Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 12.9.2023

§ 74 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan myöntämät toiminta-avustukset 2023, lisähaku

TUUDno-2023-368

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Lautakunnan avustussäännön (2019) mukaisesti avustuksia myönnetään ensisijaisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen kiinteästi liittyvään

  • toiminnan kehittämiseen, uusien ideoiden ja toimintamuotojen mahdollistamiseen
  • lautakunnan vuosittain nimeämiä asiakasryhmiä tukevaan vapaaehtoistyöhön
  • väestöä laajasti koskevaan valistus- ja tukitoimintaan
  • muuhun ennaltaehkäisevään toimintaan.


Avustusta ei myönnetä palvelutuotannon ylläpitoon, virkistystoimintaan, yhdistysten investointeihin tai mikäli hakija on saanut hankeavustusta tai muuta rahoitusta kunnanhallitukselta, lautakunnalta tai muulta kunnalliselta toimijalta samaan kohteeseen.

Päätökset hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön myönnettävien avustusten myöntämisestä järjestöille ja muille yhteisöille tekee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta. Lautakunta julistaa 20 000€ suuruisen avustussumman julkisesti haettavaksi kunnan internet-sivuilla ja paikallisessa sanomalehdessä. Hakuilmoituksessa mainitaan muun ohella, että avustukset ovat haettavissa 3.4.2022 mennessä ja että avustushakemus täytetään sähköisesti kunnan verkkosivujen kautta www.tuusula.fi/avustukset. Avustusta voidaan myöntää ainoastaan hakemuksesta, joka liitteineen on jätetty annetussa määräajassa lautakunnan käsittelyyn. Varsinainen avustusten jakopäätös tehdään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan huhtikuun kokouksessa.

Avustusta haettaessa on käytävä ilmi seuraavat tiedot:

  • yhdistyksen tai järjestön virallinen nimi, osoite ja kotikunta
  • yhdyshenkilö yhteystietoineen
  • mihin toimintaan/toimintoihin avustusta haetaan
  • minkä suuruiseen asukasryhmään toiminta kohdistuu
  • haettava avustusmäärä
  • perustelut avustuksen hakemiseksi


Hakemukseen on liitettävä alkuperäisinä tai oikeiksi todistettuina jäljennöksinä (yhtenä kappaleena):

  • järjestön tai yhteisön säännöt
  • hakijan viimeksi hyväksytty toimintakertomus
  • tilinpäätös ja tilin/toiminnan tarkastajan kertomus
  • talousarvio ja toimintasuunnitelma
  • suunnitelma avustuksen käytöstä, josta ilmenee, miten avustus on tarkoitus käyttää


Uusien hakijoiden on annettava edellä luetellut tiedot täydellisinä. Aikaisemmin avustusta saaneet järjestöt tai yhteisöt ilmoittavat mahdollisista muutoksista nimenkirjoittajien ja sääntöjen osalta.

Kunnan myöntämien avustusten saamisen ehtona on, että avustettava ennen avustuksen maksatusta esittää selvityksen edellisen kerran saamansa kunnan avustuksen käytöstä ja arvion sen vaikuttavuudesta. Selvityksenä hyväksytään jäljennös ko. avustusvuoden tuloslaskelmasta, taseesta, tilintarkastuskertomuksesta ja toimintakertomuksesta, jossa selkeästi kuvaillaan avustuskohteen toteutumista ja arviota sen vaikuttavuudesta, sekä sitoutuu palauttamaan avustuksen siltä osin, kuin sitä ei ole käytetty avustusanomuksessa esitettyyn tarkoitukseen.

Avustusten teemat vuonna 2023

Avustusten kohdentamisen teemoista päätetään vuosittain lautakunnan avustussäännön pohjalta. Teemat nousevat kunnan strategiasta sekä hyvinvointisuunnitelmasta. Määrärahan kohdentaminen vuosittain eri teemoihin tukee myös järjestöjen omien toimintojen kehittämistyötä.

Lautakunnalle ehdotetaan, että järjestöavustukset vuonna 2023 kohdennetaan

  • osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseen
  • syrjäytymisen ehkäisyyn
  • toimintakyvyn tukemiseen
  • ruoka-aputoimijoille
  • ikääntyneiden kotona asumisen tukemiseen
  • eri-ikäisten kohtaamisten edistämiseen
  • yhdistysten väliseen yhteistyöhön

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • kohdentaa järjestöavustukset vuonna 2023 asiaselostuksessa esitettyihin teemoihin
  • julistaa haettavaksi lautakunnan myöntämät avustukset 3.4.2023 mennessä sähköisellä hakemuslomakkeella lautakunnan avustussäännön mukaisesti.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • kohdentaa järjestöavustukset vuonna 2023 asiaselostuksessa esitettyihin teemoihin
  • julistaa haettavaksi lautakunnan myöntämät avustukset 3.4.2023 mennessä sähköisellä hakemuslomakkeella lautakunnan avustussäännön mukaisesti
  • tarkastaa päätöksen kokouksessa.

