TUUDno-2025-602
Sivistyksen toimialueen toimintasääntö 1.1.2024 alkaen.
Turun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnan väistöstutkija Pirita Hihnala anoo Tuusulan kunnan varhaiskasvatus palveluilta tutkimuslupaa väitöskirja tutkimukselle Varhaiskasvatuksen palvelumuodoille paikallisesti tuotetut merkitykset. Tutkimus on osa laajempaa perhepäivähoidon merkityksiä, hoivan ilmentymistä ja varhaiskasvatuksen kohtaamisen tiloja käsittelevää väitöstutkimusta. Varhaiskasvatuksen palvelumuodoille paikallisesti tuotetut merkitykset tutkimus on väitöstutkimuksen ensimmäinen osatutkimus.
Tutkimuksessa selvitetään kuntien opetus- ja kasvatustoimen johtavien viranhaltijoiden sekä varhaiskasvatuksen toimialasta vastaavien luottamushenkilöiden näkemyksiä varhaiskasvatuksen erilaisista palvelumuodoista. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa perhepäivähoitoon ja päiväkotimuotoiseen varhaiskasvatukseen liittyvistä merkityksenannoista sekä näkökulmista, jotka vaikuttavat kuntatasolla varhaiskasvatuksen järjestämiseen ja palvelumuotojen asemaan kunnissa. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi maakuntien välistä alueellista vaihtelua varhaiskasvatuspalveluihin liittyvissä merkityksenannoissa.
Tutkimusaineisto kerätään sähköisellä kyselylomakkeella Webropol-ympäristössä. Kyselylomake on suunnattu kunnan varhaiskasvatuksen johtavalle viranhaltijalle, sivistystoimen johtavalle viranhaltijalle ja varhaiskasvatuksen toimialasta vastaaville luottamushenkilöille (esim. sivistyslautakunta). Kyselyyn vastaajalta ei edellytetä ammatillista asiantuntemusta varhaiskasvatuspalveluista. Tutkimukseen osallistuvan kunnan varhaiskasvatuksen palvelutarjonnassa ei edellytetä olevan sekä päiväkoti- että perhepäivähoitomuotoista varhaiskasvatusta. Kyselyaineisto analysoidaan hyödyntäen määrällistä ja laadullista analyysia.
Kyselylomakkeeseen vastataan anonyymisti, eikä vastaajaa tai yksittäistä kuntaa ole mahdollista tunnistaa kyselylomakkeen vastausten perusteella. Tutkimusaineiston käsittelyssä noudatetaan henkilötietolain ja julkisuuslain säännöksiä. Aineiston ja tietojen käsittelyä on kuvattu tietosuojaselosteessa, joka on tutkimuslupahakemuksen liitteenä.
Tutkimuksen tulokset julkaistaan kansainvälistä ja/tai kotimaista asiantuntija-arviota käyttävissä tieteellisissä julkaisusarjoissa sekä tieteellisissä kokouksissa. Tutkimuksen tulokset raportoidaan lisäksi väitöstutkimuksen yhteenvedossa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös muissa julkaisuissa.
Kyselytutkimus toteutetaan kevään ja kesän 2025 aikana.
Myönnän tutkimusluvan anomuksen mukaisesti.
Tutkimustyössä ja aineiston käsittelyssä tähdennetään erityisesti vaitiolovelvollisuutta. Aineisto tulee käsitellä loppuraportissa ilman nimiä ja tunnistamattomana tilastotietona. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkimuksen tekijä huolehtii suostumusten pyytämisestä. Tutkimustyötä sitoo tutkimustyön yleiset eettiset periaatteet. Valmiista tutkimusraportista edellytetään lähettämään kappaleet luvan myöntäneelle taholle.