§ 27 Avustushakemuspäätös, kerta-avustus, Lasten kevätrieha Peltokaaressa

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2025-616

Päätöspäivämäärä

25.3.2025

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Kunnanhallituksen päätös 27.1.2025 § 29 kerta-avustusten periaatteista ja kriteereistä.
Kunnanhallituksen päätös 27.11.2023 § 472 kunnan jakamien avustusten uudistamisesta. 

Kuvaus

Kolmannen ja neljännen sektorin järjestämää, paikallista kansalaistoimintaa tekevät yhdistykset ja yhteisöt sekä yksittäiset toimijat voivat hakea kunnalta avustuksia. Avustusta voidaan pääsääntöisesti myöntää hakijalle, jonka kotipaikka ja toiminta ovat Tuusulassa tai toimintaan, joka kohdentuu tuusulalaisiin.

Avustettavan toiminnan on oltava Suomen lakien ja säädösten sekä hyvän tavan mukaista. Avustuksen hakijan harjoittama toiminta ei saa olla ristiriidassa kunnan strategian ja yhteisen toimintatavan, eettisten ohjeiden tai yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa. Tuusulan kunnalla on käytössä avustustoiminnan yleiset periaatteet, jotka koskettavat kaikkia avustuksia. Tämän lisäksi osalla avustuksista on käytössä avustuskohtaisia myöntökriteereitä. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.

Kerta-avustukset ovat yksi Tuusulan kunnassa käytössä olevista avustusmuodoista ja niiden haku on jatkuva, eli avustuspäätöksiä tehdään ympäri vuoden avustusmäärärahojen puitteissa. Kerta-avustusta voi hakea tapahtumaan, matkaan, uuteen asukaslähtöiseen toimintaan tai talkoisiin. 

Lasten kevätrieha Peltokaaressa

Tuusulan kuntaan on 12.3.2025 saapunut avustushakemus, jolla Peltokaaren päiväkodin vanhempaintoimikunta hakee 200 euron avustusta avoimen ja ilmaisen kevättapahtuman järjestämiseksi.

Peltokaaren päiväkodin vanhempaintoimikunta järjestää lauantaina 17.5.2025 klo 10-12 lapsille ja perheille suunnatun avoimen kevättapahtuman. Tapahtumalla halutaan tarjota lapsille ja perheille mukavaa tekemistä, sekä tehdä uutta Peltokaaren aluetta, päiväkotia ja leikkipuistoa tutuksi.

Esitys 

Tällä päätöksellä myönnetään 150 euron kerta-avustus Peltokaaren päiväkodin vanhempaintoimikunnalle avoimen kevättapahtuman järjestämiskustannuksiin.

Avustuksen saaja vastaa siitä, että avustus tulee käytetyksi avustusperiaatteiden mukaisesti. Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Käyttötarkoituksen muutos aiheuttaa avustuksen takaisinperinnän, mikäli asiasta ei ole etukäteen sovittu kunnan kanssa. Avustuksen saajan on myös informoitava kuntaa välittömästi, mikäli saajan kyvyssä toteuttaa avustuksen kohteena oleva toiminta, osittain tai kokonaan, tapahtuu muutos. Käyttämättä jäänyt avustus tulee palauttaa kunnalle.  

Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta.

Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle avustuksen käytöstä 31.7.2025 mennessä sähköisesti.

Päätös

Päätän myöntää 150 euron kerta-avustuksen Peltokaaren päiväkodin vanhempaintoimikunnalle avoimen kevättapahtuman järjestämiskustannuksiin.

Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta.

Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle avustuksen käytöstä 31.7.2025 mennessä sähköisesti.

Allekirjoitus

Katja Elo
vs. sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Sivistys