Keskusvaalilautakunta, kokous 7.6.2024

§ 29 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen

TUUDno-2023-1423

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat mm:

  • ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi
  • sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.

Kunta päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Lisäksi kunnanhallitus määrää ennakkoäänestysajanjakson puitteissa ennakkoäänestyspaikan aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat. Jokaisen ennakkoäänestyspaikan nimen, käyntiosoitteen ja päivittäisen aukioloajan on käytävä ilmi kunnanhallituksen päätöksestä.

Kotimaassa yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja, joissa kuka tahansa äänioikeutettu voi äänestää, ovat kunnanhallituksen päättämät kunnan virastot, postikonttorit ja muut paikat. Ennakkoäänestyspaikat on sijoitettava sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Ennakkoäänestystilan on oltava riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti. Ennakkoäänestyspaikan on myös oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät sinne mieluusti tulevat. Liikuntavammaisten ja muiden liikuntaesteisten ennakkoäänestämismahdollisuuksiin on kiinnitettävä huomiota. Äänestyspaikalla mahdollisesti olevat kynnykset ja portaat on varustettava esimerkiksi sellaisella luiskalla, että sähkökäyttöistä pyörätuolia tai rollaattoria käyttävillä on esteetön pääsy äänestystilaan.

Ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina päivinä ennakkoäänestysajanjaksona, jollei kunnanhallitus erityisistä syistä toisin määrää. Erityisenä syynä kyseeseen tulee lähinnä kunnan tai kunnan osan vähäiseksi arvioitu ennakkoäänestäjien määrä.

Ennakkoäänestystä ei saa toimittaa arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen.

Presidentinvaaleissa 2024 Tuusulan kunnalla oli ennakkoäänestyspaikat Tuusulan pääkirjastossa, Hyrylän S-Marketin kiinteistössä, Riihikallion koululla, Kellokosken kirjastossa ja Jokela-talolla. Aukioloaikoja laajennettiin aiempiin vaaleihin verrattuna ja ennakkoon äänestäneitä oli kaikista äänestäneistä jo noin 60 prosenttia presidentinvaalien toisella kierroksella, ensimmäiselläkin kierroksellakin yli puolet (52,7 %).

Ennakkoääniä annettiin ennakkoäänestyspaikoittain seuraavasti presidentinvaalien 1. kierroksella:

  • Hyrylän S-Market: 4 367 ääntä (osuus kaikista annetuista ennakkoäänistä 39,6 %)
  • Hyrylän kirjasto: 2 761 ääntä (25 %)
  • Jokela-talo: 1 822 ääntä (16,5 %)
  • Kellokosken kirjasto: 1 370 ääntä (12,4 %)
  • Riihikallion koulu: 712 ääntä (6,5 %)

Ennakkoääniä annettiin ennakkoäänestyspaikoittain seuraavasti presidentinvaalein 2. kierroksella:

  • Hyrylän S-Market: 5 290 ääntä (osuus kaikista annetuista ennakkoäänistä 43,9 %)
  • Hyrylän kirjasto: 2 839 ääntä (23,6 %)
  • Jokela-talo: 1 748 ääntä (14,5 %)
  • Kellokosken kirjasto: 1 503 ääntä (12,5 %)
  • Riihikallion koulu: 671 ääntä (5,6 %)

Vilkkaimmalla ennakkoäänestyspaikalla Hyrylän S-Marketissa annettiin kiireisimmän tunnin aikana 130 ääntä ja hiljaisimman tunnin aikana 16 ääntä. Vastaavasti Riihikallion koulun ennakkoäänestyspaikan kiireisimmän tunnin aikana äänestäjiä oli 41, kun taas hljaisimman tunnin aikana äänestäneitä oli 4. Ennakkoäänestyspaikalla on vaalilain 17 §:n mukaan oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Koska ennakkoäänestäneiden määrä ja osuus koko kunnan tasolla on Riihikallion koulun ennakkoäänestyspaikassa ollut varsin alhainen, ehdotuksena on, ettei europarlamenttivaaleissa ennakkoäänestystä järjestetä Riihikallion koululla. Aiempien vaalien perusteella arvioidaan myös, että äänestysaktiivisuus jää presidentinvaaleista, jolloin ennakkoäänestyspaikan äänestäneiden määrä alhaisemmaksi. Alueen asukkailla on edelleen mahdollisuus ilmoittautua kotiäänestykseen tai äänestää ennakkoon muilla ennakkoäänestyspisteillä. Riihikallion koulun osalta on lisäksi ollut haasteita tilojen suhteen esteettömyyden ja saavutettavuuden kanssa.

