Perustelut
Tuusulan valtuusto on 29.5.2023 § 62 päättänyt pyytää tarkastuslautakunnan laatiman vuoden 2022 arviointikertomuksen havainnoista toimialueiden ja hallituksen selvitykset. Valtuuston päätöksen mukaan selvitykset tulee toimittaa niin, että ne voidaan käsitellä lokakuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Lisäksi selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan selvitys
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta kiittää hyvin laaditusta arviointikertomuksesta ja vastaa omata osaltaan arviointeihin ja suorituksiin seuraavasti:
5 Poikkileikkaavat teemat/Kuntastrategia/Päämäärät/Tuusulassa on hyvä elää
Arvioinnin johtopäätökset
- Tuusulan kunta itse on arvioinut tämän osion onnistuneen hyvin.
- Kuntalaisia on pyritty osallistamaan monien asioiden suunnitteluun. Kuntalaisten osallistaminen on kuitenkin jossain määrin tulkinnanvarainen asia. Tässä pitäisi varoa näennäistä osallistamista eli osallistamista asioihin, joilla ei ole suuremmassa mittakaavassa kovin suurta merkitystä. Kunnan pitäisi olla kuntalaisia varten.
Tarkastuslautakunnan suositukset
- Tuusulan kunnan pitäisi enemmän huomioida kuntalaisilta tulevaa palautetta esimerkiksi maankäytön ja kaavamuutosten yhteydessä. Tällä hetkellä niillä ei ole oikeastaan vaikutusta. Kuntalaispalautteet luetaan ja niihin vastataan, mutta niiden perusteella tehdään korkeintaan joitakin kosmeettisia muutoksia.
Hyte-lautakunnan (kunnan johdon) selvitys:
Kuntastrategia (2021-2025) määrittää, että uutta Tuusulaa rakennetaan yhdessä (strategian toimintatapa), kunta on kuntalaisiaan varten ja Tuusula on osallisuuden edelläkävijä. Pormestariohjelma (2021-2025) linjaa, että asukasosallisuuden edistäminen on kunnan toiminnan keskiössä. Tuusulan osallisuusmalli määrittää kuusi tulokulmaa osallisuuteen. Nämä kertovat kunnan tahtotilasta rakentaa uutta yhdessä asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. Keskiössä ovat palveluiden saavutettavuus, asukkaiden ja yhteisöjen tarpeiden ymmärrys, palveluiden räätälöinti asukkaiden tarpeiden pohjalta, yhteissuunnittelu, yhteisten päätösten tekeminen ja omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen. Tuusulan kunnassa asukasosallisuutta edistetään näihin tulokulmiin nojautuen. Kuntalaisia otetaan mukaan monien asioiden suunnitteluun. Kukin palvelu määrittää harkintansa mukaan missä asioissa ja missä laajuudessa asukasosallisuutta toteutetaan kunnan strategian ja osallisuusmallin pohjalta. Kunnan osallisuustiimi huolehtii osallisuusmallin tavoitteiden toteutumisesta ja tukee toimialueita heidän työssään. Keskeistä on huolehtia, että asukkaat ovat osallisia heille kiinnostavissa ja merkityksellisissä osallisuusprosesseissa. Tavoitteena on lisätä yhteiskehittämisen mahdollisuuksia sekä laajentaa osallisten joukkoa perustamalla erilaisia satunnaisotannalla tai muilla tavoin koottuja asukasraateja. Keskeistä on tarjota koulutusta henkilöstölle ja siten lisätä asukaslähtöistä toimintaa kunnassa. Kuntalaispalautteen käsittelyn kehittämiseksi on käynnistynyt kehittämistyö, joka perustuu uuden sähköisen asioinnin alustan käyttöönottoon. Uudistettu kuntalaispalautteen käsittely tullaan ottamaan käyttöön alkuvuodesta 2024.
Poikkileikkaavat teemat/Kuntastrategia/Päämäärät/Tuusula kehittyy kestävästi
Arvioinnin johtopäätökset
- Tuusula on panostanut kestävään kehitykseen jonkin verran, mutta monin osin ollaan vielä aika alkuvaiheessa.
Tarkastuslautakunnan suositukset
- Kestävä kehitys ei saisi olla irrallinen asia, vaan se pitäisi kulkea läpi kaikessa kunnan toiminnassa.
Hyte-lautakunnan (kunnan johdon) selvitys:
Kestävän Tuusulan rakentaminen on yksi kuntastrategian kolmesta päämäärästä. Kestävän kehityksen työ perustuu YKn kestävän kehityksen tavoitteisiin (17 tavoitekokonaisuutta), jotka on jaoteltu sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmien alle. Kestävän kehityksen työ läpileikkaa koko kunnan toimintaa ja kestävää kehitystä on edistetty laajasti strategian päämäärään ”Tuusula kehittyy kestävästi” liittyvien tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamisen kautta. Tuusulassa on ollut määrä laatia kestävän kehityksen suunnitelma, joka tulee linjaamaan ja konkretisoimaan kestävän kehityksen työtä Tuusulassa. Resurssipulan vuoksi suunnitelman laadinta ei ole edennyt vuoden 2022 aikana.
