Perustelut
Asiaselostus
Tuusulan valtuusto hyväksyi 10.12.2018 § 142 talousarvion 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2019-2023, johon sisältyy myös kunnan investointiohjelma.
Maarakenteisiin ja johtoverkostoihin varattiin kuluvalle vuodelle 17 600 000 €, josta kunnan teihin, liikenneväyliin ja vesihuoltoon yhteensä 14 470 000 €. Puistoihin varattiin 2 090 000 €, Tuusulanjärveen 1 000 000 € ja jätehuoltoon 40 000 €.
Kunnallistekniikan rakentamisohjelmassa vuodelle 2019 on arvioitu vuoden vaihteen tilanteen perusteella ohjelmaan otettavat merkittävimmät kohteet, joita ovat:
Aropellon kaava-alue, Puustellinmetsän kaava-alue, Lahelanpelto II kaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen vaiheet 1 ja 2, Rykmentinpuiston liikekeskusta, Monion kadut, Epinkoskentie, Haukantien ja Pellavamäentien kiertoliittymä, Linjapuisto II kaava-alueen kadut, Koulutie, Kuntotaival Omenalahdentie ja Puustellinmetsän puisto, sekä Peltokaaren puistoalueet
Kunnan kustannusosuuksiin on valtuuston päätöksellä kuluvana vuonna varattu määrärahaa seuraavasti:
- Koskenmäen kiertoliittymään 6,4 M€
- Puustellinmetsä Kulloontielle 0,1 M€
- Jokelantien kevyenliikenteen väylä 1,0 M€
- Pääradan alikulku Jokelassa 0,15 M€
- Jokelantien alikulku Peltokaaressa 0,1 M€
Liitteenä kunnallistekniikan rakentamisohjelma ajalle 1.1.-31.8.2019.
Ehdotus
Esittelijä
-
Petri Juhola, vt. kuntakehitysjohtaja, petri.juhola@tuusula.fi
Tekninen lautakunta päättää
- hyväksyä kunnallistekniikan rakentamisohjelman määrärahavarauksineen ajalle 1.1.-31.8.2019 ja toteaa, että siinä esitetyt työvaiheajoitukset ovat ohjeellisia ja niitä voidaan tarkistaa yhdyskuntatekniikan päällikön päätöksellä
- lähettää kunnanhallitukselle tiedoksi kunnallistekniikan rakentamisohjelman ajalle 1.1.-31.8.2019.