Kunnanhallitus, kokous 14.1.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Matalan kynnyksen harrastustoiminta ja varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatus -rahaston perustaminen

TUUDno-2018-1611

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 20.11.2017 § 524/2017 vastaanottaa Valtionkonttorilta Sirpa Irmeli Kavanderin kuolinpesään kuuluvan omaisuuden käytettäväksi lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksien tukemiseen ja kehittämiseen sekä varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatushankkeeseen.

Rahaston varoista puolet suunnataan matalan kynnyksen harrastustoiminnan tukemiseen ja puolet varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatushankkeeseen.

Matalan kynnyksen kerhotoiminta täydentää koulujen kerhotoimintaa ja tapahtuu lasten lähiympäristössä. Varhaiskasvatusyksiköissä toteutettava kulttuurikasvatus vahvistaa lasten osallisuutta ja mahdollisuutta osallistua monipuoliseen kulttuuritarjontaan. Rahaston varoilla voidaan tuottaa, ostaa, koordinoida ja tukea taide-, kulttuuri- ja/tai vapaa-ajanpalveluja.

Rahaston hankesuunnitelma tulee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätettäväksi, kunhan säännöt ovat tulleet voimaan.

Matalan kynnyksen harrastustoiminta ja varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatus -rahaston säännöt on liitteessä.   

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara tuulehmuvi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä matalan kynnyksen harrastustoiminnan ja varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatus -rahaston säännöt.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Kulttuúri- ja vapaa-aikalautakunta on 14.12.2018 § 91 hyväksynyt matalan kynnyksen harrastustoiminta ja varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatus-rahaston säännöt. Kansliapäällikkö on 4.1.2019 § 2 tekemällään päätöksellä ottanut asian kunnanhallituksen käsiteltäväksi, sillä rahaston perustamisesta päättää valtuusto, eikä ko. rahaston perustamispäätöstä ole tehty,

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • perustaa matalan kynnyksen harrastustoiminta ja varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatus-rahaston
  • hyväksyä liitteenä olevat rahaston säännöt.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.