Perustelut
Tuusulan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on vuodesta 2019 lähtien palkinnut vuoden tuusulalaisen hyvinvoinnin edistäjän vuosittain. Lautakunta on kiinnittänyt valinnassaan huomiota hyvinvoinnin edistämistyön moninaisuuteen ja jokaisen mahdollisuuteen toimia hyvinvointia edistävästi omassa vaikutuspiirissään.
Vuoden hyvinvoinnin edistäjä 2021
Valittavan hyvinvoinnin edistäjän tulee olla tuusulalainen tai Tuusulassa vaikuttava toimija, yksityishenkilö, yhdistys, yhteisö, ryhmä tai yritys, joka pyyteettömällä toiminnallaan tai teolla edistää tuusulalaisten, pienemmän tai suuremman joukon, hyvinvointia. Kyseessä voi olla kertaluonteinen teko tai jatkuva toiminta. Vuoden 2021 hyvinvoinnin edistäjän valinnassa lautakunta painottaa myös niitä tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisessä kunnostautuneita toimijoita, jotka ovat korona-aikana toiminnallaan auttaneet ja turvanneet muiden hyvinvointia tai pystyneet muuttamaan/kehittämään omaan toimintaansa vallitsevaan tilanteeseen soveltuvaksi.
Vuoden hyvinvoinnin edistäjän valinnan lisäksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta huomioi hyvinvointitekoja ns. pikapalkitsemalla hyvinvoinnin edistäjiä myös vuoden aikana. Lautakunnan vuoden mittaan palkitsemat hyvinvointiteot tai toimijat, ovat automaattisesti mukana vuoden hyvinvoinnin edistäjää valittaessa.
Vuonna 2021 hyvinvoinnin edistäjää voi ehdottaa 6.12.2021 asti. Lautakunta päättää vuoden hyvinvoinnin edistäjästä joulukuun kokouksessaan ja palkinto luovutetaan tammikuussa. Jatkossakin hyvinvoinnin edistäjää voi ehdottaa jatkuvasti 1.1.-6.12.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
- vahvistaa, että vuoden hyvinvoinnin edistäjää voi ehdottaa 6.12. saakka.
- valita vuoden hyvinvoinnin edistäjän lautakunnan joulukuun kokouksessa.