Perustelut
Tuusulan kunnalla on sekä Pekka Halosen taiteen hankintarahasto että Tuusulan kunnan 350-vuotisjuhlarahasto. Rahastojen käyttötarkoitus on erilainen – 350-juhlarahasto myöntää apurahoin ja palkinnoin tukea tuusulalaiseen kulttuuri- ja taidetoimintaan, esimerkiksi taide- ja kulttuuripalkintoja tunnustukseksi, avustuksia nuorille tuusulalaisille taidetoiminnan edistämiseksi tai tukea nuorten tuusulalaisten vieraan kielen ja musiikin opiskeluun.
Vuonna 1986 perustetun Pekka Halosen taiteen hankintarahaston tarkoituksena on hankkia professori Pekka Halosen taidetta Tuusulan kunnan omistukseen, jonka ensisijaisena sijoituspaikkana on Halosenniemen museo. Halosenniemen museossa vierailee vuosittain noin 35 000 kävijää ja se on yksi pääkaupunkiseudun vetovoimaisimmista museoista. Pekka Halosen rahastossa on tällä hetkellä noin 30 000 euroa. Tuusulan kunnan omistamaa Pekka Halosen kokoelmaa täydentävien teosten hankintahinnat ovat nousseet viime vuosina. Jotta kokoelman taso säilyy ja kunnan mahdollisuudet kasvattaa kokoelmaa laadukkailla teoksilla säilyvät, on tarkoituksenmukaista tukea Pekka Halosen rahastoa. Tuusulan kunnan kulttuurilautakunta on päättänyt Pekka Halosen rahaston varoilla tehdyistä taidehankinnoista.
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että
VALTUUSTO päättää
- juhlavuoden kunniaksi siirtää 100 000 euroa Pekka Halosen taiteen hankintarahastoon
- että rahaston varoilla tehtävistä hankinnoista päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kuultuaan taidehistorian asiantuntijan lausunnon hankintaehdotuksesta
- että Tuusulan kunnan 350-vuotisjuhlarahaston nimi muutetaan Tuusulan kunnan 375-vuotisjuhlarahastoksi.