Valtuusto, kokous 14.11.2022

§ 141 Varhaiskasvatuksen tulosidonnainen palveluseteli

TUUDno-2022-848

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Hannamari Halinen tuuhalinha

Perustelut

Lainsäädännöllinen tausta

Varhaiskasvatuslain 5 §:n mukaan kunta voi järjestää varhaiskasvatusta omana tuotantona tai hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palvelujen tuottajalta siten kuin kuntalain 8 ja 9 §:ssä säädetään. Kunta voi myös antaa palvelun käyttäjälle sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) mukaisen palvelusetelin.

Varhaiskasvatuslain 14 §:n mukaan lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla, jotka eivät valitse kunnan järjestämää varhaiskasvatuspaikkaa, on lapsen muulla tavalla tapahtuvan hoidon tai varhaiskasvatuksen järjestämiseksi oikeus lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) mukaiseen tukeen.

Kunnan on pyrittävä järjestämään varhaiskasvatusta lähellä palvelun käyttäjiä ottaen huomioon asutuksen sijainti sekä liikenneyhteydet.


Varhaiskasvatuksen tuottaminen ja järjestäminen

Tuusulan kunnan hallintosäännön 25 § 5. kohdan mukaisesti kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää tehtävänään olevien palvelujen tuottamisesta ja järjestämisestä.

Tuusulan kunnassa varhaiskasvatusta järjestetään kunnallisena, ostopalveluna sekä yksityisen hoidon tuella ja siihen liittyvillä kuntalisillä.

 

Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun aloittamisen yhteys kunnan visioon ja strategiaperustaan

Tuusulan kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 4.10.2021 vision ja kunnan muun strategiaperustan vuosille 2021–2025. Strategia asettaa kunnalle myös kolme päämäärää: Tuusulassa on mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä. Tuusulassa on hyvä elää. Tuusula kehittyy kestävästi.

Strategian ensimmäinen päämäärä korostaa vahvasti tavoitetta olla elinvoimainen kunta – sekä veto- että pitovoimainen. Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisella palvelusetelin käyttöönotolla nähdään olevan vaikutusta nykyisten yksityisten palveluntuottajien toimintaedellytyksiin ja tätä kautta nykyisen palvelutarjonnan ylläpitämiseen. Pidemmällä tähtäimellä palvelusetelin käyttöönotolla luodaan mahdollisuuksia uusien palveluntuottajien hakeutumiselle Tuusulaan ja palvelutuotannon monipuolistumiseen.

Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisella palvelusetelin käyttöönotolla nähdään olevan vaikutusta lapsiperheiden hyvinvoinnin luomisessa. Palveluseteli lisää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä valinnan mahdollisuuksia ja parantaa palvelujen saatavuutta. Lisäksi palvelusetelillä palvelua käyttävien palvelusta maksama maksu joustaa asiakkaan tulojen mukaan.

Kolmannen päämäärän, ”Tuusula kehittyy kestävästi”, alle sisältyy kestävä talous. Valtuustokauden 2021-2025 aikana Tuusulan varhaiskasvatuksen palveluverkossa tapahtuu merkittäviä muutoksia. Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisella palvelusetelin käyttöönoton kautta tuetaan tavoitetta, jossa yksityinen ja julkinen varhaiskasvatus muodostavat toimivan ja taloudellisesti kestävän kokonaisuuden.

 

Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun eteneminen

Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin käyttö varhaiskasvatuksessa edellyttää valmistelun aloittamista ja valtuuston hyväksyntää palvelusetelin käytölle talousarvioprosessin yhteydessä.

Alla olevaan taulukkoon on kuvattu palvelusetelin valmistelun eteneminen

10/2021

Kasvatus- ja sivistyslautakunta

Päätös varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun aloittamisesta

11-12/2021

Kasvatus- ja sivistyslautakunta

Sääntökirjaluonnoksen esittely ja lähetekeskustelu valmistelun etenemisestä

2-3/2022

Yksityiset palveluntuottajat

Palveluntuottajien kuuleminen sääntökirjaluonnoksesta, palvelusetelin arvosta ja hintakatosta

 

Esitys varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin käyttöönotosta

Lautakunnalle esitetään, että Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön varhaiskasvatuksen tulosidonnainen palveluseteli 1.8.2023 alkaen.

Lapsikohtaisen palvelusetelin arvon esitetään määräytyvän Tuusulan yksityisessä varhaiskasvatuksessa lapsen iän, perheen koon ja bruttotulojen sekä asiakkaan ja palveluntuottajan välisessä palvelusopimuksessa sovitun varhaiskasvatusajan perusteella. Lisäksi kunnallisessa varhaiskasvatuksessa käytettävä sisarusalennus huomioidaan palveluseteliä määriteltäessä.