Poikkileikkaavat teemat/Strategia/Keinot strategian saavuttamiseksi
1) Digitalisaation hyödyntäminen
2) Vaikuttaminen ja yhteistyö (edunvalvonta)
Arvioinnin johtopäätökset
- Tuusulan kunnan osalta edunvalvonta on toiminut joidenkin asioiden osalta onnistuneesti ja joidenkin asioiden osalta siinä olisi parannettavaa.
Tarkastuslautakunnan suositukset
- Digitalisaatiossa pitää muistaa huomioida myös ikäihmiset ja heidän tarpeensa sekä se, että ihmiset tarvitsevat myös kasvokkain kohtaamisia.
- Edunvalvontakortteja ja muita työkaluja edunvalvontaan pitäisi kehittää lisää, jotta edunvalvontaa pystyttäisiin tekemään systemaattisesti ja vaikuttavasti.
- Tarvittavat edunvalvontatoimenpiteet riippuvat asiasta ja tasosta, jossa edunvalvontaa tehdään. Yleisesti kuitenkin edunvalvontaa tehdessä Tuusulan kunnan kannattaa tehdä mahdollisimman valmiita ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuehdotuksia. Tällöin niiden eteenpäin vieminen monesti helpottuu.
Hyte-lautakunnan (kunnan johdon) selvitys:
Tarkastuslautakunnan huomiot heikommassa asemassa olevien, erityisryhmien ja ikäihmisten sekä heidän tarpeidensa huomioimisesta kunnan palveluiden kehittämisessä ja digitalisaation edistämistyössä ovat keskeisiä. Digikoulutuksen, fyysisten asiointipisteiden ja tuetun asioinnin tarjonnasta huolehditaan myös tulevaisuudessa.
Vaikuttamisen ja yhteistyön strateginen keino-ohjelma otettiin käyttöön tällä valtuustokaudella. Ohjelman sekä sitä toteuttavien edunvalvontakorttien avulla on haluttu jäntevöittää kunnan edunvalvontatyötä. Kehittämistyö edunvalvonnan vahvistamiseksi ja toimivien työkalujen löytämiseksi on jatkuvaa. Tämän myötä edunvalvontatyön systemaattisuus ja vaikuttavuus kasvaa.
Hyvinvointialueuudistus
Arvioinnin johtopäätökset
- Yhteistyön toimivuus kunnan ja hyvinvointialueen välillä on tärkeää.
Tarkastuslautakunnan suositukset
- Tuusulan kunnan pitää pyrkiä huolehtimaan sote-palveluiden saavutettavuudesta perusterveydenhuollon lähipalveluiden ja joukkoliikenteen toimivuuden osalta.
- Tuusulan kunnan pitää tehdä voitavansa, jotta oppilas- ja opiskeluhuoltoon riittää resursseja riittävästi hyvinvointialueen aloitettua toimintansa.
- Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen pitää pystyä tuottamaan edes lakisääteiset palvelut Tuusulan asukkaille.
Hyte-lautakunnan (kunnan johdon) selvitys:
Tuusulalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut olivat Keusote-kuntayhtymän vastuulla vuosina 2019-2022 ja vuodesta 2023 alkaen palveluista vastaa Keski-Uudenmaan hyvinvointialue. Tuusula oli yksi kuntayhtymän omistajista ja kunta teki aktiivista omistajaohjausta niin päätöksentekijöiden, kunnan ylimmän johdon kuin myös yhdyspinnalla (strateginen, taktinen ja operatiivinen taso) työskentelevien viranhaltijoiden ja työntekijöiden toimesta. Vuoden 2023 alusta omistajaohjaus on vaihtunut edunvalvonnaksi. Yhdyspintatyö jatkuu toiminnan eri tasoilla yhdyspinnalle luoduissa rakenteissa ja palveluissa.
Tuusulalaisten hyvinvoinnin edistäminen on kunnan keskeisin tehtävä ja sosiaali- ja terveyspalveluiden saavutettavuus on tärkeä pito- ja vetovoimatekijä. Tuusulan kunta tekee parhaansa vaikuttaakseen siihen, että sote-palveluiden saavutettavuus, perusterveydenhuollon lähipalvelut ja oppilas- ja opiskeluhuollon riittävät resurssit toteutuvat myös tulevaisuudessa. Joukkoliikenteen toimivuus on tärkeää palveluiden saavutettavuuden varmistamisessa, mutta nykyisellään sen kehittämisen kustannukset jäävät kunnan vastuulle. Tuusulan kunta lausui elokuussa hyvinvointialueen palveluiden järjestämisen suunnitelmasta ja lausunnossa avataan tarkemmin kunnan ajatuksia ja painotuksia.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
- antaa tarkastuslautakunnalle, kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteen mukaisen selvityksen tarkastuslautakunnan antamaan vuoden 2022 arviointikertomukseen.
Päätös
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti
- antaa tarkastuslautakunnalle, kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteen mukaisen selvityksen tarkastuslautakunnan antamaan vuoden 2022 arviointikertomukseen.