§ 104 Avustuksen myöntäminen, kerta-avustus, valokuvanäyttely Stable Stories

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-2305

Päätöspäivämäärä

26.11.2024

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Kunnanhallituksen päätös 27.11.2023 § 472 kunnan jakamien avustusten uudistamisesta.

Kuvaus

Kolmannen ja neljännen sektorin järjestämää, paikallista kansalaistoimintaa tekevät yhdistykset ja yhteisöt sekä yksittäiset toimijat voivat hakea kunnalta avustuksia. Avustusta voidaan pääsääntöisesti myöntää hakijalle, jonka kotipaikka ja toiminta ovat Tuusulassa tai toimintaan, joka kohdentuu tuusulalaisiin.   

Avustettavan toiminnan on oltava Suomen lakien ja säädösten sekä hyvän tavan mukaista. Avustuksen hakijan harjoittama toiminta ei saa olla ristiriidassa kunnan strategian ja yhteisen toimintatavan, eettisten ohjeiden tai yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa.

Tuusulan kunnalla on käytössä avustustoiminnan yleiset periaatteet, jotka koskevat kaikkia avustuksia. Tämän lisäksi osalla avustuksista on käytössä avustuskohtaisia myöntökriteereitä. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.

Kerta-avustukset ovat yksi Tuusulan kunnassa käytössä olevista avustusmuodoista ja niiden haku on jatkuva, eli avustuspäätöksiä tehdään ympäri vuoden avustusmäärärahojen puitteissa. Kerta-avustusta voi hakea tapahtumaan, matkaan, uuteen asukaslähtöiseen toimintaan, talkoisiin tai harrastusmaksujen tukemiseen.

Valokuvanäyttely Stable Stories

Tuusulan kuntaan on 21.11.2024 saapunut kerta-avustushakemus, jolla Carlos Idrobo Arce hakee 1 150,00 euron avustusta Stable Stories -valokuvanäyttelyn toteutus- ja järjestämiskuluihin.

Carlos Idrobo Arce toteuttaa Stable Stories -valokuvanäyttelyn Galleria Moniossa 27.1.-12.2.2025. Näyttelyssä on esillä noin 25 valokuvaa sekä ratsastusvarusteita. Näyttely järjestetään rinnakkain valokuvaaja Juho ’Jussi’ Pietarisen kanssa, mikä vaikuttaa näyttelyn lopulliseen teosmäärään ja teosten kokoihin. Kerta-avustusta haetaan kattamaan hakijan valokuvasarjan tuotantokustannukset: FineArt-vedokset ja valokuvataulut, materiaalit, näyttelyluettelo, julisteet ja esitteet sekä toimitus- ja kuljetuskulut.

Esitys

Tällä päätöksellä myönnetään 600 euron kerta-​avustus Carlos Idrobo Arcelle Stable Stories -valokuvanäyttelyn materiaalikustannuksiin.

Avustuksen saaja vastaa siitä, ​että avustus tulee käytetyksi avustusperiaatteiden mukaisesti. Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, ​johon se on myönnetty. Käyttötarkoituksen muutos aiheuttaa avustuksen takaisinperinnän, ​mikäli asiasta ei ole etukäteen sovittu kunnan kanssa. Avustuksen saajan on myös informoitava kuntaa välittömästi, mikäli saajan kyvyssä toteuttaa avustuksen kohteena oleva toiminta, osittain tai kokonaan, tapahtuu muutos. Käyttämättä jäänyt avustus tulee palauttaa kunnalle.

Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta. Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle sähköisesti avustuksen käytöstä kahden (2) kuukauden kuluessa näyttelyn toteutuksesta.

Päätös

Päätän myöntää 600 euron kerta-​avustuksen Carlos Idrobo Arcelle Stable Stories -valokuvanäyttelyn materiaalikustannuksiin.

Avustuksen saaja vastaa siitä, että avustus tulee käytetyksi avustusperiaatteiden mukaisesti. Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Käyttötarkoituksen muutos aiheuttaa avustuksen takaisinperinnän, ​mikäli asiasta ei ole etukäteen sovittu kunnan kanssa. Avustuksen saajan on myös informoitava kuntaa välittömästi, ​mikäli saajan kyvyssä toteuttaa avustuksen kohteena oleva toiminta, osittain tai kokonaan, ​tapahtuu muutos. Käyttämättä jäänyt avustus tulee palauttaa kunnalle.

Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, ​että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta. Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle sähköisesti avustuksen käytöstä kahden (2) kuukauden kuluessa näyttelyn toteutuksesta.

Allekirjoitus

Tiina Simons, sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Sivistys