on valmisteltu loppuun itsenäisenä kaava-muutoksenaan, joka tukee Jokelan kehitystä ja keskusta-alueen tiivistymistä.

 

Ehdotus

Esittelijä

Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, pia.sjoroos@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus

  • hyväksyy laaditun Konduktöörinkujan asemakaavan muutosehdotuksen
  • asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä laaditun Konduktöörinkujan asemakaavan muutosehdotuksen
  • asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Hannamari Halinen, varhaiskasvatuspäällikkö, hannamari.halinen@tuusula.fi

Perustelut

Konduktöörinkujan kaavoitus on tullut vireille vuonna 6.9.2018 kunnan aloitteesta. Asemakaavan laatimisesta on päättänyt kunnanhallitus kokouksessaan 27.8.2018. Konduktöörinkujan asemakaavan muutos on merkitty Tuusulan kunnan kaavoitussuunnitelmaan 2019–2023 1-luokan kärkihankkeeksi. Kaavaratkaisu edesauttaa kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista edistämällä Jokelan keskustan täydennysrakentamista ja tiivistymistä rataan tukeutuen. Konduktöörinkujan asemakaavamuutoksen hyväksyminen on merkitty kunnan strategian toimenpiteeksi vuoden 2019 talousarvioon. Valtuustokauden tavoitteiden mukaisesti Tuusula kasvaa vahvasti ja hallitusti.

Suunnittelualue sijaitsee Tuusulan kunnan Jokelan taajamassa pääradan varrella. Hyrylän keskustaan on noin 20 km, Hyvinkään ja Järvenpään keskustoihin noin 10 km. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan asemakaavoitettua aluetta ja kooltaan noin 1,9 ha. Alueen lounaisin osa on vielä rakentamaton asemakaavassa kerrostalorakentamista varten varattu alue (AK-23). Lisäksi suunnittelualueeseen on kaavateknisistä syistä, korttelinumeroiden päivittämiseksi, otettu mukaan kerrostalo-alueen itäpuolinen pysäköintialue (LPA-8), sekä kerrostaloalueen (AK-23) jo rakentunut pohjoisosa.

Asemakaavamuutoksen keskeisenä tavoitteena on tiivistää aluerakennetta Jokelan keskustan alueella. Asemakaavalla on tarkoitus mahdollistaa hiukan korkeampien kerrostalojen rakentaminen rautatieaseman läheisyyteen. Asemakaavan muutos mahdollistaa yhden 8-kerroksisen ja kahden 6-kerroksisen kerrostalon rakentamisen. Kaavamuutoksen myötä alueelle muodostuu vain vähäisesti lisää rakennusoikeutta verrattaessa alueella voimassa olevaan asemakaavaan.

Kaavamuutosehdotuksessa AK-korttelin rakennusoikeus osoitetaan kerrosalaneliömetreinä ohjeellisille tontinosille. AK-korttelille on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 8 600 k-m². Asukkaita alueelle tulee noin 220. Kaavaratkaisun myötä AK- tonttien kerrosala kasvaa n. 1 540 k-m².

Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kunnalle kustannuksia olevan maanalaisen putkijohdon saneeraamisesta suunniteltua aiemmin. Muita kunnallisteknisiä kuluja ei aiheudu. Rakentaminen on kustannustehokasta alueen sijoittuessa Jokelan tiiviin keskusta-alueen reunalle. Asemakaavamuutos nostaa alueen arvoa. Kunnalle kohdistuu tuloja tonttien myymisestä, sekä rakennusoikeuden myynnistä ja/tai vuokraamisesta.

Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että pitkään rakentamattomana olevan korttelin rakentamismahdollisuus parantuu.

Jokelan osayleiskaavassa suunnittelualue on varattu asuntorakentamiselle (A). Osayleiskaavan mukaisesti A alueet on yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa suunniteltava ympäristökuvaltaan monimuotoiseksi ja puutarhakaupunkimaiseksi käyttäen erilaisia talotyyppejä, ei kuitenkaan yli viisikerroksisia kerrostaloja. Jokelan keskustaa on perusteltua täydennysrakentaa myös aiemmin tyypillistä 4-5 -kerroksista rakentamista korkeammin. Jokelan sijainti junaradan varrella tukee keskustan tiivistymistä. Keskusta-alue rajautuu pohjois-, itä- ja länsisuunnassa olevaan pientalorakenteeseen, joten keskustan laajenemismahdollisuudet tulevaisuudessa ovat rajatut. Tästä syystä Jokelan kasvaessa, tulee nykyinen keskusta-alue tiivistymään ja rakentaminen kehittymään ennemmin korkeammaksi kuin laajemmalle alueelle. 

