§ 26 Virantoimitusvelvollisuuden muutos, Rahkola

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2025-642

Päätöspäivämäärä

25.3.2025

Päätöksen tekijä

Opetuspäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

Kuvaus

Erityisluokanopettaja Antti Rahkola on valittu toistaiseksi voimassa olevaan erityisluokanopettajan virkaan, joka on sijoitettu Hyrylän yläkoulun pajakoulun erityisluokkiin. Tuusulan kunta on osana oppimisen tuen uudistusta tarkastellut yläkoulujen erityisluokkien sijoittelua. Suunnitelmassa pajakoulun ryhmät sijoitetaan uudestaan osaksi Riihikallion sekä Kellokosken koulua 1.8.2025 alkaen.

Rahkolan ollessa vakituisessa virkasuhteessa, hänen kanssaan keskustellaan viran sijoituspaikan muuttamisesta. Käytännössä vaihtoehtoina Rahkolan viran sijoittamisessa on Riihikallion koulu, Kellokosken koulu tai Järvenpäähän (yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa) perustettava vaativan erityisopetuksen ryhmä, joka tulee osaksi sairaalakoulua. Työnantaja haluaa kuulla Rahkolan näkemyksen ennen ratkaisun tekemistä. Virkasiirrossa viran ehtoihin tai palkkausperusteisiin ei tule muutoksia. Tehtäväkohtainen palkka, opetusvelvollisuus ja sen huojennukset sekä lisät määräytyvät valtakunnallisen Ovtes:n sekä Tuusulan kunnan palkkaus- ja tva -järjestelmän kautta. Rahkolan oma näkemys asiasta on, että hänet sijoitettaisiin Kalliomaan kouluun.

Päätös

Päätän muuttaa erityisluokanopettaja Antti Rahkolan virantoimitusvelvollisuutta viran sijoituspaikan osalta ja hänen virkansa sijoitetaan Kalliomaan kouluun 1.8.2025 alkaen.

Allekirjoitus

Markus Torvinen, opetuspäällikkö

Organisaatiotieto

Yhteiset palvelut