§ 162 Avustuspäätös, kerta-avustus, Tuusula Summer Show -koiranäyttelyn palkintokulut

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2025-1883

Päätöspäivämäärä

10.9.2025

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Kunnanhallituksen päätös 27.1.2025 § 29 kerta-avustusten periaatteista ja kriteereistä.
Kunnanhallituksen päätös 27.11.2023 § 472 kunnan jakamien avustusten uudistamisesta.

Kuvaus

Kolmannen ja neljännen sektorin järjestämää, paikallista kansalaistoimintaa tekevät yhdistykset ja yhteisöt sekä yksittäiset toimijat voivat hakea kunnalta avustuksia. Avustusta voidaan pääsääntöisesti myöntää hakijalle, jonka kotipaikka ja toiminta ovat Tuusulassa tai toimintaan, joka kohdentuu tuusulalaisiin.

Avustettavan toiminnan on oltava Suomen lakien ja säädösten sekä hyvän tavan mukaista. Avustuksen hakijan harjoittama toiminta ei saa olla ristiriidassa kunnan strategian ja yhteisen toimintatavan, eettisten ohjeiden tai yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa. Tuusulan kunnalla on käytössä avustustoiminnan yleiset periaatteet, jotka koskettavat kaikkia avustuksia. Tämän lisäksi osalla avustuksista on käytössä avustuskohtaisia myöntökriteereitä. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.

Kerta-avustukset ovat yksi Tuusulan kunnassa käytössä olevista avustusmuodoista ja niiden haku on jatkuva, eli avustuspäätöksiä tehdään ympäri vuoden avustusmäärärahojen puitteissa. Kerta-avustusta voi hakea tapahtumaan, matkaan, uuteen asukaslähtöiseen toimintaan tai talkoisiin.

Avustuspäätös, kerta-avustus, Tuusula Summer Show -koiranäyttelyn palkintokulut

Tuusulan kuntaan on 16.4.2025 saapunut avustushakemus, jolla Tuusulan Kennelkerho ry hakee 2 390 euron avustusta Tuusula Summer Show -koiranäyttelyn palkintokustannuksiin.

Tuusula Summer Show -koiranäyttely järjestetään Tuusulan Urheilukeskuksella 5.-6.7.2025. Tapahtuma on maksuton yleisötapahtuma, johon odotetaan osallistuvaksi noin 2000 koiraa. Kerta-avustusta haetaan koiranäyttelyssä jaettavien palkintojen, ruusukkeiden ja pokaalien, kustannuksiin.

Esitys

Avustushakemus on käsiteltu kunnan avustustiimissä. Kerta-avustusta voidaan myöntää esimerkiksi avoimen yleisötapahtuman järjestämiseksi. Kerta-avustusta ei lähtökohtaisesti myönnetä yhteisön toiminnan kannalta toissijaisiin hankintoihin.

Kerta-avustusta ei päätetä myöntää Tuusula Summer Show -koiranäyttelyn palkintokuluihin.

Päätös

Päätän olla myöntämättä kerta-avustusta Tuusula Summer Show -koiranäyttelyn palkintokuluihin.

Allekirjoitus

Marianne Liimatainen
sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Sivistys