Jokelan osayleiskaava on saanut lainvoiman vuonna 2008. Tuusulan yleiskaava 2040 tulee voimaan tullessaan korvaamaan Jokelan osayleiskaavan. Yleiskaavaehdotuksessa alueen kerroslukua ei ole rajoitettu. Asemakaavan muutosehdotus on yleiskaavaehdotuksen mukainen.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 6.9.–5.10.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta vastaanotettiin 6 lausuntoa. Lausunnoista 5 oli luonteeltaan toteavia. Keski-Uudenmaan maakuntamuseo lausui Jokelan keskustan tyypillisestä rakentamisesta ja kulttuuriarvoista. Lausunnon mukaan Jokelan keskustan täydennysrakentamiselle on ollut tyypillistä korkeimmillaan neljä-viisikerroksinen rakentaminen, joka on pysytellyt puurajan alapuolella. Maakuntamuseo pitää kuitenkin Konduktöörinkujan tapauksessa kerrosluvun maltillista korottamista mahdollisena. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei jätetty kirjallisia mielipiteitä.

Tuusulan kunta omistaa alueen. Kaavaratkaisu on tehty kunnan aloitteesta. Kaavan aloitusvaiheessa kaavaa valmisteltiin hankekaavana ja kaavaratkaisuista neuvoteltiin tulevan rakennuttajan kanssa. Rakennuttajan vetäydyttyä kaavahankkeesta, kaavatyö on valmisteltu loppuun itsenäisenä kaava-muutoksenaan, joka tukee Jokelan kehitystä ja keskusta-alueen tiivistymistä.

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan lausunto: 

Kasvatus- ja sivistyslautakunnalla ei ole huomauttamista Konduktöörinkujan asemakaavan muutosehdotukseen nro 3509.

 

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää antaa Konduktöörinkujan asemakaavan muutosehdotukseen nro 3509 asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Konduktöörinkujan kaavoitus on tullut vireille vuonna 6.9.2018 kunnan aloitteesta. Asemakaavan laatimisesta on päättänyt kunnanhallitus kokouksessaan 27.8.2018. Konduktöörinkujan asemakaavan muutos on merkitty Tuusulan kunnan kaavoitussuunnitelmaan 2019–2023 1-luokan kärkihankkeeksi. Kaavaratkaisu edesauttaa kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista edistämällä Jokelan keskustan täydennysrakentamista ja tiivistymistä rataan tukeutuen. Konduktöörinkujan asemakaavamuutoksen hyväksyminen on merkitty kunnan strategian toimenpiteeksi vuoden 2019 talousarvioon. Valtuustokauden tavoitteiden mukaisesti Tuusula kasvaa vahvasti ja hallitusti. 

Suunnittelualue sijaitsee Tuusulan kunnan Jokelan taajamassa pääradan varrella. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan asemakaavoitettua aluetta ja kooltaan noin 1,9 ha. Alueen lounaisin osa on vielä rakentamaton asemakaavassa kerrostalorakentamista varten varattu alue (AK-23). Lisäksi suunnittelualueeseen on kaavateknisistä syistä, korttelinumeroiden päivittämiseksi, otettu mukaan kerrostalo-alueen itäpuolinen pysäköintialue (LPA-8), sekä kerrostaloalueen (AK-23) jo rakentunut pohjoisosa. 

Asemakaavamuutoksen keskeisenä tavoitteena on tiivistää aluerakennetta Jokelan keskustan alueella. Asemakaavalla on tarkoitus mahdollistaa hiukan korkeampien kerrostalojen rakentaminen rautatieaseman läheisyyteen. Asemakaavan muutos mahdollistaa yhden 8-kerroksisen ja kahden 6-kerroksisen kerrostalon rakentamisen. Kaavamuutoksen myötä alueelle muodostuu vain vähäisesti lisää rakennusoikeutta verrattaessa alueella voimassa olevaan asemakaavaan. 