Tulosidonnaisen lapsikohtaisen palvelusetelin arvo varhaiskasvatuksessa määräytyy Tuusulan kunnan kasvatus- ja sivistyslautakunnan määrittelemän enimmäisarvon mukaan. Enimmäisarvon määrittelyn perusteena käytetään 3 - 6-vuotiaan lapsen kokoaikaisen varhaiskasvatuksen hintaa.


Lautakunnalle esitetään palvelusetelin enimmäisarvoksi

Vaihtoehto A Palvelusetelin perushinta on enintään 850 € kuukaudessa yksityisessä päiväkotitoiminnassa.

Vaihtoehto B Palvelusetelin perushinta on enintään 860 € kuukaudessa yksityisessä päiväkotitoiminnassa

Vaihtoehto C Palvelusetelin perushinta on enintään 870 € kuukaudessa yksityisessä päiväkotitoiminnassa

 

Lautakunnalle esitetään lapsen iän ja varhaiskasvatustarpeen mukaisiksi kertoimiksi

Ikäkerroin:

  • Alle 3-vuotiaat lapset, kerroin 1,52
  • 3 vuotta täyttänyt lapsi, kerroin 1
     

Varhaiskasvatusaikakerroin

  • Kokoaikainen (vähintään 35 tuntia kestävä) varhaiskasvatus, kerroin 1
  • 21 tuntia – 34 tuntia kestävä varhaiskasvatus, kerroin 0,85
  • Osa-aikainen varhaiskasvatus (enintään 20h viikossa), kerroin 0,5
     

Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus

  • varhaiskasvatus yli 20 tuntia viikossa kerroin 0,5
  • varhaiskasvatus enintään 20 tuntia viikossa, kerroin 0,47
     

Varhaiserityiskasvatus, kerroin 0,5 – 3,0


Esitys palvelusetelisääntökirjan osalta

Palvelusetelisääntökirjan osalta esitetään, että lautakunta hyväksyy palvelusetelisääntökirjan rakenteen ja valtuuttaa varhaiskasvatuspäällikön täydentämään sääntökirjaan kokouksessa päätetyt asiat. Varhaiskasvatuslaissa ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa tehtävät muutokset päivitetään palvelusetelisääntökirjaan vuoden 2022 aikana. Lautakunnalle esitetään, että palvelusetelisääntökirja tuodaan hyväksyttäväksi päivitysten jälkeen ja palvelusetelin käyttöönoton varmistuttua.

Vaikutusten arviointi

Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisella palvelusetelin käyttöönotolla nähdään olevan vaikutusta nykyisten yksityisten palveluntuottajien toimintaedellytyksiin ja tätä kautta nykyisen palvelutarjonnan ylläpitämiseen. Pidemmällä tähtäimellä palvelusetelin käyttöönoton arvioidaan luovan mahdollisuuksia uusien palveluntuottajien hakeutumiselle Tuusulaan ja palvelutuotannon monipuolistumiseen.

Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisella palvelusetelin käyttöönotolla nähdään olevan vaikutusta lapsiperheiden hyvinvoinnin luomisessa. Palveluseteli lisää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä valinnan mahdollisuuksia ja parantaa palvelujen saatavuutta.

Tuusulan varhaiskasvatuksen palveluverkossa on tapahtumassa merkittäviä muutoksia. Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisella palvelusetelin käyttöönoton kautta tuetaan tavoitetta, jossa yksityinen ja julkinen varhaiskasvatus muodostavat toimivan ja taloudellisesti kestävän kokonaisuuden

Tulosidonnaisen palvelusetelin käyttöönotolla arvioidaan olevan vaikutusta yksityisen varhaiskasvatuksen kokonaiskustannuksiin. Vuoden 2023 osalta (5 kk) kustannusten arvioidaan olevan vaihtoehto A toteutuessa noin 477 660 euroa korkeammat kuin yksityisen hoidon tuella. Vaihtoehto B toteutuessa noin 498 750 euroa korkeammat kuin yksityisen hoidon tuella ja vaihtoehto C toteutuessa noin 519 840 euroa korkeammat kuin yksityisen hoidon tuella.

Tulosidonnaisen palvelusetelin kokonaiskustannukset ovat kuitenkin suoraan riippuvaisia sekä yksityisiksi palvelusetelitoimijoiksi hakeutuvien päiväkotien että tulosidonnaista palveluseteliä saavien lasten määrästä.

