Valtuusto, kokous 29.5.2023

§ 85 Katutoiminnan palauttaminen Tuusulaan, aloite

TUUDno-2022-786

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Cecilia Veikkolainen esitti seuraavan Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen:

"Nuortemme huolestuttava toiminta on herättänyt kuntalaisten keskuudessa paljon keskustelua.  Nuorison päihteiden käyttö (kannabis, alkoholi ja lääkkeet) on jälleen lisääntynyt.  Tämän näkee mm. kesällä urheilukeskuksessa ja uimarannoilla, joissa pelastustoimi vieraili viime kesänä säännöllisesti nuorison päihdetapauksia hoitamassa.  Myös nuorison häiriökäyttäytyminen ostareiden edustoilla on lisääntynyt. On paljon nuoria, joita nämä ongelmat eivät koske, mutta on hyvä puuttua näihin ennen kuin ongelmat lisääntyvät ja kertaantuvat.  Päihteiden käytön lisääntyminen on huomioitu myös hyvinvointisuunnitelmassamme 2022-2025 ja koulukyselyissä.  Poliisi, pelastustoimi, nuorisotoimi ja sosiaalitoimi tekevät hyvää yhteistyötä näiden osalta, mutta tämä ei riitä vaan tarvitaan myös koordinoitua vapaaehtoistoimintaa. 

Tuusulassa toimi aiemmin Tuusulan KATU, joka perustettiin 1989 yhteistyössä Keravan ja Järvenpään kanssa.  KATU-ryhmät toimivat myöhemmin itsenäisesti omissa kunnissaan.  Toimintaa koordinoi erityisnuorisotyöntekijä ja toiminnassa oli mukana vapaaehtoisia nuoria ja aikuisia.  KATU-toiminta on lakkautettu kunnassamme, mutta koen, että sen elvyttäminen on nyt tarpeellista.

Esitän, että KATU-toiminnan tarve Tuusulassa selvitetään, ja toiminta elvytetään ja uudelleen käynnistetään."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Piia Helin, alueellisen nuorisotyön päällikkö, piia.helin@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen:

alkautuva nuorisotyö on osa alueellisen nuorisotyön tehtävää, jonka tavoitteena on kohdata nuoria erilaisissa vapaa-ajan ympäristöissä. Aloitteessa kuvatut nuorten vapaa-ajan viettopaikat ovat suosittuja ja tuusulalaiset nuoret kokoontuvat ahkerasti myös naapurikunnissa. Jalkautuva nuorisotyö kohdistuu tällä hetkellä ajankohtiin, jolloin nuorisoa on erityisesti liikkeellä mm. koulujen päättäjäisviikonloput, lomien alku ja päätösajankohdat sekä erilaiset tapahtumat ja tilaisuudet, joissa kokoontuu paljon nuoria. Jalkautumisajankohtia voidaan valita myös naapurikunnissa järjestettävien tapahtumien pohjalta. 

Kuuma-kuntien ja kaupunkien jalkautumisohjeet ja toimintatavat ovat pääasiassa samankaltaisia. Tarpeet ja toimintaympäristöt vaihtelevat kunnissa mutta toiminnassa pyritään samankaltaisuuteen ja tietoa vaihdetaan myös pääkaupunkiseudun nuorisotyön toimijoiden kanssa tarpeen mukaan.  

Jalkautuvaa nuorisotyötä tehdään aina vähintään kahden hengen voimin. Toiminta on ammatillista, suunnitelmallista, provosoimatonta ja keskustelevaa. Nuoriso-ohjaajan rooli vaihtelee koulunuorisotyössä, nuorisotalolla ja jalkautuessa. Nuori kohdataan aina turvallisena aikuisena mutta työmenetelmissä, vaitiolokysymyksissä ja pelisäännöissä voi olla toimintaympäristöön liittyviä eroja. Tästä näkökulmasta myös vapaaehtoistyön merkitys ja tavoitteet ovat samalla kannatettavia mutta edellyttää pelisääntöjä. Tuusulassa kunta ja seurakunta tekevät yhteistyötä jalkautumisessa ja vapaaehtoistyötä voidaan lisätä ja rakentaa tämän yhteistyön pohjalle. Alueellinen yksikkö on jo keskustellut Tuusulan seurakunnan kanssa yhteisistä jalkautumisista mm. Rykmentinpuistorock -viikonlopulle. Suunnittelua jatketaan yhteistyössä.  

