Kunnanhallitus, kokous 16.9.2024

§ 309 Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotus vuonna 2024

TUUDno-2024-1662

Valmistelija

  • Kari Ora, talousjohtaja, kari.ora@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan kirjaamoon on saapunut Valtiovarainministeriön 20.8.2024 päivätty kirje VN/23230/2024, koskien kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemista vuonna 2024.

Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet. Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä hakemuksessa.

Mainitun lainkohdan perusteella ministeriö asettaa valtionosuuden korotuksen käytölle seuraavat ehdot hyväksytyn talouden tasapainotussuunnitelman lisäksi:

1. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttötalous että investointimenoja. Korotus on tarkoitettu tukemaan kunnan omia talouden tervehdyttämistoimenpiteitä, joihin kunnan on syytä varautua avustuksesta riippumatta.

2. Korotus on tarkoitettu varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen johdosta. Tällaisia tarpeita ovat muun muassa varautuminen lainanhoitokustannuksiin, alijäämien kattamiseen ja tiedossa oleviin tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin.

3. Kunta toteuttaa kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu mainitun lain 118 §:n mukainen arviointiryhmä.

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10 000 000 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n 2 momentin mukaan korotusta on haettava valtiovarainministeriön päättämään ajankohtaan mennessä. Hakemukset tulee toimittaa 24.9.2024 klo 16.15 mennessä sähköpostiosoitteeseen kirjaamo.vm@gov.fi tai osoitteeseen

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO

Tuusulan kunnan rahoituksellinen tilanne on hyvä, tasessa on 66,3 miljoonaa euroa kumulatiivista ylijäämää. Tuusulan kunta kasvaa ja investoi kasvuun, käyttötalous- ja investointimenot ovat kunnan omassa päätäntävallassa.  Kunnan osalta harkinnanvaisen valtionosuuden korotuksen hakemisen edellytykset eivät täyty, sillä kunnalla ei ole poikkeuksellisia tai tilapäisiä kunnallistaloudellisia vaikeuksia ja kunnalla ei ole hyväksyttyä suunnitelmaa taloutta tasapainottavista toimista.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemisen edellytykset eivät täyty ja harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta ei haeta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.