Perustelut
Risto Mansikkamäki on 11.5.2020 päivätyllä kirjallisella ilmoituksella pyytänyt eläkkeelle siirtymisen johdosta eroa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan virasta 1.3.2021 lukien. Viimeinen virantoimituspäivä on 28.2.2021. Mansikkamäki jää vuosilomalle loppuvuodesta 2020.
Tuusulan kunnan hallintosäännön/toimivalta henkilöstöasioissa mukaan kunnanhallitus myöntää eron ja valitsee palvelualueen johtajana toimivan ympäristökeskuksen johtajan.
Kelpoisuusvaatimuksiksi ympäristökeskuksen johtajan virkaan ehdotetaan virkaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä hyvää kokemusta johtamistehtävistä ja kokemusta toimialan asioista. Valinnassa arvostetaan kokemusta palvelujen johtamisesta ja hyviä yhteistyötaitoja sekä kunnallisen ympäristösuojelun, ympäristöterveydenhuollon ja kunnallishallinnon tuntemusta.
Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12§:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hakuilmoitus julkaistaan kunnan ilmoitustaululla ja valittavissa medioissa elokuussa 2020. Haastatteluryhmään pyydetään edustus myös ympäristökeskuksen sopijakunnista.