Alueellinen nuorisotyö voi koordinoida ja avustaa kunnan puolesta toimintaa esimerkiksi yhdessä seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kanssa. Yhteistyön avulla resursseja voidaan lisätä, suunnitelmallisuutta parantaa mm. koulutuksissa, turvallisuusnäkökulmaa laajentaa ja parantaa entisestään tiedonvaihtoa. Nuoriso-ohjaaja ei ole järjestyksenvalvoja ja nuorisotyötä tehdään alueellisen toiminnan lisäksi verkostoissa. Viranomaisyhteistyö ja tiedonvaihto ennaltaestävässä toiminnassa sujuu Keski-Uudenmaan alueella hyvin, mikä edesauttaa auttamistyötä myös ongelmatilanteissa. 

Aloitteessa kuvatut huolet ovat aitoja ja yhteistä hyvinvointityötä on paljon. Kohdatessa yksityishenkilöllä on mahdollisuus puuttua julkisilla ja puolijulkisilla paikoilla mahdollisiin epäkohtiin voimavarojensa puitteissa. Mikäli havaitaan huolta herättävä asia, voi aina ilmoittaa asiasta, ajankohdasta ja tilanteesta riippuen poliisille tai tilanteessa asianosaisille. Toisaalta sekä ammatillisissa että satunnaisissa kohtaamisissa tulee mahdollisuuksien mukaan tunnistaa nuorten tarpeen kokoontua ja tavata muita ikätovereitaan ja sallia se normaalina ja positiivisena tapahtumana elämässä.  

Vapaaehtoiset voivat lisätä jalkautumisen resursseja. Alueellisen nuorisotyön henkilöstösuunnitelmassa on nostettu esiin koulunuorisotyön lisäämisen merkitys ja määräaikaisten nuoriso-ohjaajien vakinaistaminen. Vakinaisella henkilöstöllä voidaan reagoida ja vaikuttaa paremmin muutostilanteisiin mm. lisäämällä toimintoja ja tukea nuorten tarpeista lähtien. 

Nuorten hyvinvoinnin tukeminen perustuu yhteiseen verkostotyöhön, turvalliseen ja välittävään vanhemmuuteen, arjessa ja ajassa elämiseen ja nuoruutta sellaisenaan arvostaen. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 49 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 49 tulleen käsitellyksi.

 

Asia poistettiin listalta.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Piia Helin, alueellisen nuorisotyön päällikkö, piia.helin@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen:

Jalkautuva nuorisotyö on osa alueellisen nuorisotyön tehtävää, jonka tavoitteena on kohdata nuoria erilaisissa vapaa-ajan ympäristöissä. Aloitteessa kuvatut nuorten vapaa-ajan viettopaikat ovat suosittuja ja tuusulalaiset nuoret kokoontuvat ahkerasti myös naapurikunnissa. Jalkautuvaa nuorisotyötä kohdistetaan tällä hetkellä ajankohtiin, jolloin nuorisoa on erityisesti liikkeellä mm. koulujen päättäjäisviikonloput, lomien alku ja päätösajankohdat sekä erilaiset tapahtumat ja tilaisuudet, joissa kokoontuu paljon nuoria. Jalkautumisajankohtia voidaan kohdentaa myös naapurikunnissa järjestettäviin tapahtumiin. 

Kuuma-kuntien ja kaupunkien jalkautumisohjeet ja toimintatavat ovat pääasiassa samankaltaisia. Tarpeet ja toimintaympäristöt vaihtelevat kunnissa, mutta toiminnassa pyritään samankaltaisuuteen ja tietoa vaihdetaan myös pääkaupunkiseudun nuorisotyön toimijoiden kanssa tarpeen mukaan.  

Jalkautuvaa nuorisotyötä tehdään aina vähintään kahden hengen voimin. Toiminta on ammatillista, suunnitelmallista, provosoimatonta ja keskustelevaa. Nuoriso-ohjaajan rooli vaihtelee koulunuorisotyössä, nuorisotalolla ja jalkautuessa. Nuori kohdataan aina turvallisena aikuisena mutta työmenetelmissä, vaitiolokysymyksissä ja pelisäännöissä voi olla toimintaympäristöön liittyviä eroja. Tästä näkökulmasta myös vapaaehtoistyön merkitys ja tavoitteet ovat samalla kannatettavia mutta edellyttävät yhteisesti ymmärrettyjä pelisääntöjä. Tuusulassa kunta ja seurakunta pyrkivät tekemään yhteistyötä jalkautumisessa ja vapaaehtoistyötä voidaan lisätä ja rakentaa tämän yhteistyön pohjalle. Alueellinen yksikkö on jo keskustellut Tuusulan seurakunnan kanssa yhteisistä jalkautumisista. Suunnittelua jatketaan yhteistyössä.  

