Perustelut
*****kanssa on neuvoteltu hänen omistaman noin 42 807m2 suuruisesta määräalan ostosta kiinteistöstä *****. Kyseessä on Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitseva määräala, joka ostetaan rakennuksineen. Määräalalla vanha minkkitarhan teurastamorakennus ja vanha perunakellari, joista molemmat rakennukset ovat purkukuntoisia.
Kaupan kohteena olevalla alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Kaupan kohteena oleva alue sijoittuu Ruotsinkylä - Myllykylä osayleiskaavassa maa-ja metsätalousalueelle, viljelymaisemaan (MV-1 alueelle) ja maa-ja metsätalousalueelle (MT-3 alueelle) ja Focus-alueen osayleiskaavassa liikennealueelle (L). Osalle aluetta on vireillä Kehä IV asemakaava nro 3579, jonka tavoitteena on suunnitella alueen kautta uusi tieyhteys - Kehä IV, ja muodostaa kehätien varteen vetovoimainen logistiikka- ja työpaikka-alue.
Kauppahinnaksi on neuvoteltu 293 000 euroa. Tuusulan kunnassa käytettävien periaatteiden mukaisesti hinnassa on otettu huomioon mm. kaavatilanne, kohteen sijainti, purkukustannukset, mahdollinen tuleva käyttötarkoitus sekä kunnan aiemmin tehdyt kaupat. Kaupan ehdot on esitetty liitteenä olevassa kauppakirjaluonnoksessa.
Hallintosäännön maankäyttö ja rakentaminen-toimivaltataulukon mukaan kuntakehityslautakunnalla on oikeus kiinteän omaisuuden hankkimiseen, kun vastike yksittäisessä kaupassa ylittää 200 000 euroa mutta on vähemmän kuin 500 000 euroa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi
Kuntakehityslautakunta päättää