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää ottaa käyttöön Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin 1.8.2023 alkaen.
  • ehdottaa kunnanhallitukselle palvelusetelin enimmäisarvoksi vaihtoehdon C mukaisesti 870 euroa.
  • hyväksyä palvelusetelisääntökirjan rakenteen ja valtuuttaa varhaiskasvatuspäällikön täydentämään sääntökirjaan kokouksessa päätetyt asiat.
  • että palvelusetelisääntökirja tuodaan hyväksyttäväksi lautakuntaan palvelusetelin käyttöönoton varmistuttua.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Hannamari Halinen tuuhalinha

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • ottaa käyttöön Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin 1.8.2023 alkaen.
  • palvelusetelin enimmäisarvoksi vaihtoehdon C mukaisesti 870 euroa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Varhaiskasvatuspäällikkö Hannamari Halinen selosti asiaa kokouksessa.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • ottaa käyttöön Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin 1.8.2023 alkaen
  • palvelusetelin enimmäisarvoksi vaihtoehdon C mukaisesti 870 euroa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Varhaiskasvatuspäällikkö Hannamari Halinen oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Hannamari Halinen tuuhalinha

Perustelut

Lainsäädännöllinen tausta

Varhaiskasvatuslain 5 §:n mukaan kunta voi järjestää varhaiskasvatusta omana tuotantona tai hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palvelujen tuottajalta siten kuin kuntalain 8 ja 9 §:ssä säädetään. Kunta voi myös antaa palvelun käyttäjälle sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) mukaisen palvelusetelin.

Varhaiskasvatuslain 14 §:n mukaan lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla, jotka eivät valitse kunnan järjestämää varhaiskasvatuspaikkaa, on lapsen muulla tavalla tapahtuvan hoidon tai varhaiskasvatuksen järjestämiseksi oikeus lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) mukaiseen tukeen.

Kunnan on pyrittävä järjestämään varhaiskasvatusta lähellä palvelun käyttäjiä ottaen huomioon asutuksen sijainti sekä liikenneyhteydet.

 

Valmistelun taustaa

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti kokouksessa 26.10.21 (§101) aloittaa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun. Lisäksi lautakunta antoi kunnanhallitukselle tiedoksi varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun aloittamisen.

Kokouksessa 14.12.2022 (§128) esiteltiin kasvatus- ja sivistyslautakunnan hyväksymän alustavan suunnitelman mukaisesti palvelusetelin sääntökirjaluonnos ja käytiin lähetekeskustelu valmistelun etenemisestä.

Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin sääntökirjaluonnos toimitettiin tiedoksi lautakunnalle esityslistan oheismateriaalina.

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 26.4.2022 (§39) ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää ottaa käyttöön Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin 1.8.2023 alkaen.

Lautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle palvelusetelin enimmäisarvoksi 870 euroa. Lisäksi lautakunta hyväksyi palvelusetelisääntökirjan rakenteen ja valtuutti varhaiskasvatuspäällikön täydentämään sääntökirjaan kokouksessa päätetyt asiat.

Lisäksi lautakunta päätti 26.4.22, että palvelusetelisääntökirja tuodaan hyväksyttäväksi lautakuntaan palvelusetelin käyttöönoton varmistuttua.

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 2.5.2022 (§160) ehdottaa valtuustolle, että kunnan valtuusto päättää ottaa käyttöön Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin 1.8.2023 alkaen ja että palvelusetelin enimmäisarvo on 870 euroa.

10/2021 Kasvatus- ja sivistyslautakunta Päätös varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun aloittamisesta
11-12/2021 Kasvatus- ja sivistyslautakunta Sääntökirjaluonnoksen esittely ja lähetekeskustelu valmistelun etenemisestä
1-2/2022 Yksityiset palvelutuottajat Palveluntuottajien kuuleminen sääntökirjaluonnoksesta, palvelusetelin arvosta ja hintakatosta
4/2022 Kasvatus- ja sivistyslautakunta Sääntökirjan hyväksyminen ehdollisena ja lautakunnan esitys palvelusetelin arvosta ja hintakatosta
5/2022 Kunnanhallitus Päätös palvelusetelin arvosta ja hintakatosta ehdollisena
12/2022 Kunnanvaltuusto Päätös varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin käyttöönotosta käsitellään talousarvion kästittelyn yhteydessä

 

Tehdyt päivitykset

 

Palvelusetelisääntökirjaan on päivitetty lautakunnan hyväksymä palvelusetelin enimmäisarvo 870€. Lisäksi siihen on päivitetty lautakunnan hyväksymät lapsen iän ja varhaiskasvatustarpeen mukaiset kertoimet.


Ikäkerroin:

  • Alle 3-vuotiaat lapset, kerroin 1,52
  • 3 vuotta täyttänyt lapsi, kerroin 1
     

Varhaiskasvatusaikakerroin

  • Kokoaikainen (vähintään 35 tuntia kestävä) varhaiskasvatus, kerroin 1
  • 21 tuntia – 34 tuntia kestävä varhaiskasvatus, kerroin 0,85
  • Osa-aikainen varhaiskasvatus (enintään 20h viikossa), kerroin 0,5

Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus

  • varhaiskasvatus yli 20 tuntia viikossa kerroin 0,5
  • varhaiskasvatus enintään 20 tuntia viikossa, kerroin 0,47
     

Varhaiserityiskasvatus, kerroin 0,5 – 3,0

 

Lisäksi tehtiin muutoksia seuraaviin kohtiin:

  • 2.1 ehdotetaan, että perheen maksama hinta palveluntuottajalle voi olla 30€ setelin enimmäisarvoa suurempi. Arvioidaan, että summa on kohtuullinen, eikä eriarvoista perheitä.
  • Lisättiin kohta 2.4. Sovellettava lainsäädäntö ja lakipykälät.
  • Lisättiin kohtaan 3.2. hakemiseen liittyvät aikamääreet.
  • Tarkennettiin kohtaa 3.6. palvelusetelin voimassaolo ja kesäajalla palvelusetelin maksatus
  • 4. ehdotetaan, että Tuusulan kunta maksaa palvelusetelin myös toiseen kuntaan, joka on hyväksytty Tuusulan ps-tuottajaksi. Lisäksi ehdotetaan, että sisarusalennus koskee yksityisessä ja kunnallisessa olevia sisaruksia.
  • Kohtaan 4.1 lisättiin ohje palvelusetelin arvon tarkistusperiaatteesta
  • 4.3. Lisättiin kunnan oikeus rajoittaa palvelusetelin käyttöä mikäli lapsella on laajat tuen tarpeet, ja joiden järjestäminen palvelutuottajalla tuottaisi kohtuuttomia vaatimuksia
  • Kohtaan 9.2 Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa, lisättiin paikallisesta vasusta sama teksti.
  • Kohtaa 10.2 päivitettiin arvioinnin osalta. Laatumittarien seuranta ja raportointi muotoon Varhaiskasvatuksen toiminnan, tavoitteiden ja laadun arviointi
  • Loppuun lisättiin kappale arvioinnista, joka vasu-perusteiden mukaisesti keskeistä.

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • todeta, että sääntökirjaan on täydennetty kokouksessa 26.4.2022 päätetyt asiat
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että tulosidonnaisen palvelusetelin enimmäisarvon lisäksi palvelun tuottaja voi periä asiakkaalta enintään 30 euroa.
  • hyväksyä ehdotuksen, että Tuusulan kunta maksaa palvelusetelin myös toiseen kuntaan, joka on hyväksytty Tuusulan ps-tuottajaksi ja että sisarusalennus koskee sisaruksia, jotka ovat varhaiskasvatuksessa eri palveluntuottajilla (yksityisessä ja kunnallisessa olevat sisarukset)
  • hyväksyä sääntökirjaan tehdyt tekstissä mainitut muutokset.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Hannamari Halinen tuuhalinha

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjaan tehdyt täydennykset ja muutokset
  • merkitä tiedoksi, että Tuusulan kunta maksaa palvelusetelin myös toiseen kuntaan,​ joka on hyväksytty Tuusulan palveluseteli​tuottajaksi ja että sisarusalennus koskee sisaruksia,​ jotka ovat varhaiskasvatuksessa eri palveluntuottajilla (yksityisessä ja kunnallisessa olevat sisarukset)
  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä,​ että tulosidonnaisen palvelusetelin enimmäisarvon lisäksi palveluntuottaja voi periä asiakkaalta enintään 30 euroa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Varhaiskasvatuspäällikkö Hannamari Vänni selosti asiaa kokouksessa.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä,​​ että tulosidonnaisen palvelusetelin enimmäisarvon lisäksi palveluntuottaja voi periä asiakkaalta enintään 30 euroa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Laura Åvall poistui tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20.15. Hänen tilalleen tuli Kokoomuksen valtuustoryhmän 9. varajäsen  Daniel Levander.

Tiedoksi

sivistys

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.