Kellokosken ennakkoäänestyspaikan osalta ehdotetaan ennakkoäänestyspaikan muuttamista Kellokosken kirjastolta Kustaa Adolf-kodin saliin. Kustaa Adolf-koti on Kellokosken kirjaston vieressä ja siellä ennakkoäänestykselle on paremmat tilat ja toimintaedellytykset.

S-Marketin ennakkoäänestyspaikan aukioloaikaan ehdotetaa muutosta siten, että se aukeaisi arkisin klo 9.00 alkaen klo 8.00 sijaan. Muutoin ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat ovat samat kuin presidentinvaaleissa. 

Laitosäänestyksen paikkojen osalta listaukseen on lisätty uutena äänestyspaikkana Hoivamme-koti Kellokoski. 

Tiedot kunnan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista on ilmoitettava oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 22.3.2024 klo 12 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että yleinen ennakkoäänestys europarlamenttivaaleissa järjestetään Tuusulan kunnassa 29.5.- 4.6.2024 seuraavasti: 

1. Tuusulan pääkirjasto
Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-16
- su klo 12-16
- ma ja ti klo 9-20

2. S-Market Tuusula
Hyrylänkatu 6, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-17
- su klo 10-17
- ma ja ti klo 9-20

3. Kustaa Aadolf -kodin sali
Koulutie 12, 04500 Kellokoski

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

4. Jokela-talo
Keskustie 20, 05400 Jokela

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

  • että ennakkoäänestys toimitetaan Jokelan vankilan ja sairaaloiden ja ympärivuorokautista hoitoa antavien sosiaalihuollon toimintayksiköiden (entisen terveyskeskussairaalan akuutti jatko- ja kuntoutusosasto ja kotiutus- ja arviointiyksikkö) lisäksi myös seuraavissa toimintayksiköissä: Mainiokoti Kerttuli, Hoivakoti Elisabeth ja Eemil, Riihikallion palvelukeskus (Tuusulan kunnan ja Yrjö & Hanna Oy:n palveluasumisyksiköt), Riihikoto, Tuusulan Neitoperhon asumisyksikkö, Attendo Rykmentti ja Ykköskoti Lotta, Hoivakoti Isokarhu, VetreaElo Venny, Martta Augusta -koti sekä Hoivamme-koti Kellokoski.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Kunnan keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että kaikki vaaliviranomaiset ovat tietoisia tehtävistään ja vastuistaan.

Keskusvaalilautakunnan sihteeri toimittaa vaalilautakuntien ja -toimikuntien puheenjohtajille ja jäsenille kirjallisesti tietoa ja ohjeita heidän tehtävistään. Keskusvaalilautakunnan sihteeri järjestää Pohjois- ja Etelä-Tuusulan vaalitoimikunnille tarpeen mukaan koulutusta ennen laitosäänestyksiä vaalimateriaalin jakamisen yhteydessä. Myös kotiäänestyksen toimittavat vaalitoimitsijat koulutetaan. Vaalilautakuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille pidetään koulutustilaisuus vaalimateriaalin jakamisen yhteydessä.

Kunnan ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijat sekä vaalilautakuntien tietojärjestelmien käyttäjät kouluttaa asianhallinnan asiantuntija Sunna Naumi.

Keskusvaalilautakunnan sihteeri on koko vaalien ajan em. tahojen tavoitettavissa kysymysten esittämistä varten.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen vaaliviranomaisten koulutuksen
  • oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tarvittaessa järjestämään muutakin koulutusta.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa määrää kunnanhallitus. Kukin kunta päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 11.3.2024 § 101 päättänyt, että yleinen ennakkoäänestys europarlamenttivaaleissa 2024 järjestetään Tuusulan kunnassa 29.5.-4.6.2024 seuraavasti:

1. Tuusulan pääkirjasto
Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-16
- su klo 12-16
- ma ja ti klo 9-20

2. S-Market Tuusula
Hyrylänkatu 6, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-17
- su klo 10-17
- ma ja ti klo 9-20

3. Kustaa Aadolf -kodin sali
Koulutie 12, 04500 Kellokoski

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

4. Jokela-talo
Keskustie 20, 05400 Jokela

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

Edellisiin vaaleihin muutoksia on tullut Kellokosken äänestyspaikan sijaintiin, minkä lisäksi Riihikallion koululla ei järjestetä ennakkoäänestystä. Myös aukioloaikoja on jonkin verran supistettu myös vilkkaimman äänestyspaikan osalta.

Vaalilain 17.2 §:n mukaan vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla.
Vaalitoimitsijoiden lukumäärän yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa on syytä määräytyä tarpeen mukaan.

