Kunnanhallitus, kokous 14.1.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Vaalipäivän äänestyspaikat ja vaalimainonta eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa

TUUDno-2018-1320

Perustelut

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019 ja europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 26.5.2019.

Vaalilain 9.3 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Erityisistä syistä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa.

Valtuusto on päättänyt, että Tuusulan kunnassa on seuraavat 15 äänestysaluetta:

001 Kirkonkylä
002 Rusutjärvi
003 Paijala
004 Tuomala
005 Ruotsinkylä
006 Jokela
007 Vanhakylä
008 Kellokoski läntinen
009 Hyrylä
010 Vaunukangas
011 Riihikallio I
012 Lepola
013 Riihikallio II
014 Hyökkälä
015 Kellokoski itäinen

Lisäksi valtuusto on määrännyt ne henkilöt, joita väestötietojärjestelmässä ei ole merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuulumaan Kirkonkylän äänestysalueeseen.

Ehdotetut äänestyspaikat ovat samat kuin mm.  vuoden 2018 presidentinvaalissa.

Tiedot vaalipäivän äänestyspaikoista on ilmoitettava Väestörekisterikeskukselle eduskuntavaalien osalta viimeistään 25.1.2019 klo 12 ja europarlamenttivaalien osalta viimeistään 8.3.2019 klo 12.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat:

 

001 Kirkonkylä, Kirkonkylän koulu
002 Rusutjärvi, Rusutjärven koulu
003 Paijala, Paijalan koulu
004 Tuomala, Tuomalan koulu
005 Ruotsinkylä, Ruotsinkylän koulu
006 Jokela, Jokela-talo
007 Vanhakylä, Vanhankylän koulu
008 Kellokoski läntinen, Kellokosken koulu
009 Hyrylä, Mikkolan koulu
010 Vaunukangas, Vaunukankaan koulu
011 Riihikallio I, Riihikallion koulu
012 Lepola, Lepolan koulu
013 Riihikallio II, Riihikallion koulu
014 Hyökkälä, Hyökkälän koulu
015 Kellokoski itäinen, Kellokosken koulu

 

  • pyytää sivistys-toimialuetta ja tilapalvelut-palvelualuetta varaamaan äänestyshuoneistot vaalitoimitusta varten 14.4.2019 ja 26.5.2019 mahdollisuuksien mukaan koulun ensimmäisestä kerroksesta sellaisesta huonetilasta, johon on erillinen sisääntulo- ja ulosmenokäytävä sekä mahdollisuus odotustilaan sekä tarkistuttamaan, että vaalisermit ja -uurnat ovat ehjät
  • että vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli eduskuntavaalien osalta 27.3.2019 ja europarlamenttivaalien osalta 8.5.2019 lukien
     

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Grenfors Satu, Vesa Atso, Huttunen Jari 

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.