Kuvaus
Kolmannen ja neljännen sektorin järjestämää, paikallista kansalaistoimintaa tekevät yhdistykset ja yhteisöt sekä yksittäiset toimijat voivat hakea kunnalta avustuksia. Avustusta voidaan pääsääntöisesti myöntää hakijalle, jonka kotipaikka ja toiminta ovat Tuusulassa tai toimintaan, joka kohdentuu tuusulalaisiin.
Avustettavan toiminnan on oltava Suomen lakien ja säädösten sekä hyvän tavan mukaista. Avustuksen hakijan harjoittama toiminta ei saa olla ristiriidassa kunnan strategian ja yhteisen toimintatavan, eettisten ohjeiden tai yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa. Tuusulan kunnalla on käytössä avustustoiminnan yleiset periaatteet, jotka koskettavat kaikkia avustuksia. Tämän lisäksi osalla avustuksista on käytössä avustuskohtaisia myöntökriteereitä. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.
Kerta-avustukset ovat yksi Tuusulan kunnassa käytössä olevista avustusmuodoista ja niiden haku on jatkuva, eli avustuspäätöksiä tehdään ympäri vuoden avustusmäärärahojen puitteissa. Kerta-avustusta voi hakea tapahtumaan, matkaan, uuteen asukaslähtöiseen toimintaan tai talkoisiin.
Jokelan Kukoistusmarkkinat
Tuusulan kuntaan on 18.3.2025 saapunut avustushakemus, jolla Virkistys ja taito ry hakee 470 euron avustusta ohjelmallisten Jokelan kukoistusmarkkinoiden järjestämiseksi.
Virkistys ja taito ry järjestää Jokelan Kukoistusmarkkinat Jokelan Tiilitehtaalla 3.5.2025 yhteistyössä Joke-La ry:n ja Jekku ry:n kanssa. Jokelan Kukoistusmarkkinat on koko kylän ja lähiseudun tapahtuma, jota on järjestetty vuodesta 1996 lähtien. Kerta-avustusta haetaan tapahtuman esiintyjäkustannuksiin.
Esitys
Tällä päätöksellä myönnetään 400 euron kerta-avustus Virkistys ja taito ry:lle Jokelan kukoistusmarkkinoiden esiintyjäkustannuksiin.
Avustuksen saaja vastaa siitä, että avustus tulee käytetyksi avustusperiaatteiden mukaisesti. Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Käyttötarkoituksen muutos aiheuttaa avustuksen takaisinperinnän, mikäli asiasta ei ole etukäteen sovittu kunnan kanssa. Avustuksen saajan on myös informoitava kuntaa välittömästi, mikäli saajan kyvyssä toteuttaa avustuksen kohteena oleva toiminta, osittain tai kokonaan, tapahtuu muutos. Käyttämättä jäänyt avustus tulee palauttaa kunnalle.
Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta.
Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle avustuksen käytöstä 31.7.2025 mennessä sähköisesti.