Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 12.3.2024

§ 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perustelut

Kokouksen avaa lautakunnan puheenjohtaja. Läsnäolijat todetaan nimenhuudolla.

Kuntalain 103 § mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnassa on 15 jäsentä, joten läsnä tulee olla vähintään 8 jäsentä tai varajäsentä.

Tuusulan kunnan hallintosäännön 111§ mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on soveltanut Kuntalain 94 § mukaista linjausta, jonka mukaan kokouskutsu lähetetään vähintään 4 päivää ennen kokousta.

Ehdotus

Puheenjohtaja toteaa kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.