§ 6 Lahopuun muodostaminen ja kuusien poistaminen

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-1101

Päätöspäivämäärä

13.9.2024

Päätöksen tekijä

Kunnanpuutarhuri

Päätöksen peruste

Hallintosäännön hankintoja koskevan toimivaltataulukon mukaan palvelualueen päällikkö päättää hankinnoista, joiden arvo alittaa 60 000 euroa.

 

Kuvaus

Esittely ja hankinnan kohde

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt Tuusulan kunnalle HELMI-avustusta kunnan omistamien luonnonsuojelualueiden hoitotoiminen toteuttamiseksi. 

Tarjousta pyydettiin Tuusulan kunnan omistamien luonnonsuojelualueiden hoitotoimista (puiden kaato ja kaulaaminen) Sarvikallion, Pähkinämäen lehdon ja Savikulman alueille. Työt tulee tehdään lintujen pesimäkauden (1.4.-31.7.) ulkopuolella syys-lokakuussa 2024. Hankinta tehdään määrärahan puitteissa. Hankinta saattaa muuttua määrärahan riittävyyden mukaan ja kohteiden laajuus saattaa muuttua. Hankkeeseen on haettu lisäavustusta Uudenmaan ELY-keskukselta.

Tarjous pyydettiin kohteittain SARVIKALLIO, SAVIKULMAN LEHTOMETSÄ ja SARVIKALLIO. 

Työn hinnoittelu pyydettiin kohteittain urakkahintana (Sarvikallio; Savikulman lehto; Pähkinämäen lehtometsä). Toimittajaksi valitaan kunkin osa-alueen halvimman tarjouksen antanut tarjoaja. Työhön sisältyy aloituskokous sekä alku- ja loppukatselmus maastossa. Työn kuvauksessa on viitattu numeroituihin kuvioihin. Kuviokartat löytyvät kunkin alueen luonnonhoitosuunnitelmista, jotka ovat tarjouspyynnön liitteenä.

Tarjouspyyntö julkaistiin tarjouspalvelu.fi:ssä 25.6.2024.

Tarjouskilpailussa noudatettava hankintamenettely oli rajoitettu hankintamenettelyTämä kilpailutus oli uusintakilpailutus, jossa tarjouspyyntö lähetettiin vain aikaisemmassa kilpailussa tarjouksen tehneille kahdelle yritykselle: Maisemasuunnittelu Hilla-Maaria Karppinen ja Puunkaatopalvelu O L Oy. Uusintakilpailutuksessa pyydettiin erittelemään SARVIKALLIOn kohteessa työn hinta kuusien poiston ja muun työn välillä.

Kyseessä on pienhankinta, jonka arvo alittaa hankintalain 25 §:n kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan kunnan pienhankintaohjetta.

Tarjousten käsittely 

Tarjousten avaamisen jälkeen suoritettiin määräajassa saapuneiden tarjousten tarkistus ja arviointi. Tarjousten käsittely ennen vertailua on kolmivaiheinen, ensin avataan saapuneet tarjoukset ja tämän jälkeen tarkistetaan tarjousten tarjouspyynnönmukaisuus ja tarjoajien kelpoisuusehtojen täyttyminen. Tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset hylätään ja vaatimukset täyttävät tarjoukset otetaan mukaan tarjousvertailuun.

Tarjouksia saatiin määräaikaan 15.7.2024 kello 13:08 mennessä kaksi (2) kappaletta. Tarjoukset avattiin suljetussa tilaisuudessa 31.7.2024. Määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei ollut.

Avaamisen jälkeen suoritettiin määräajassa saapuneiden tarjousten tarkistus ja arviointi. Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä määritetyt kelpoisuusvaatimukset. 

Tarjousvertailu

Tarjouspyynnössä pyydettiin hinnoittelemaan tarjoukset kohteittain: Sarvikallio, Pähkinämäen lehto, Savikulma. Lisäksi Sarvikallion kohteessa pyydettiin kertomaan erikseen kuusien poiston hinta. Tarjoukset vertaillaan kohteittan. Jokaisessa kohteessa halvin tarjous voittaa. Alla olevassa taulukossa on esitetty tarjotut hinnat kohteittain:

 

  Maisemasuunnittelu H-M K Puunkaatopalvelu O L O
Sarvikallio (tarjottu hinta ALV 0 %) 22 900 26 027,60
Pähkinämäen lehto  (tarjottu hinta ALV 0 %) 5500 4960
Savikulma  (tarjottu hinta ALV 0 %) 3500 4960

 

Pähkinämäen lehdon hoitotoimien toteuttajaksi valitaan Puunkaantopalvelu O L O.

Savikulman hoitotoimien toteuttajaksi valitaan Maisemasuunnittelu Hilla-Maaria Karppinen. Hoitotoimet toteutetaan määrärahan puitteissa.

Sopimuksen voimaantulo

Hankintapäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Valittujen tarjoajien kanssa tehdään erillinen kirjallinen hankintasopimus, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi. 

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Terhi Wermundsen, 040 314 3065

Liitteet

Tarjouspyyntö, avauspöytäkirja

Päätös

Päätän valita kohteittain tarjouskilpailussa kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen toteuttamaan hankinnan seuraavasti:

  • Savikulma: Maisemasuunnittelu Hilla-Maaria Karppinen
  • Pähkinämäen lehto:Puunkaatopalvelu O L Oy.
  • Sarvikallio: Maisemasuunnittelu Hilla-Maaria Karppinen. Sarvikallion hoitotoimet toteutetaan määrärahan puitteissa. Kohteen hoitamiseen anotaan lisärahoitusta HELMI-ohjelmasta, jotta hoito-ohjelma saataisiiin toteutettua kokonaisuudessaan.

Hankinnan arvioidut kokonaiskustannukset sopimuskaudelta ovat 31 360 euroa (alv 0%).

 

Allekirjoitus

Mia Järvinen, kunnanpuutarhuri

Organisaatiotieto

Kaavoitus