TUUDno-2024-2475
Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta: konserninjohdon tehtävät ja tomivallan jako
Tiera Oy on hankintalain (1397/2016) 15 §:n mukainen sidosyksikkö. Sidosyksiköiltä tehtyihin hankintoihin ei sovelleta hankintalakia. Tuusulan kunta on ollut Tiera Oy:n osakas 28.6.2021 lähtien ja omistaa yhtiöstä 37 214 osaketta eli Tuusulan kunnan omistusosuus on n. 1.2 %. Tiera Oy:llä on tällä hetkellä omistajia yhteensä 400, joista 366 kuntatoimijaa ja 20 hyvinvointialuetta.
Tiera Oy muuttaa hallintorakennettaan siten, että asiakasomistajien määräysvaltaa voidaan vahvistaa sidosyksikköönsä nähden. Jokaisesta osakasryhmittymästä valitaan yksi hallituksen jäsen, joka toimii kyseisen osakasryhmittymän hankintalainsäädännössä tarkoitettuna yhteisenä edustajana.
Uusi hallitusrakenne tulisi voimaan kuitenkin vasta 05/2025 alkavalle toimikaudelle. Jotta tämä rakenne saataisiin voimaan jo nykyisen hallituskauden aikana, on tarkoituksenmukaista tehdä väliaikainen päätös hallituksen yhteisedustajuudesta, eli valtuuttaa yksi Tiera Oy:n nykyinen hallituksen jäsen edustamaan Tuusulan kuntaa. Väliaikainen valtuutus koskee vain teknisen toimialan asiakasomistajaryhmää ja jatkuu Tiera Oy:n nykyisen hallituskauden loppuun.
Päätän, että Lahden kaupungin sivistysjohtaja Tiina Granqvist valtuutetaan edustamaan Tuusulan kuntaa teknisen toimialan asiakasomistajaryhmän osalta Tiera Oy:n hallituksessa (yhteisedustaja). Valtuutus on väliaikainen ja päättyy Tiera Oy:n nykyisen hallituskauden päättyessä 30.4.2025.