Kaavamuutosehdotuksessa AK-korttelin rakennusoikeus osoitetaan kerrosalaneliömetreinä ohjeellisille tontinosille. AK-korttelille on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 8 600 k-m². Asukkaita alueelle tulee noin 220. Kaavaratkaisun myötä AK- tonttien kerrosala kasvaa n. 1 540 k-m². 

Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että pitkään rakentamattomana olevan korttelin rakentamismahdollisuus parantuu. Rakentaminen on kustannustehokasta alueen sijoittuessa Jokelan tiiviin keskusta-alueen reunalle. Asemakaavamuutos nostaa alueen arvoa. Kunnalle kohdistuu tuloja tonttien myymisestä, sekä rakennusoikeuden myynnistä ja/tai vuokraamisesta. 

Jokelan osayleiskaavassa suunnittelualue on varattu asuntorakentamiselle (A). Osayleiskaavan mukaisesti A alueet on yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa suunniteltava ympäristökuvaltaan monimuotoiseksi ja puutarhakaupunkimaiseksi käyttäen erilaisia talotyyppejä, ei kuitenkaan yli viisikerroksisia kerrostaloja. Jokelan keskustaa on perusteltua täydennysrakentaa myös aiemmin tyypillistä 4-5 -kerroksista rakentamista korkeammin. Jokelan sijainti junaradan varrella tukee keskustan tiivistymistä. Keskusta-alue rajautuu pohjois-, itä- ja länsisuunnassa olevaan pientalorakenteeseen, joten keskustan laajenemismahdollisuudet tulevaisuudessa ovat rajatut. Tästä syystä Jokelan kasvaessa, tulee nykyinen keskusta-alue tiivistymään ja rakentaminen kehittymään ennemmin korkeammaksi kuin laajemmalle alueelle.  

Jokelan osayleiskaava on saanut lainvoiman vuonna 2008. Tuusulan yleiskaava 2040 tulee voimaan tullessaan korvaamaan Jokelan osayleiskaavan. Yleiskaavaehdotuksessa alueen kerroslukua ei ole rajoitettu. Asemakaavan muutosehdotus on yleiskaavaehdotuksen mukainen. 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 6.9.–5.10.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta vastaanotettiin 6 lausuntoa. Lausunnoista 5 oli luonteeltaan toteavia. Keski-Uudenmaan maakuntamuseo lausui Jokelan keskustan tyypillisestä rakentamisesta ja kulttuuriarvoista. Lausunnon mukaan Jokelan keskustan täydennysrakentamiselle on ollut tyypillistä korkeimmillaan neljä-viisikerroksinen rakentaminen, joka on pysytellyt puurajan alapuolella. Maakuntamuseo pitää kuitenkin Konduktöörinkujan tapauksessa kerrosluvun maltillista korottamista mahdollisena. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei jätetty kirjallisia mielipiteitä. 

Tuusulan kunta omistaa alueen. Kaavaratkaisu on tehty kunnan aloitteesta. Kaavan aloitusvaiheessa kaavaa valmisteltiin hankekaavana ja kaavaratkaisuista neuvoteltiin tulevan rakennuttajan kanssa. Rakennuttajan vetäydyttyä kaavahankkeesta, kaavatyö on valmisteltu loppuun itsenäisenä kaava-muutoksena, joka tukee Jokelan kehitystä ja keskusta-alueen tiivistymistä. 

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää esitettyä asemakaavamuutosta perusteltuna. Se parantaa tiiviin ja elinvoimaisen keskustan rakentumisedellytyksiä Jokelassa. Paikoitusalueen (LPA-8) osalta on huolehdittava siitä, että aluetta rajaamaan ja jäsentämään aiotut autokatokset ja autotallit sekä viheralueiden istutukset ja rakenteet eivät sulje Nukarintien mutkasta nykyisin avautuvaa viehättävää näkymää tiilitehtaalle.  

