§ 35 Kadunpitopäätös - maantien 11617 (Linjatie) muuttaminen kaduksi välillä Vanha valtatie - Joenrannan asemakaava-alueen luoteisraja (Linjatie 520)

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-2471

Päätöspäivämäärä

16.12.2024

Päätöksen tekijä

Yhdyskuntatekniikan päällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosäännön (kv 27.5.2024 § 54) toimivaltasäännösten mukaan kadunpidosta päättää yhdyskuntatekniikan päällikkö.

Kuvaus

Maankäyttö- ja rakennuslain 132/1999 (MRL) 86 §:n mukaan kadunpitovelvollisuus alkaa, kun asemakaavan mukaisen toteutuneen maankäytön liikennetarve sitä edellyttää, eikä kunnalle aiheutuvia kustannuksia ole pidettävä kohtuuttomina kadun rakentamisella tyydytettävään liikennetarpeeseen verrattuna. Kadunpito käsittää kadun suunnittelemisen, rakentamisen ja sen kunnossa- ja puhtaanapidon sekä muut toimenpiteet, jotka ovat tarpeen katualueen ja sen yläpuolisten ja alapuolisten johtojen, laitteiden ja rakenteiden yhteen sovittamiseksi. MRL 86 a §:n mukaan maantie, joka asemakaavassa on osoitettu kaduksi, muuttuu kunnan tekemällä kadunpitopäätöksellä kaduksi.

Kadunpidon järjestäminen kuuluu kunnalle. Kadunpitoon liittyvistä velvollisuuksista säädetään kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetussa laissa 669/1978 (kunnossapitolaki). Lakia uudistettiin osittain 1.11.2005 voimaan tulleella lailla (547/2005). Kunnossapitolain mukaan velvollisuus pitää asemakaava-alueella olevat kadut kunnossa ja puhtaana kuuluvat osaksi kunnalle ja osaksi tontin omistajalle.

Kunnossapitolain mukaan tontinomistajan velvollisuutena on:

– pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä käyttökelpoisena poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää sekä huolehtia liukkauden torjunnasta jalkakäytävällä ja liukkauden torjumiseen käytetyn kiviaineksen poistamisesta jalkakäytävältä,

– tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru vapaana lumesta ja jäästä,

– pitää kunnossa tontille johtava kulkutie käsittäen myös tonttiliittymän alla olevaan avo-ojaan liittyvän rummun pitämisen toimivana läpi vuoden,

– pitää katu puhtaana tontin rajasta kadun keskiviivaan saakka,

– katualueeseen kuuluvan, enintään 3 metrin etäisyydelle tontin rajasta ulottuvan, tonttiin välittömästi rajoittuvan viherkaistan ja ojan alueella roskien poistaminen, muu puhtaanapito ja kasvillisuuden siistinä pitäminen,

– ilmoittaa kunnalle tai poliisille havaitsemistaan liikennettä vaarantavista kuopista ja muista vastaavista puutteista sekä ryhtyä väliaikaisiin toimiin liikenteen varoittamiseksi sillä alueella, jonka tontinomistaja on velvollinen pitämään puhtaana.

Se, mitä mainitaan 1. ja 2. kohdassa tontinomistajan velvollisuudeksi, ei koske ajoratoja, pyöräteitä eikä yhdistettyjä jalankulku- ja pyöräteitä. Näiden kohteiden kunnossapidosta vastaa kunta.

Kunnossapitolaissa tarkoitetut velvollisuudet alkavat, kun katu tai kadun osa tyydyttää asemakaavan mukaisen toteutuneen maankäytön tarpeen ja sitä koskeva kunnan päätös (kadunpitopäätös) on tehty.

Tuusulan kunnan Kellokosken taajamaan Linjatien varteen Vanhan valtatien liittymästä luoteeseen on viimeisen 10 vuoden aikana valmistunut kolme asemakaavaa: Linjapuisto I vuonna 2014, Linjapuisto II vuonna 2018 ja Joenranta vuonna 2023. Asemakaavojen myötä tien varteen on muodostumassa 155 uutta asuinkiinteistöä, joiden liikenne tukeutuu Linjatiehen joko osittain tai täysin. Linjatien pohjoispuolella puolestaan ovat Mäntsälän kunnan Hyökännummen ja Rajalantien asemakaava-alueet, jotka myös tukeutuvat liikenteellisesti Linjatiehen. Maantie on jäämässä kuntarakenteiden sisään, ja sen luonne on muuttumassa kunnanosaliikennettä palvelevaksi kokoojakaduksi tai yhdyskaduksi kunnanosien välillä.

Linjatien varren maankäytön voimakkaan kehittymisen ja siitä johtuvan tien luonteen muuttumisen myötä maantieosuus välillä Vanha valtatie - Joenrannan asemakaava-alueen luoteisraja (Linjatie 520) on tarkoituksenmukaista ottaa kaduksi ja kunnan haltuun niiltä osin, kun maantiealue sijoittuu Tuusulan kunnan puolelle ja alue on kaavoitettu kaduksi tai rakennuskaavatieksi. Maantiealue sijoittuu osittain Mäntsälän kunnan puolelle siten, että kaduksi otettavan alueen luoteispäässä kuntien välinen raja kulkee Mäntsälän puoleisen ojan kohdalla ja Vanhan valtatien kohdalla raja on noin 2 metriä ajoradan suuntaan tien Mäntsälän puoleisen asfaltin reunasta laskettuna. Hoitovastuista sovitaan erikseen tehtävillä sopimuksilla Mäntsälän kunnan ja Uudenmaan ely-keskuksen kanssa.

Kaduksi muutettavan jakson pituus on noin 1230 metriä. Kaduksi muutettavalla maantien osalla ovat voimassa seuraavat asemakaavat:

-          Kellokosken kylä, kaavanro 005, rakennuskaava, vahvistettu 1967

-          Inkilä, kaavanro 70, rakennuskaavan muutos ja laajennus, vahvistettu 1980

-          Vanha valtatie, kaavanro 99, rakennuskaavan muutos, vahvistettu 1983

-          Joenranta, kaavanro 3525, asemakaava ja asemakaavan muutos, vahvistettu 2023

Kaavoissa Kellokosken kylä, Inkilä ja Vanha valtatie Linjatie on merkitty rakennuskaavatieksi. Kaavassa Joenranta Linjatie on merkitty kaduksi.

Päätöksestä ja siihen perustuvasta kunnossa- ja puhtaanapitovelvollisuuden alkamisesta ilmoitetaan kadunvarren kiinteistön omistajille tai haltijoille, Mäntsälän kunnalle sekä Uudenmaan ely-keskukselle liitteenä olevan kirjeen mukaisella ilmoituksella siten, kuin kuntalain 95§:ssä säädetään.

Liitteenä: kohdekartta, otteet ajantasa-asemakaavoista ja tiedoksiannon kirjemalli.

Lisätiedot: yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Juhola, p. 040 314 3566.

Päätös

Päätän edellä esitetyin perustein, että maantie 11617 (Linjatie) muutetaan kaduksi välillä Vanha valtatie - Joenrannan asemakaava-alueen luoteisraja (Linjatie 520) kaduksi niiltä osin, kun kaduksi otettava alue sijoittuu Tuusulan kunnan puolelle ja alue on kaavoitettu kaduksi tai rakennuskaavatieksi. Kaduksi muutettava maantieosuus on esitetty liitteenä olevissa kartoissa.

Allekirjoitus

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö

Organisaatiotieto

Yhdyskuntatekniikka