Perustelut
Tuusulan kunnan toiminta-avustukset yleishyödyllistä työtä tekeville seuroille ja yhdistyksille vuodelle 2023 ovat olleet haettavissa 1.3. – 30.4.2023 välisenä aikana.
Avustuksen tarkoituksena on tukea ja järjestää toimintaa kotona oleville perheille. Toiminnan oletetaan syntyvän vähäisin kustannuksin eikä sen oleteta sisältävän merkittäviä vaatimuksia toimintatilojen osalta. Avustus on harkinnanvarainen ja hakuaika ilmoitetaan vuosittain. Avustuksista päätetään kasvatus- ja sivistyslautakunnassa. Yhdistykset liittävät hakemuksiin edellisen vuoden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja toiminnantarkastuskertomuksen sekä kuluvan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion.
Avustettavan toiminnan kriteerit:
-
Yhdistyksen toiminnan kehittyminen (laajuus ja vaikuttavuus) ja jäsenmäärä
-
Yhdistyksen kehittäminen (osallisuus ja innovatiivisuus)
-
Toiminta tukee paikallista vapaan kansalaistoiminnan tarjontaa ja kuntalaisten hyvinvointia
-
Toiminta on kaikille avointa, edullista ja helposti saavutettavaa
-
Toiminnan tulee tapahtua Tuusulassa tai kohdentua tuusulalaisille
Vuodelle 2023 varhaiskasvatuspalveluihin avustuksiin on varattu 2890 €.
Avustushakemus määräaikaan mennessä tuli Mannerheimin lastensuojeluliiton Jokelan paikallisyhdistykseltä sekä Kellokosken paikallisyhdistyksiltä. Yhdistykset ovat liittäneet hakemuksiin edellisen vuoden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja toiminnantarkastuskertomuksen sekä kuluvan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Toiminta-avustushakemukset liitteineen ovat lautakunnan jäsenten luettavissa Casem-kokoustyötilassa.
Jokelan yhdistys hakee 2000 € avustusta säännöllisen toiminnan ylläpitämiseen ja järjestämiseen ja kahden ilmaistapahtuman järjestämiseen Jokelan alueella asuville lapsille ja lapsiperheille. Puistopicnic tapahtuma järjestetään yhdistyksen 30-vuotisjuhlien kunniaksi. Jäseniä on 201. Yhdistyksen edellisen kauden tulos on lievästi alijäämäisenä katsottava hyväksi.
Kellokosken yhdistys hakee 1500 € avustusta perhekerhotoimintaan kellokoskelaisille perheille tiistai iltaisin, sekä perjantai aamupäivisin. Avustuksella katetaan viikkotoiminnasta aiheutuvia kuluja, mm. aamu- ja iltapalat, askartelumateriaalit sekä kevätretken perheille. Perhekerhoissa on tarjottu maksutonta aamu- ja iltapalaa v.2021 lähtien ja tämän perheet ovat kokeneet tärkeäksi. Yhdistys haluaisi ylläpitää jatkossakin perhekerhotoimintaa, sekä mahdollisuuksien mukaan kehittää uusia toimintamuotoja. Jäseniä on 215. Yhdistyksen edellisen kauden tulos on ylijäämäinen. Yhdistyksen talous on hyvä.
Mannerheimin lastensuojeluliiton kaikki paikallisyhdistykset toimivat aktiivisesti lasten ja lapsiperheiden hyväksi ja täyttävät avustuskriteerit tasavertaisesti. Kun kunta myöntää avustusta yleishyödylliselle yhdistykselle, on yhdistyksen tehtävä tilitys avustuksen käytöstä toimittamalla kunnalle tilinpäätöstiedot ja toimintakertomus samalta vuodelta, jolle avustus on myönnetty.
Alla olevaan taulukkoon on kirjattu yhteenveto yhdistysten avustushakemuksista vuosina 2020 – 2022 ja päätösesitys vuodelle 2023.
|
Haku 2020 |
Päätös 2020 |
Haku 2021 |
Päätös 2021 |
Haku 2022 |
Päätös 2022 |
Haku 2023 |
Ehdotus 2023 |
MLL Etelä-Tuusula |
1 000 |
824 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
MLL Jokela |
1 500 |
1 120 |
1 500 |
1 500 |
2 000 |
2 000 |
2 500 |
1 800 |
MLL Kellokoski |
2 000 |
945 |
1 500 |
1 390 |
0 |
0 |
1 500 |
1 090 |
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää
-
myöntää toiminta-avustusta Mannerheimin lastensuojeluliiton Jokelan paikallisyhdistykselle 1800 € ja Kellokosken paikallisyhdistykselle 1090 €
-
edellyttää ko. yhdistyksiä tekemään kunnalle tilityksen avustuksen käytöstä toimittamalla vuoden 2023 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.