Valmistelija

Minna Mielonen, vapaaehtoistyön koordinaattori, minna.mielonen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan avustussäännön mukaisesti avustuksia myönnetään ensisijaisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen kiinteästi liittyvään toiminnan kehittämiseen, uusien ideoiden ja toimintamuotojen mahdollistamiseen, lautakunnan vuosittain nimeämiä asiakasryhmiä tukevaan vapaaehtoistyöhön, väestöä laajasti koskevaan valistus- ja tukitoimintaan sekä muuhun ennaltaehkäisevään toimintaan.

Vuoden 2023 toiminta-avustukset päätettiin kohdentaa syrjäytymisen ehkäisyyn, osallisuuden edistämiseen, yhteisöllisyyden edistämiseen, tuusulalaisten toimintakyvyn tukemiseen, ruoka-aputoimijoille, ikääntyneiden kotona asumisen tukemiseen, yhdistysten väliseen yhteistyöhön ja eri-ikäisten kohtaamisten edistämiseen

Määräaikaan 3.4.2023 mennessä saapui 18 järjestön ja/tai yhdistyksen avustushakemusta. Avustuksen myöntämisen perusteena on, että hakijat ja hakemukset täyttävät avustussäännössä määrätyt kriteerit. Avustuksiin on varattu määrärahaa 20 000 euroa. Kaikkiaan avustusta haettiin yhteensä 26 600 euron edestä. 

Yhteenveto hakemuksista ja ehdotus myönnettävistä avustuksista on liitteenä. Avustukset laitetaan maksuun, kun hakemuksessa edellytetyt asiakirjat ja liitteet on toimitettu kuntaan. Mahdollisesti jakamatta jäävä avustussumma jaetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tukevaan toimintaan loppuvuoden aikana. 

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • myöntää avustukset liitteenä olevan esityksen mukaisesti.
  • julistaa mahdollisesti jakamatta jäävän avustussumman haettavaksi 2.8. mennessä lautakunnan avustussäännön mukaisesti.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • myöntää avustukset liitteenä olevan esityksen mukaisesti.
  • julistaa mahdollisesti jakamatta jäävän avustussumman haettavaksi 2.8. mennessä lautakunnan avustussäännön mukaisesti.

Valmistelija

  • Minna Mielonen, vapaaehtoistyön koordinaattori, minna.mielonen@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta jakoi 18.4.2023 kokouksessaan hyte-avustuksia. Lautakunta päätti kokouksessaan, että keväältä mahdollisesti jakamatta jäävä avustussumma jaetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tukevaan toimintaan loppuvuoden aikana. Yhdelle hakijoista avustussumma myönnettiin ehdollisena. Ehdotus sai rahoituksen osallistuvan budjetoinnin kautta ja avustussumma 4000 euroa jäi jakamatta. Tämä jakamatta jäänyt avustussumma julistettiin haettavaksi 4.7. - 2.8.2023.

Määräaikaan 2.8.2023 mennessä saapui kaksi (2) järjestön ja/tai yhdistyksen avustushakemusta. Kesäajan vähäisen hakijamäärän vuoksi hakuaikaa päätettiin jatkaa ja haku avattiin uudelleen ajalle 17.8 - 4.9.2023.

Hakuaikoina 4.7. - 2.8.2023 ja 17.8. - 4.9.2023 saapui yhteensä seitsemän (7) järjestön ja/tai yhdistyksen avustushakemusta. 

Avustuksen myöntämisen perusteena on, että hakijat ja hakemukset täyttävät avustussäännössä määrätyt kriteerit. Avustuksiin on varattu vuonna 2023 määrärahaa 20 000 euroa, joista keväällä jaettiin 16 000 euroa ja nyt jaossa on 4000 euroa. 4.7 .- 2.8.2023 ja 17.8. - 4.9.2023 ajalla avoinna ollessa avustushaussa avustusta haettiin yhteensä 12 300 euron edestä. 

Yhteenveto hakemuksista ja ehdotus myönnettävistä avustuksista on liitteenä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • myöntää avustukset liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • myöntää avustukset liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti.