Tekninen lautakunta, kokous 20.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 Härkäkaivon alueen kunnallistekniikan rakentaminen

TUUDno-2017-1050

Valmistelija

  • Tomi Hurme, suunnitteluinsinööri, tomi.hurme@tuusula.fi

Perustelut

Jokela, Peltokaaren kaava-alue, Härkäkaivon alue

Asiaselostus

Tuusulan kunnan yhdyskuntatekniikassa on laadittu Härkäkaivon alueen katusuunnitelmaehdotus, piir.no 2026/1,4-14,31. Katusuunnitelmaehdotus on ollut nähtävillä 13.-26.6.2019. Nähtävilläoloaikana ei ole jätetty muistutuksia.

Suunnitelmaselostus

Lähtökohdat

Katusuunnitelmaehdotus koskee Härkäkaivon uuden kaava-alueen katujen rakentamista. Kadut sijoittuvat Jokelaan, Peltokaareen. Härkäkaivon alueen suunnitelmat yhtyvät nykyiseen rakennettuun Peltokaaren puistotiehen ja Lilly Kajanus-Blennerin puiston sekä VL-alueiden puistosuunnitelmiin. Kohteen suunniteltu rakentamisen aloitusajankohta on vuonna 2021.

Maaperä

Maaperä on savea. Syvemmältä maaperästä löytyy myös hiekkaa ja moreenia.

Liikenne- ja katutekniset ratkaisut

Härkäkaivon alueelle rakennetaan yhteensä noin 1375 metriä uutta katu- ja polkuverkostoa. Kaavan mukainen katualueen leveys vaihtelee kaduilla välillä 12–13,5 metriä. Kevyen liikenteen väylillä katualueen leveys vaihtelee välillä 6–8,5 metriä. Ajorata on suunniteltu kaksipuolisella kallistuksella ja 5,5 metriä leveänä. Kevyen liikenteen väylät on suunniteltu 3 metriä leveinä ja katuun rajautuvat kevyen liikenteen väylät rakennetaan reunakivellisinä. Asuinalueelle tulee nopeusrajoitusalue 30 km/h ja kaduille asetetaan reunakivellisiin kohtiin pysäköintikieltomerkit.

Päällysteet ja istutukset

Ajoradan ja kevyen liikenteen väylien rakennekerrospaksuudet on suunniteltu 0,89 metriä paksuiksi. Ajorata ja kevyen liikenteen väylät päällystetään asfaltilla. Puistopolkujen alut päällystetään kivituhkalla. Härkäkaivon alueen keskellä sijaitsevalle viheralueelle istutetaan puita ja pensaita. Härkäkaivontien varteen plv 470–500 istutetaan myös puita. Juottokaivonpolun varteen plv 90–100 asennetaan levähdyspenkki betonikiveykselle. Katujen reuna-alueet nurmetetaan.

Vesihuolto ja kaapelit

Uutta vesijohtoa alueelle tulee noin 1350 metriä. Uutta jätevesiviemäriä alueelle tulee noin 1220 metriä. Vesihuolto liitetään nykyiseen olemassa olevaan vesihuoltoon mm. Lilly Kajanus-Blennerin puiston jätevesipumppaamoon. Uudet kaapelivaraukset on esitetty reuna-alueille.

Kuivatus

Härkäkaivon alueelle tulee uutta sadevesiviemäriä noin 1370 metriä. Kadut kuivatetaan ojapainantein, hulevesiviemärein ja salaojin, jotka liitetään hulevesikaivoihin. Uudet hulevesiviemärit liitetään nykyisiin olemassa oleviin sadevesiviemäreihin. Ojapainanteiden sadevesikaivot ympäröidään kiveyksellä, jotka asennetaan paikalleen asennushiekkaan.

Valaistus

Kaduille suunnitellaan led-valaistus.

Esteettömyys

Suojatieylitykset on suunniteltu esteettömiksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, vt. kuntakehitysjohtaja, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä Härkäkaivon alueen katusuunnitelmaehdotuksen, piir.no 2026/1,4 -14,31.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kiinteistöjen omistajat ja haltijat, Tomi Hurme, Petri Juhola, Jyrki Sjöblom, Asko Honkanen, Marko Härkönen, Riitta Kalliokoski

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot

Ensisijaisesti valitus tehdään hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

tai

Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm