Kuntakehityslautakunta, kokous 19.4.2023

§ 37 Ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen malli Tuusulassa, loppuraportti

TUUDno-2021-1347

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sara Tallsten

Perustelut

Vuosina 2020–2022 on toteutettu 57 ikääntyneiden asumisen valtionavustushanketta, joiden toteuttajina ovat olleet kunnat ja kuntayhtymät. Hankkeiden ulkoisella arvioinnilla kartoitetaan ikääntyneiden asumisen kehittämishankkeiden toimeenpanoa ja toteutusta suhteessa kunkin vuoden hakuilmoituksen tavoitteisiin sekä laajemmin suhteessa ikääntyneiden asumisen kehittämistarpeisiin. Lisäksi kootaan hankkeissa kehitetyt hyvät toimintamallit sekä tarpeita ja ehdotuksia tulevaa toimintaa varten. Arvioinnin toteuttaa Owal Group Oy.

Osana arviointia toteutetaan kysely hankkeiden ohjausryhmille ja vanhusneuvostoille. Kyselyllä kartoitetaan näkemyksiä hankkeen toteutuksesta ja tuloksista, kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyöstä sekä alueellisista tarpeista ja näkemyksistä ikääntyneiden asumisen kehittämiseen.

Ikäihmisten neuvostoa pyydetään vastaamaan kyselyyn ikääntyneiden asumisen kehittämishankkeista viimeistään 3.2.2023.

Arvioinnin kohteena olevat hankkeet Tuusulassa:

2021: Yhteisöllisen asumisen malli Tuusulassa

Yhteisöllisen asumisen malli Tuusulassa -hankkeen tavoitteena on edistää yhteisöllistä asumista ja kehittää innovatiivisia yhteisöllisen asumisen ratkaisuja ikääntyneille. Hankkeen aikana rakennetaan ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen toimintamallia. Tarkoitus on valmistella ensimmäisiä yhteisöllisen asumisen kohteita ympäri kuntaa. Yhteisöllistä asumista toteutetaan eri hallintamuodoissa ja asuntotyypeissä. Hankkeen aikana kartoitetaan toteutettuja yhteisöllisen asumisen ratkaisuja ja tehdään kysely ikäihmisten asumisen toiveista. Lisäksi kartoitetaan keskeiset yhteiskehittämiseen osallistuvat toimijat. Yhteisöllistä asumista suunnitellaan alueellisissa työpajoissa ikäihmisten, rakentajien ja kunnan edustajien kesken. Hankkeen yhteistyökumppanina on Miina Sillanpään Säätiö. Säätiö vastaa esikartoituksesta, työpajojen fasilitoinnista sekä toimintamallin tuottamisesta yhteistyössä kunnan kanssa.

2022: Ikäystävällinen asuinympäristö Tuusulan keskustaan

Tuusulan pientalovaltaisessa kunnassa senioreille tarvitaan kotona asumista tukevia asumisen ratkaisuja. Hankkeessa suunnitellaan ikääntyneiden asumisratkaisuja Tuusulan keskusta-alueelle, josta kehitetään ikäystävällinen asuinympäristö. Siihen tehdään konseptisuunnitelma asumisen ratkaisuiksi ja järjestetään idea- ja/tai tontinluovutuskilpailu, jossa etsitään uudenlaisia ratkaisuja, konsepteja ja toimijoita ikääntyneiden asumiseen. Myös välimuotoista asumista kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Hanke toteutetaan poikkihallinnollisena yhteistyönä ja ikääntyneet osallistetaan varhaisessa vaiheessa. 

Ehdotus

Esittelijä

Sara Tallsten

Ikäihmiaten neuvosto päättää

  • vastata kyselyyn hankkeiden toteutuksesta ja ikääntyneiden asumisen kehittämistarpeista. 

Päätös

Ikäihmiaten neuvosto päätti

  • vastata kyselyyn hankkeiden toteutuksesta ja ikääntyneiden asumisen kehittämistarpeista. 

Valmistelija

  • Riikka Uusikulku, hankekehityspäällikkö, riikka.uusikulku@tuusula.fi

Perustelut

Ikääntyvien asumisen kehittäminen, yhteisöllisen asumisen malli Tuusulassa -hankkeen loppuraportti

Tuusulan kunta sai rahoituksen ikääntyvien yhteisöllisen asumisen kehittämiseksi Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmasta keväällä 2021. Hankkeen tavoitteena oli edistää ikääntyneiden yhteisöllistä asumista Tuusulassa ja kehittää ikääntyneiden hyvinvointia edistäviä uusia ja innovatiivisia yhteisöllisen asumisen ratkaisuja.

