TUUDno-2024-310
Hallintosäännön hankintoja koskevan toimivaltataulukon mukaan toimialajohtaja päättää hankinnoista, joiden arvo alittaa 300 000 euroa.
Tuusulan Focus-projekti on tilannut Sitowise Oy:ltä kaavoituksen puitesopimusjärjestelyn perusteella Focus-alueen asemakaavoitusta palvelevan liikenne- ja kunnallisteknisen yleissuunnitelman (KTYS) alkuvuodesta 2024 ja puolivuotta myöhemmin toisen työn ympäristöselvitysten laatimisesta. Suunnittelua on tehty osittain samanaikaisesti/rinnakkain. KTYS-suunnitelma kattaa alueella vireillä olevien ja jo laadittujen asemakaavojen liikenteellisen ja kunnallisteknisen suunnittelun sekä kustannuslaskennan. Suunnittelualueeseen sisältyy mm. Sammonmäki III asemakaava, vireillä olevat Kehä IV asemakaava ja YIT:n hankekaavana toteutettava Sammonmäki IV asemakaavamuutos sekä tarvittavilta osin asemakaavoituksen ulkopuolisia alueita ympäröivään maankäyttöön kytkeytymisen varmistamiseksi. Ympäristöselvitykset osa-alueen mukaiset suunnittelutyöt kattavat pienemmän alueen, lähinnä Kehä IV asemakaavan, ja työ pitää sisällään mm. tarvittavien meluselvitysten laatimisen, geotekniikkaa ja massatarkastelujen päivittämisen määrä- ja kustannuslaskentoineen sekä maisema- ja katuympäristösuunnittelua.
Tilatut työt:
Kunnallisteknistä yleissuunnittelua on tehty samanaikaisesti eri asemakaavatöiden ja alueen läpi kulkevien voimalinjojen siirron yleissuunnittelun kanssa. Prosessin aikana on tullut esille ennakoimattomia uusia suunnittelutarpeita ja lähes valmiiden suunnitelmien muutostarpeita mm. viranomaispalautteen sekä muiden vireille olevien suunnitelmien seurauksena, mikä on aiheuttanut lisätöitä.
Kunnallistekniikan yleissuunnitelman ja ympäristöselvitykset hankinnan kokonaisarvo on 126 100 € (alv. 0 %). Sitowise Oy toimitti lisä- ja muutostyötarjouksen 5.11.2024 puitesopimuksen mukaisella hinnoittelulla, jonka arvo on 57 600 € (alv. 0 %). Hankinnan yhteisarvo on 183 700 € (alv. 0 %).
Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeusopimuksista annettua lakia (1397/2016). Hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n kansallisen kynnysarvon.
Lisätiedot
Petteri Puputti Projektipäällikkö - Focus-alue
puh. 040 314 3515, petteri.puputti@tuusula.fi
Päätän tilata Focus-alueen kunnallisteknisen yleissuunnitelman ja ympäristöselvitykset lisätyön Sitowise Oy:ltä. Palkkion suuruus on 57 600 euroa (alv. 0 %).