§ 153 Kiinteistön vuokraaminen, Häriskivi, Etelä-Tuusula

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-2459

Päätöspäivämäärä

13.12.2024

Päätöksen tekijä

Maankäyttöpäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta: maankäyttö ja rakentaminen

Kuvaus

Häriskivi -nimiseltä asemakaava-alueelta on ollut haettavana omakotitontteja jatkuvassa haussa 15.1.2024 lähtien. Asianosainen on jättänyt vuokraushakemuksen haussa olleeseen omakotitonttiin.

Kunnanvaltuusto on 14.11.2022 § 136 päättänyt asettaa Häriskivi -nimisen asemakaava-alueen AO-tonttien hinnoiksi 425 euroa/k-m² ja vuotuiseksi vuokraksi 5 % kauppahinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoitusvuotta edeltävän kalenterivuoden keskimääräiseen elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii. Samalla on päätetty, että tontin varaamisesta tulee suorittaa varausmaksua 1.000 euroa, joka hyvitetään lopullisen luovutuskirjan allekirjoituksen yhteydessä. Mikäli varaus peruuntuu rakennuspaikan varauksen saajan toimesta, varausmaksua ei palauteta.

Haussa olleen kiinteistön 858-12-2613-11 pinta-ala on noin 875 m² ja rakennusoikeus 219 k-m². Kiinteistön kauppahinta on 93.075 euroa ja vuosivuokra 4.654 euroa.

Kunta hakee vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti vuokralaisen nimiin ja kustannuksella vuokraoikeuden kirjaamista Maanmittauslaitokselta sekä kunnalle vuokranmaksun vakuudeksi kiinnitetyn panttikirjan, joka on suuruudeltaan viisi kertaa vuosivuokra. Kunta perii toimenpiteestä 250 e + alv 25,5 % palkkion.

Kiinteistönmuodostuskulut 1.060 euroa peritään vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Vuokrasopimus on mahdollista tehdä sähköisesti kiinteistövaihdannan palvelussa. Vuokralainen vastaa palvelun asiointimaksusta.

Lisätiedot: tontti-insinööri Henrik Virta p. 040 314 3545

Päätös

Päätän, että

  • Tuusulan kunta vuokraa 50 vuodeksi Häriskivi -nimiseltä asemakaava-alueelta Etelä-Tuusulasta kiinteistön 858-12-2613-11 Severi Turkille 4.654 euron vuosivuokralla ja muutoin vuokrasopimuksessa tarkemmin määritellyin ehdoin.
  • varausmaksu 1.000 euroa tulee maksaa laskua vastaan 31.12.2024 mennessä. Varausmaksua ei palauteta, mutta se luetaan osaksi vuokranmaksua. Ellei varausmaksua ole maksettu eräpäivään mennessä, tämä päätös raukeaa.
  • tämä päätös on voimassa 28.2.2025 saakka. Mikäli sopimusta ei ole päätöksen voimassaoloaikana allekirjoitettu, tämä päätös raukeaa.

Allekirjoitus

Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö

Organisaatiotieto

Maankäyttö ja paikkatieto