Tuusulan kunnanhallitus päättää vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoista kokouksessaan huhtikuussa 2024. Ennen vuonna 2013 tehtyä vaalilain muutosta kunnanhallituksen nimeämät vaalitoimikunnan jäsenet toimivat myös kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina, mutta voimassa olevan vaalilain 17 §:n mukaan vaalitoimitsijat myös kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Ei ole estettä sille, että keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimikuntien jäseniä edelleenkin tähän tehtävään. Vaalitoimikuntia on Tuusulassa kaksi eli toinen Etelä-Tuusulassa ja toinen Pohjois-Tuusulassa toimitettavia laitosäänestyksiä varten. Keskusvaalilautakunta kokoontuu huhtikuussa 2024 päättämään siitä, määrätäänkö kotiäänestykseen vaalitoimikuntien jäsenet, kuten aikaisemmissa vaaleissa Tuusulan kunnassa on toimittu. Keskusvaalilautakunta voi kokoontua heti, kun kunnanhallitus on päättänyt vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoista kokouksessaan. 

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää vaalitoimikuntien vaalitoimitsijoista ne, jotka huolehtivat kotiäänestyksen toimittamisesta äänestäjän luona. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • määrätä yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijat ja ennakkoäänestyksen varahenkilöt liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa on ollut ensimmäistä kertaa käytössä kirjeäänestys ulkomailta. Ulkomailla pysyvästi asuvat äänioikeutetut ja muut vaalien ajan ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut saavat oikeuden äänestää yleisissä vaaleissa kirjeitse ulkomailta. Kirjeäänestystä haluava äänioikeutettu tilaa kirjeäänestysasiakirjat ulkomaille, ne saatuaan äänestää ja palauttaa äänensä lähetekuoressa Suomeen oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle.

Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava sille saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat. Vaalilain mukaan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksessa, joka on pidettävä siten, että ennen perjantaita 7.6.2024 klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä. 

Keskusvaalilautakunnan on päätettävä valmistavista toimenpiteistä sen perusteella, kuinka paljon ja minkä tyyppisiä ennakkoäänestysasiakirjoja keskusvaalilautakuntaan saapuu. Jos tarkastettavia asiakirjoja olisi vähän, voisi päätösvaltainen keskusvaalilautakunta itse tarkastaa kaikki asiakirjat, mutta jos tarkastettavia asiakirjoja tulee runsaasti, keskusvaalilautakunta voi päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa asiakirjojen valmistavan tarkastamisen keskusvaalilautakunnan kokouskäsittelyä varten.

Tuusulassa tarkastettavia ennakkoäänestysasiakirjoja ja kirjeäänestysasiakirjoja tulee olemaan aiempien vaalien perusteella yhteensä noin 7 000, joten on syytä suorittaa aiempien vaalien tapaan asiakirjojen valmistava tarkastaminen.

Oikeusministeriön ohjeiden mukaan ennakkoäänestysasiakirjoja käsiteltäessä kahden henkilön on oltava läsnä asiakirjoja käsiteltäessä. Kirjeäänestysasiakirjojen käsittelyn osalta oikeusministeriön suositus on, että tehtävä suoritetaan sihteerin ja vähintään kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan henkilön toimesta.

Tarkastamiseen liittyvät ratkaisut, kuten kaikki huomioon ottamatta jättämiset keskusvaalilautakunta tekee päätösvaltaisessa kokouksessa 7.6.2024 klo 19.00 alkaen.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää, että

  • keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastamisen siten, että kahden henkilökuntaan kuuluvan on oltava läsnä ennakkoäänestysasiakirjoja käsiteltäessä ja kirjeäänestysasiakirjojen käsittely suoritetaan keskusvaalilautakunnan sihteerin ja vähintään kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan henkilökuntaan kuuluvan henkilön toimesta
  • tarkastamiseen liittyvät ratkaisut keskusvaalilautakunta tekee päätösvaltaisessa kokouksessa 7.6.2024 klo 19.00 alkaen

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 64.1 §:ssä säädetään ennakkoäänestyksen vaalikuorten toimittamisesta vaalipiirilautakunnalle seuraavaa: "Eduskuntavaaleissa, presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa kunnan keskusvaalilautakunnan on suljettava vaalikuoret kestävään päällykseen äänestysalueittain lajiteltuina. Lähetykseen liitetään tiedot vaalikuorten lukumäärästä kussakin ryhmässä, johon ne on lajiteltu. Lähetys sinetöidään, ja sen päällykseen merkitään vaalipiirilautakunnan osoite ja lähettäjä. Lähetys toimitetaan kiireellisesti vaalipiirilautakunnalle sen määräämällä tavalla."

Vaalilain 81 §:n mukaan vaalilautakunnan puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja yhden muun jäsenen on yhdessä viipymättä vietävä vaalipäivän äänestysliput sisältävä lähetys ja vaalipöytäkirjan sisältävä lähetys muissa kuin alue- ja kuntavaaleissa vaalipiirilautakunnalle. Vaalipiirilautakunta ja kunnan keskusvaalilautakunta voivat määrätä myös lähetysten muunlaisesta toimittamisesta.

Kuljetukset on tarkoituksenmukaista hoitaa näissä vaaleissa samalla tavoin kuin aikaisemmissa valtiollisissa vaaleissa. Vaalipiirilautakunta järjestänee ennakkoon äänestäneiden vaalikuorten noutamisen kunnan toimitiloista europarlamenttivaaleissa lauantaina 9.6.2024. Vaalipäivän iltana vaalilautakunnat tuovat paketoidut äänestysliput ja vaalipöytäkirjat kunnan vaalihuoneistoon, ja keskusvaalilautakunta huolehtii niiden kuljetuksesta vaalipiirilautakunnan laskentapaikalle Helsinkiin. Käyttöön varataan joko kunnan tai ulkopuolisen vuokraajan ajoneuvo. 

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää, että

  • ennakkoäänet toimitetaan europarlamenttivaaleissa vaalipiirilautakunnalle sen järjestämänä kuljetuksena
  • keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja yhdessä toisen henkilön kanssa toimittaa europarlamenttivaalien varsinaisen vaalipäivän materiaalin vaalipäivän iltana vaalipiirilautakunnalle. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 63 §:ssä säädetään ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisesta seuraavaa:

"Kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen klo 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä. Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään niitä avaamatta huomioon ottamatta.

Äänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:

  • ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin;
  • vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva taikka muu asiaton merkintä;
  • lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt; taikka
  • kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu 54 §:ssä tarkoitetun henkilön nimikirjoitus.

Äänestyksen huomioon ottamatta jättämisestä on tehtävä merkintä kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen.

Sen jälkeen kun ennakkoäänestysasiakirjat on tarkastettu, kunnan keskusvaalilautakunnan on lajiteltava hyväksytyt vaalikuoret äänestysalueittain sekä laskettava vaalikuorten lukumäärä äänestysalueittain ja merkittävä lukumäärät pöytäkirjaan. Hyväksytyt vaalikuoret on äänestysalueittain lajiteltuina ja lähetekirjeistä erotettuina säilytettävä avaamattomina varmassa tallessa."

Vaalilain 66 g §:ssä säädetään kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisesta seuraavaa:

”Kunnan keskusvaalilautakunnalle saapuneet kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan noudattaen, mitä 63 §:ssä säädetään.

Kirjeäänestys on 63 §:n 1–3 momentissa tarkoitettujen syiden lisäksi jätettävä huomioon ottamatta, jos:

  • kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta;
  • kirjeäänestyksen vaalikuori on avonainen ja voidaan päätellä, että avonaisuus johtuu muusta kuin vaalikuoren teknisestä toimimattomuudesta, tai muutoin sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapahtunut laissa säädetyin tavoin;
  • kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat 66 d §:n 5 momentissa tarkoitettujen kirjeäänestyksen todistajien allekirjoitukset.”

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisessa on noudatettu keskusvaalilautakunnan 26.3.2024 § 19 tekemää päätöstä. Keskusvaalilautakunta päätti tuolloin, että keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastamisen siten, että kahden henkilökuntaan kuuluvan on oltava läsnä ennakkoäänestysasiakirjoja käsiteltäessä ja kirjeäänestysasiakirjojen käsittely suoritetaan keskusvaalilautakunnan sihteerin ja vähintään kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan henkilökuntaan kuuluvan henkilön toimesta. Tarkastamiseen liittyvät ratkaisut keskusvaalilautakunta tekee päätösvaltaisessa kokouksessa 7.6.2024 klo 19.

Huomioon ottamatta jätettävät vaalikuoret ja kirjeäänestyksen vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen liitetään kokouspöytäkirjaan erilliseksi liitteeksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • jättää huomioon ottamatta yhden (1) ennakkoäänestysasiakirjan seuraavasti:
    • yhdestä (1) lähetekirjeestä puuttuu äänestäjän allekirjoitus eli lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt
  • jättää huomioon ottamatta yhden (1) kirjeäänestyksen, josta puuttuu postileima eli kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta
  • jättää huomioon ottamatta yhden (1) kirjeäänestyksen, jonka lähetekirjeestä puuttuu allekirjoitus eli lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt;
  • jättää huomioon ottamatta yhden (1) kirjeäänestyksen, jossa kirjeäänestyksessä äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin; 
  • hyväksyä liitteestä ilmenevät määräaikaan mennessä saapuneet 7 412 vaalikuorta ja 14 kirjeäänestyksen vaalikuorta eli yhteensä 7 426 vaalikuorta.

Huomioon ottamatta jätettävät vaalikuori ja kirjeäänestyksen vaalikuoret lähetekirjeineen ja -kuorineen liitetään kokouspöytäkirjaan erilliseksi liitteeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.