 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa Konduktöörinkujan asemakaavan muutosehdotukseen nro 3509 asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut:

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 4.11.2019 Konduktöörinkujan asemakaavan muutosehdotuksen, ja päätti asettaa sen nähtäville. Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 14.11.-16.12.2019 välisenä aikana TuusInfo asiakaspalvelun tiloissa, Jokelan kirjastossa sekä kunnan nettisivuilla. Nähtävilläolon aikana järjestettiin kaavapäivystys Jokelan kirjastossa 4.12.2019.

Asemakaavan muutosehdotuksesta annettiin yksi muistutus ja 12 lausuntoa. Muistutukseen ja lausuntoihin laaditut vastineet ovat liitteenä. Verkonhaltijoiden lausunnot olivat luonteeltaan toteavia. Muut lausunnot koskettivat mm. kerroskorkeuksia, arkkitehtuurin laatua, viherympäristöä, liikennejärjestelyjä, maaperää, hulevesien hallintaa ja melumääräystä. Kaavamääräyksiä ja selostusta on täydennetty lausuntojen perusteella. Muistutus liittyi erityisesti kerroskorkeuksiin ja viherympäristöön. Huomautuksissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin.

Keskeisin kaavaan tehty muutos on yhden 8-kerroksisen rakennuksen madaltaminen muiden tavoin 6-kerroksiseksi. Ratkaisuun päädyttiin Keski-Uudenmaan alueellisen vastuumuseon, Jokelan omakotiyhdistyksen, sekä muistutuksen johdosta.

Kaavaehdotukseen tehdyt muutokset:

Muistutuksen johdosta:

  • Asemakaavan AK-tontille on lisätty määräys puutarhakaupunki-identiteetin huomioimisesta piha-alueen istutuksissa. Asemakaavaehdotuksen mukainen 8-kerroksinen rakennus on madallettu kahden muun rakennuksen tavoin 6-kerroksiseksi.
  • Selostusta on täydennetty vastaavilta osin

ELY-keskuksen lausunnon johdosta:

  • Melumääräystä on tarkennettu ja virheellinen valtioneuvoston päätöksen numero melumääräyksestä on korjattu.
  • Selostusta on täydennetty vastaavilta osin.

Ympäristökeskuksen lausunnon johdosta:

  • Asemakaavan AK-tontille on lisätty hulevesimääräys sekä määräys maaperän selvittämisestä ja mahdollisten tiilijätteiden poistamisesta tontilta ennen rakentamiseen ryhtymistä.
  • Selostusta on täydennetty vastaavilta osin.

Museoviraston ja Jokelan omakotiyhdistyksen lausuntojen johdosta:

  • Asemakaavaehdotukseen merkitty yksi 8-kerroksinen rakennus on madallettu kahden muun rakennuksen tavoin korkeintaan 6-kerroksiseksi.
  • Arkkitehtuurin laatua koskevaa kaavamääräystä AK-tontilla on tarkennettu lisäämällä rakennuksen julkisivumateriaaleja, kattomuotoa ja massaa koskevia yleisiä määräyksiä.
  • Selostusta on täydennetty vastaavilta osin.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunnon johdosta:

  • Asemakaavassa puistomuuntamolle varatulle vm-alueelle on annettu lisämääräys avoimien näkymien säilyttämiseksi Nukarintieltä tiilitehtaan suuntaan.
  • Selostusta on täydennetty vastaavilta osin.

 

Muutokset eivät edellytä asemakaavan muutosehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville.

Ehdotus

Esittelijä

Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, pia.sjoroos@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus

  • hyväksyy laaditun Konduktöörinkujan asemakaavan muutoksen sekä lausuntoihin ja muistutukseen laaditut vastineet
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Konduktöörinkujan asemakaavan muutoksen.

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Kuntakehityslautakunnan pöytäkirjan selostusosan tekstissä mainitaan virheellisesti maakuntamuseon sijasta museovirasto kohdassa: 
"Museoviraston ja Jokelan omakotiyhdistyksen lausuntojen johdosta:"

Oikea muoto on:
"Maakuntamuseon ja Jokelan omakotiyhdistyksen lausuntojen johdosta:"

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

 Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä laaditun Konduktöörinkujan asemakaavan muutoksen sekä lausuntoihin ja muistutukseen laaditut vastineet 
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  •  hyväksyä Konduktöörinkujan asemakaavan muutoksen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.