Perustelut
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on vuonna 2021 perustanut Vuoden kulttuurimyönteinen -palkinnon, jolla palkitaan henkilö, yhdistys tai yhteisö, joka on toiminnallaan elävöittänyt, uudistanut tai nostanut esiin kulttuuria kunnassa.
Tuusulalaisella kulttuurielämällä on pitkät perinteet. Ennakkoluulottomuus ja tekemisen ilo nostavat nopeastikin esille erilaisia ihmisiä, mielenkiintoisia näkökulmia, uusia kulttuurihankkeita ja monipuolista taidetta. Kulttuuripalkinnolla halutaan kannustaa kulttuuritoimijoita ja osoittaa arvostusta innovatiivisille kulttuuriteoille.
Kulttuuripalkinto voidaan myöntää:
- kulttuuritoimijalle,
- kulttuuritapahtumalle tai
- kulttuuriteolle.
Kaikissa tapauksissa palkinnonsaaja voi olla joko yksityishenkilö, yhdistys tai muu yhteisö. Palkintoa ei voi saada kahdesti, eikä sitä voida myöntää Tuusulan kunnan tapahtumille tai toiminnoille.
Palkinto sisältää kunniakirjan ja rahapalkinnon. Varat palkintoon varataan kulttuuripalvelujen vuosittaisesta talousarviosta. Palkintoja voidaan harkinnan mukaan jakaa vuosittain yksi tai useampia, mutta se voidaan myös jättää jakamatta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää palkinnon arvon ja vahvistaa raadin jäsenet vuosittain. Päätöksen kulttuuripalkinnon saajasta tekee palkintoraati.
Palkintoraatiin kuuluvat:
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja
- Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja
- Kulttuurituottaja
- Tarvittaessa raatiin kutsuttavia muita henkilöitä
Ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajaksi voi tehdä kuka tahansa, myös itseään voi ehdottaa. Ehdotukset tehdään sähköisellä lomakkeella 1.1.–1.6.2025 verkossa osoitteessa tuusula.fi/vuodenkulttuurimyönteinen.
Vuonna 2025 palkinnon saajan valitsee palkintoraati ennakkoehdotusten perusteella. Palkinto jaetaan Tuusula-päivänä 22.7.2025.
Ehdotus
Esittelijä
-
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää, että vuonna 2025
- kulttuuripalkinnon saajan valitsee palkintoraati ennakkoehdotusten perusteella
- palkintoraatiin kuuluvat kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja ja kulttuurituottaja
- palkinnon summa on 1 000 €.