Perustelut
Ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen käsitteleminen
Vaalilain 63 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä.
Oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan, kun tarkastettavia ennakkoäänestysasiakirjoja on paljon, keskusvaalilautakunta voi päättää, että avustava henkilökunta suorittaa ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastamisen keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten. Tätä tehtävää suoritettaessa tulee vähintään kahden henkilön olla yhtä aikaa saapuvilla. Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen tapahtuu keskusvaalilautakunnan sihteerin valvonnan alaisuudessa.
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisprosessiin kuuluu lähetekuorten avaaminen, lähetekirjeiden ja vaalikuorien lajittelu ja laskeminen äänestysalueittain sekä niiden ennakkoäänestysten merkitseminen äänioikeusrekisteriin, joita ei ole sinne merkitty jo ennakkoäänestyspaikassa. Jälkikirjattavia ääniä ovat ulkomailla annetut äänet sekä laitoksissa ja kotona annetut äänet.
Keväästä 2019 alkaen ulkomailla asuvat tai oleskelevat ovat voineet käyttää äänioikeuttaan kirjeitse äänestämällä kotonaan. Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisen jälkeen keskusvaalilautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut äänestysliput vaalikuoriin. Tarkastamis- ja hyväksymisprosessin sujuvuuden vuoksi ehdotetaan, että avustava henkilökunta hoitaa myös hyväksyttävissä olevien (selvien) äänestyslippujen leimaamisen ym. ennen keskusvaalilautakunnan lakisääteistä kokousta, jossa varsinaiset ratkaisut, kuten kaikki huomioon ottamatta jättämiset, on tehtävä. Oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan kirjeäänestysasiakirjoja käsiteltäessä tulee läsnä olla neljä henkilöä siten, että yksi henkilöistä on keskusvaalilautakunnan sihteeri.
Äänten käsittelyä varten on tarpeen palkata neljä henkilöä. Heidät palkataan ajalle 3.-9.4. ja heille korvataan työstä 18,50 euroa tunnilta. Jokaiselle päivälle varataan aikaa äänten käsittelyä varten seitsemän tuntia. Äänten käsittelijät käsittelevät sekä kunta- että aluevaalien äänet.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hanna Warro, hanna.warro@luottamus.tuusula.fi
Keskusvaalilautakunta päättää
- palkata seuraavat henkilöt äänten käsittelyä varten: *****
- valtuuttaa avustavan henkilökunta käsittelemään ennakkoäänestysasiakirjat,
- valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteeri käsittelemään kirjeäänestysasiakirjat oikeusministeriön vaaliohjeissa erikseen ohjeistamalla tavalla.