Hankkeessa käytiin aktiivista keskustelua ikäihmisten kanssa asumiseen liittyvistä toiveista ja tarpeista. Syksyllä 2021 järjestettiin kolme alueellista työpajaa, joissa keskusteltiin ikääntyvien asumisen unelmista. Työpajojen jälkeen ikääntyvien näkemyksiä kartoitettiin vielä asumiskysymyksiä selvittävän kyselyn avulla. Keväällä 2022 ikääntyville järjestettiin yhteisöllisen asumisen ilta, jossa tutustuttiin yhteisölliseen asumiseen asumismuotona.

Sekä työpajoista että kyselystä saatiin runsaasti tietoa asumisen kehittämistarpeista. Näiden lisäksi selvitettiin ikääntyneiden asumisen kokonaiskuvaa monipuolisen tilastoaineiston avulla. Selvitys lisäsi ymmärrystä ikääntyneiden asumisen tilannekuvasta. Hankkeessa kartoitettiin myös yhteisöllisen asumisen kehittämiseen osallistuvia toimijoita ja tehtiin selvitys Suomessa toteutetuista yhteisöllisen asumisen ratkaisuista.

Kyselyn ja kootun tiedon pohjalta järjestettiin keväällä 2022 eri toimijoille kokoava työpaja, jossa pohdittiin erityisesti ikääntyvien asumisen kehittämistarpeita. Mukana keskustelemassa oli edustajia mm. ikäihmisten neuvostosta, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnasta, Tuusulan seurakunnasta ja Tuusulan kunnasta.

Hankkeen aikana kokeiltiin yhteisöllistä toimintaa Kalliopohjan asuinalueella. Asukkaat toivoivat olohuonetoimintaa, ja kokeilu oli käynnissä koko hankkeen ajan. Yhteisöllisestä olohuonetoiminnasta saatiin hyviä kokemuksia ja toimintaa on tarkoitus jatkaa ja laajentaa hankkeen jälkeen. Toiminta tukee ikääntyvien kotona asumista ja sosiaalisia suhteita sekä vahvistaa naapuruston yhteisöllisyyttä.

Syksyllä 2022 järjestettiin Elämää elinvuosiin -verkostotyöpaja, jonne kutsuttiin ikääntyneiden yhteisöllisen asumisympäristön keskeisiä toteuttajia: yhdistyksiä, järjestöjä, yrittäjiä, seurakunta, kirjasto, kansalaisopisto, kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut, viherpalvelut ja yleisten alueiden kunnossapito. Työpajassa pohdittiin, miten eri tahot voivat yhdessä tukea ikääntyvien kotona asumista.

Hankkeen aikana Tuusulassa käynnistettiin ikääntyvien asumisneuvonta, jonka tehtävä on tukea ikäihmisiä asumisen asioissa, etsiä ratkaisuja, jotta ikääntyneet pystyvät asumaan kotona mahdollisimman pitkään, auttaa ikäihmisiä etsimään vaihtoehtoja nykyiselle asumiselle, tukea ikäihmisiä asumisessa tapahtuvissa muutoksissa ja ratkaista erilaisia asumisen ongelmatilanteita yhdessä ikäihmisen kanssa.

Hankkeen loppupuolella paneuduttiin vielä hyvinvointialueen ja kunnan välisen yhteistyön kehittämiseen. Yhteistyön tiivistäminen, uudet toimintatavat ja -foorumit ovat tärkeitä, jotta ikääntyvien yhteisöllisen asumisen ratkaisuja päästään kehittämään. Yhteistyön kehittäminen jatkuu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa.

Hankkeen lopuksi laadittiin yhteisöllisen asumisen malli. Ikäystävällinen asuinympäristö nähtiin koostuvan oman kodin ja fyysisen ympäristön lisäksi palveluista, liikkumismahdollisuuksista, osallisuudesta ja naapuruston yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisen asumisen mallia hyödynnetään mm. ikääntyvien hyvinvointisuunnitelman valmistelussa.

Samaan aikaan hankkeen kanssa Tuusulan kunnassa valmisteltiin asuntopoliittista ohjelmaa. Pitkälti hankkeen ansiosta ikääntyvien asumisen kehittäminen nousi tärkeäksi osaksi asuntopoliittista ohjelmaa. Vaikka hanke päättyy, pysyy ikääntyvien asumisen kehittäminen agendalla myös tulevaisuudessa.

Tuusulan kunta on saanut Ympäristöministeriöltä rahoituksen uudelle hankkeelle vuonna 2022. Hankkeessa jatketaan ikäystävällisen asuinkorttelin kehittämistä Rykmentinpuiston kortteliin 5726. Lisäksi kunta osallistuu Tampereen yliopiston ja ARAn koordinoimaan Tulevaisuuden senioriasuminen -hankkeeseen, joka on käynnissä 2023-2025.

Lisätiedot: hankekehityspäällikkö Riikka Uusikulku, p. 040 314 3040

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Salo, elinvoimajohtaja, kristiina.salo@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • merkitä hankkeen loppuraportin tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.