§ 105 Avustushakemuspäätös, Jokelan Kisa ry:n vieraspelimatka Kemiin

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-2303

Päätöspäivämäärä

26.11.2024

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Kunnanhallituksen päätös 27.11.2023 § 472 kunnan jakamien avustusten uudistamisesta.

Kuvaus

Kolmannen ja neljännen sektorin järjestämää, paikallista kansalaistoimintaa tekevät yhdistykset ja yhteisöt sekä yksittäiset toimijat voivat hakea kunnalta avustuksia. Avustusta voidaan pääsääntöisesti myöntää hakijalle, jonka kotipaikka ja toiminta ovat Tuusulassa tai toimintaan, joka kohdentuu tuusulalaisiin.

Avustettavan toiminnan on oltava Suomen lakien ja säädösten sekä hyvän tavan mukaista. Avustuksen hakijan harjoittama toiminta ei saa olla ristiriidassa kunnan strategian ja yhteisen toimintatavan, eettisten ohjeiden tai yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa. Tuusulan kunnalla on käytössä avustustoiminnan yleiset periaatteet, jotka koskettavat kaikkia avustuksia. Tämän lisäksi osalla avustuksista on käytössä avustuskohtaisia myöntökriteereitä. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.

Kerta-avustukset ovat yksi Tuusulan kunnassa käytössä olevista avustusmuodoista ja niiden haku on jatkuva, eli avustuspäätöksiä tehdään ympäri vuoden avustusmäärärahojen puitteissa. Kerta-avustusta voi hakea tapahtumaan, matkaan, uuteen asukaslähtöiseen toimintaan, talkoisiin tai harrastusmaksujen tukemiseen.

Jokelan Kisa ry:n vieraspelimatka Kemiin

Tuusulan kuntaan on 6.11.2024 saapunut kerta-avustushakemus, jolla Jokelan Kisa ry hakee 3 915,00 euron avustusta vieraspelimatkan kustannuksiin.

Jokelan Kisa ry:n salibandyn 1.divisioonassa pelaava P17-joukkue tekee vieraspelimatkan Kemiin 9.-11.11.2024. Jokelan Kisa ry hakee matka-avustusta vieraspelimatkan kustannuksiin. Perusteluna hakemukselle on, että seura haluaa mahdollistaa kaikille lahjakkaille nuorille pelaajilleen pelimatkoille osallistumisen perheiden taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Esitys

Jokelan Kisa ry:n kerta-avustushakemus P17-joukkueen vieraspelimatkan kustannuksiin on käsitelty sivistyksen toimialueen avustustiimissä.

Tuusulan kunnan avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.

Jokelan Kisa ry:lle on vuonna 2024 myönnetty toiminta-avustus liikuntatoimintaan, toiminta-avustus harrastusmaksuihin ja matka-avustus vieraspelimatkan kustannuksiin, yhteensä 6834 euroa. Jokelan Kisa ry:n Tuusulan kunnalta saamien avustusten kokonaismäärä katsotaan niin suureksi, että haettua kerta-avustusta P17-joukkueen vieraspelimatkan kustannuksiin ei voida myöntää.

Päätös

Päätän olla myöntämättä kerta-avustusta Jokelan Kisa ry:n P17-joukkueen vieraspelimatkan kustannuksiin.

Allekirjoitus

Tiina Simons, sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Sivistys