Valtuusto, kokous 14.11.2022

§ 154 Tuusulan alueella vielä olevien Järvenpään postinumeroiden vaihto vastaamaan Tuusulan postinumeroita (lisäpykälä)

TUUDno-2022-2321

Perustelut

Karita Mäensivu esitti SDP:n valtuustoryhmän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman seuraavan aloitteen:

"Mm. Tuusulan Vanhakylän alueella Purolassa on edelleen Järvenpään Jampan 04440 alueen postinumero. Tämä aiheuttaa sekaannuksia mm. postin jakelussa, koska alue mielletään postinumeron perusteella kuuluvaksi Järvenpäähän.

Postin jakelu ei tokikaan ole ainoa haitta, sillä joillakin vakuutusyhtiöillä postinumero aiheuttaa sen, että ilman lisäselvitystä voi esim. auton vakuutus olla kalliimpi.

Lisäksi vaikkapa ambulanssia tilatessa on hyvä muistaa ilmoittaa, että kyseessä on nimenomaan Tuusulan puolella oleva alue, jolloin osoite on syytä antaa 04440 Tuusula, eikä oikea 04440 Järvenpää.

Toivottavaa olisi, että Tuusulan kunta selvittäisi, voisiko alueen postinumeron muuttaa vastaamaan Tuusulan postinumeroita."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.