Valmistelija
Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Perustelut
Perustelut
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on palkinnut vuoden hyvinvoinnin edistäjän kolme kertaa (2019-2021).
Vuoden hyvinvoinnin edistäjä on voinut olla tuusulalainen tai Tuusulassa vaikuttava toimija, yksityishenkilö, yhdistys, yhteisö, ryhmä tai yritys, joka on pyyteettömällä toiminnalla tai teolla edistänyt tuusulalaisten, pienemmän tai suuremman joukon, hyvinvointia. Kyseessä on voinut olla kertaluonteinen teko tai jatkuva toiminta.
Kahtena edellisenä vuonna hyvinvoinnin edistäjän valinnassa on painotettu tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisessä kunnostautuneita toimijoita, jotka ovat korona-aikana toiminnallaan auttaneet ja turvanneet muiden hyvinvointia tai pystyneet muuttamaan/kehittämään omaan toimintaansa vallitsevaan tilanteeseen soveltuvaksi.
Vuoden hyvinvoinnin edistäjää on muistettu palkitsemistilaisuudessa kunniakirjalla ja kukilla, ja vuonna 2021 myös erikseen määritetyllä huomionosoituksella. Jatkossakin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta huomioi hyvinvointitekoja pikapalkitsemalla niiden tekijöitä myös vuoden aikana. Pikapalkitut ovat automaattisesti mukana vuoden hyvinvoinnin edistäjää valittaessa.
Vuoden hyvinvoinnin edistäjää 2022 voi ehdottaa 6.12.2022 saakka kunnan verkkosivuilla olevalla sähköisellä lomakkeella.
Ehdotus
Esittelijä
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää, että
- vuoden 2022 hyvinvoinnin edistäjää voi ehdottaa vuoden mittaan ja 6.12.2022 saakka kunnan verkkosivuilla olevalla sähköisellä lomakkeella.
- hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta huomioi hyvinvointitekoja ns. pikapalkitsemalla hyvinvoinnin edistäjiä myös vuoden aikana tulleiden ehdotusten pohjalta.
- valitut hyvinvoinnin edistäjät palkitaan kunniakirjalla, kukilla ja erikseen määritetyllä huomionosoituksella.