§ 48 Paikkatietoasiantuntijan tehtävään valinta

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2025-911

Päätöspäivämäärä

6.5.2025

Päätöksen tekijä

Maankäyttöpäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivaltuudet henkilöstöasioissa.

Rekrytointilupa 4.2.2025.

Kuvaus

Kasvun ja ympäristön toimialueella on vapautunut paikkatietoasiantuntijan toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Tehtävä on ollut julkisesti haettavana 10.2.-2.3. ja 10.3.-4.4.2025 mm. Tuusulan kunnan verkkosivuilla, työ- ja elinkeinotoimiston (TE-palvelut.fi) ja Rekrytointi.com ja Kuntarekry.fi -verkkopalveluissa.

Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään maanmittausalan ammattikorkeakoulututkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto.

Tehtäviin kuuluu mm. hankittavan paikkatietojärjestelmän käyttöönotto- ja ylläpitotehtävät sekä järjestelmän pääkäyttäjänä toimiminen. Lisäksi tehtäviin kuuluu muiden paikkatietosovellusten kehitys- ja ylläpitotehtävät ja pääkäyttäjänä toimiminen. Tehtävään kuuluu myös erilaisia aineistojen tuottamis- ja ylläpitotehtäviä sekä olennaisena osana myös järjestelmien konsultointi ja opastus käyttäjille

Ensimmäisellä hakukierroksella 10.2.-2.3. määräaikaan mennessä tehtävään haki 23 hakijaa, joista neljä haastateltiin. Toinen hakukierros järjestettiin 10.3.-4.4.2025 ja määräaikaan mennessä hakemuksia saapui 37 kappaletta, joista haastatteluun valittiin kolme henkilöä. Haastattelijoina toimivat Markus Hakalin ja Mikko Kantonen.

Hakemusten ja haastattelujen perusteella tehdyn kokonaisarvion perusteella haastattelijat arvioivat tieto- ja viestintätekniikka (insinööri) Lauri Huuskosen paikkatietoasiantuntijan tehtävään soveltuvimmaksi. Varasijalle valitaan diplomi-insinööri Annika Wester.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS II TKP3) mukaisesti, tehtäväkohtainen palkka on 3820,67 euroa/kk. Tämän lisäksi maksetaan TS:n mukainen ammattialalisä erillisen hakemuksen perusteella. 

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Päätös

Päätän, että

  • paikkatietoasiantuntijan toimeen valitaan Lauri Huuskonen ja varasijalle valitaan Annika Wester
  • palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS II TKP3) mukaisesti, tehtäväkohtainen palkka on 3820,67 euroa/kk. Tämän lisäksi maksetaan TS:n mukainen ammattialalisä erillisen hakemuksen perusteella.
  • tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Allekirjoitus

Tuija Palkki, vs. maankäyttöpäällikkö

Organisaatiotieto

Maankäyttö ja paikkatieto