Alueellinen nuorisotyö voi koordinoida ja avustaa kunnan puolesta toimintaa esimerkiksi yhdessä seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kanssa. Yhteistyön avulla resursseja voidaan lisätä, suunnitelmallisuutta parantaa mm. koulutuksissa, turvallisuusnäkökulmaa laajentaa ja parantaa entisestään tiedonvaihtoa. Nuoriso-ohjaaja ei ole järjestyksenvalvoja ja nuorisotyötä tehdään alueellisen toiminnan lisäksi verkostoissa. Viranomaisyhteistyö ja tiedonvaihto ennaltaehkäisevässä toiminnassa sujuu Keski-Uudenmaan alueella hyvin, mikä edesauttaa auttamistyötä myös ongelmatilanteissa. 

Helmikuussa 2023 alueellisen nuorisotyön henkilöstö osallistui jalkautuvan työn koulutukseen, jonka järjesti Aseman lapset ry. Tämän kautta järjestetään myös Jokelan alueella maaliskuussa vapaaehtoisille huoltajille ja muille halukkaille vapaaehtoisten jalkautumisen koulutus. Koulutus tuo niin nuorisotyön henkilöstölle kuin vapaaehtoisille toimijoille valmiuksia nuorten kohtaamiseen.  Jalkautuvan nuorisotyön yhtenä tavoitteena on kohdata ne nuoret, jotka eivät käy nuorisotiloilla.  

Aloitteessa kuvatut huolet ovat aitoja ja yhteistä hyvinvointityötä on paljon. Kohdatessa yksityishenkilöllä on mahdollisuus puuttua julkisilla ja puolijulkisilla paikoilla mahdollisiin epäkohtiin voimavarojensa puitteissa. Mikäli havaitaan huolta herättävä asia, voi aina ilmoittaa asiasta, ajankohdasta ja tilanteesta riippuen poliisille tai tilanteessa asianosaisille. Toisaalta sekä ammatillisissa että satunnaisissa kohtaamisissa tulee mahdollisuuksien mukaan tunnistaa nuorten tarpeen kokoontua ja tavata muita ikätovereitaan ja sallia se normaalina ja positiivisena tapahtumana elämässä.  

Vapaaehtoiset voivat lisätä jalkautumisen resursseja. Alueellisen nuorisotyön henkilöstösuunnitelmassa on nostettu esiin koulunuorisotyön lisäämisen merkitys ja määräaikaisten nuoriso-ohjaajien vakinaistaminen. Vakinaisella henkilöstöllä voidaan reagoida ja vaikuttaa paremmin muutostilanteisiin mm. lisäämällä toimintoja ja tukea nuorten tarpeista lähtien. 

Nuorten hyvinvoinnin tukeminen perustuu yhteiseen verkostotyöhön, turvalliseen ja välittävään vanhemmuuteen, arjessa ja ajassa elämiseen ja nuoruutta sellaisenaan arvostaen. 

Jalkautuva työmuoto ja nuorten kohtaaminen joustavasti eri tilanteissa tarpeen mukaan tuo nuorisotyöhön aloitteessa kuvattua lisäarvoa. Jalkautumista tulee tehdä yhteistoiminnassa sidosryhmien kanssa ja kouluttaa siitä kiinnostuneet vapaaehtoiset ja nuorisotyön ammattilaiset. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 49 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Kokouksessa asiantuntijana alueellisen nuorisotyön päällikkö Piia Helin. Hän esitteli asian käsittelyn yhteydessä nuorisotyön kesätoiminnan 2023.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Piia Helin, alueellisen nuorisotyön päällikkö, piia.helin@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 49 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen täydennettynä kunnanhallituksen hyväksymällä lisäyksellä
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 49 tulleen käsitellyksi.

 

Alueellisen nuorisotyön päällikkö Piia Helin selosti asiaa kokouksessa. 

 

 

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, Kati Lepojärvi esitti että kunnan keskukset huomioidaan tasapuolisesti nuorten kesätoiminnan järjestämisestä. 

Kunnanhallitus hyväksyi lisäyksen yksimielisesti. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 49 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.