Valmistelija
Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Perustelut
Ikäihmisten neuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen yhteistyöelin. Ikäihmisten neuvosto edistää tuusulalaisten ikäihmisten oikeuksien toteutumista ja kehittää olemassa olevia sekä uusia palveluita ja tukitoimia.
Toimintasäännön mukaan kunnanhallitus nimeää ikäihmisten neuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi seitsemän (7) jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen. Lisäksi kunnanhallitus nimeää neuvostoon puhevaltaisen edustajansa sekä tälle varajäsenen. Ikäihmisten neuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvoston sihteerinä sekä neuvostojen koordinaattorina toimii Tuusulan kunnan asiantuntija.
Tasa-arvolain vaatimukset eivät tule sovellettavaksi vaikuttamistoimielinten kuten mm. ikäihmisten neuvoston kokoonpanoon. Kokoonpanossa olisi kuitenkin hyvä pyrkiä miesten ja naisten mahdollisimman tasapuoliseen edustukseen.
Eläkeläisjärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi ikäihmisten toimikunnan toimikaudeksi 09/2021–5/2023 ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:
Jäsenet |
Henkilökohtaiset varajäsenet |
Yhdistys |
|
|
|
Anja Matikainen |
Kirsti Ruislehto |
Kellokosken Eläkeläiset ry |
Leena Mäkelä |
Lea Sirola |
Tuusulan Seniorit ry |
Kullervo Mäkinen |
Hilkka Kainsalo |
Eläkeliiton Tuusulan yhdistys ry |
Annette Nieminen |
Ritva Nuutinen |
Tuusulan Eläkkeensaajat ry |
Pirjo Yltävä |
Paula Hyttinen |
Hyrylän Eläkeläiset ry |
Aune Savolainen |
Anders Holmberg |
Tuusulan seudun eläkeläiset ry |
Leena Haatainen |
Maila Tikkanen |
Jokelan Eläkkeensaajat ry |