TUUDno-2024-1875
Tuusulan kunnanvaltuuston 27.5.2024 § 54 hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan palvelualueen päällikkö päättää käyttösuunnitelman puitteissa palveluhankinnoista, joiden arvo on enintään 150 000 euroa.
Esittely ja hankinnan kohde
Helsinki-Riihimäki lisäraiteiden 2. vaiheen suunnitteluun liittyen ovat Väylävirasto ja Tuusulan kunta pyytäneet Väyläviraston puitesopimuskumppaneilta tarjoukset Jokelan asemanseudun teknisestä selvityksestä. Tehtävän tavoitteena on selvittää Jokelan asema-alueen kehittämistarpeita asemainfran kannalta tarkasteltuna siten, että ne voidaan ottaa huomioon lisäraidesuunnittelun yhteydessä. Tarkasteltavia asioita ovat mm. esteettömyys, mahdollisten hissien toteutettavuus, jalankulku, pyöräily, valaistus, pyörä- ja liityntäpysäköinti ja yhteydet asemalle ympäristön uusi maankäyttö huomioiden. Tarkastelussa kiinnitetään huomiota paitsi aseman henkilöliikenteen tarpeisiin niin myös siihen, että asematunneli palvelee Jokelan sisäistä kevyttä liikennettä.
Tarjous on pyydetty ja se tehdään Ramboll Finland Oy:n ja Proxion Oy:n yhteishankkeena siten, että selvityksen kokoonpanosta vastaa Proxion Oy. Tarjoukset pyydettiin 2.7.2024. Saaduista tarjouksista pidettiin selonottoneuvottelu 4.9.2024, jonka pohjalta tilaajille toimitettiin 9.9.2024 päivitetyt tarjoukset, jossa toimeksiannon sisältöä ja laajuutta oli tarkennettu.
Tarjoukset on pyydetty aikapalkkiona henkilöryhmittäin. Ramboll Finland Oy:n tarjouksen mukaan heidän työosuutensa arviohinta on 23 600 € (alv 0 %) ja Proxion Oy:n tarjouksen mukaan heidän työosuutena kattohinta on 26 900 € (alv 0 %). Selvityksen kokonaiskustannus on tällöin arviolta 50 500 € (alv 0%). Koska selvityksessä otetaan huomioon myös Jokelan taajaman sisäisiä liikkumistarpeita, ovat Tuusulan kunta ja Väylävirasto sopineet, että selvitystyön kustannukset maksetaan jaolla 50-50.
Selvityksen on määrä valmistua joulukuussa 2024.
Liitteet
tarjoukset
Lisätiedot
Petri Juhola, p. 040 314 3566, sp. petri.juhola@tuusula.fi
Päätän hyväksyä Ramboll Finland Oy:n ja Proxion Oy:n tarjoukset Jokelan asemanseudun teknisestä selvityksestä. Ramboll Finland Oy:n kustannusosuus työstä on 23 600 euroa, josta Tuusulan kunnan maksuosuus on 11 800 € (alv 0 %). Rroxion Oy:n kustannusosuus työstä on 26 900 euroa, josta Tuusulan kunnan maksuosuus on 13 450 euroa (alv 0 %). Tuusulan kunnan maksuosuudet laskutetaan kunnalta suoraan.
Mahdollisten lisä- ja muutostöiden kustannusvaikutuksista tulee sopia etukäteen.