Päätös
Päätän ympäristönsuojelulain (527/2014) 112.1 §:n nojalla antaa Tuusulan kunnalle (kulttuuripalvelut) Tuusulan kunnassa järjestettävää Taiteiden yö –tapahtumaa koskevat seuraavat määräykset:
1. Musiikkia saa soittaa ilmoituksen mukaisesti Kotorannanpuistossa, Taiteilijkoti Erkkolassa, Halosenniemessä klo 18.00-22.30 sekä Aleksis Kiven kuolinmökkillä klo 17.00-22.30 sekä suorittaa äänistestausta tapahtumapäivinä alkaen klo 12:00.
- 9.8.2024
- 8.8.2025
- 14.8.2026
2. Melutasoja tulee seurata tapahtuman ajan. Melumittauksia tulee tehdä lähimpien häiriintyvien kohteiden piha-alueilla. Lisäksi mittauksia tulee tehdä äänentoistolaitteilta konserttien aikana ja huolehtia, että melutaso ei ylitä 10 metrin päässä ilmoituksen mukaista LAeq 5 minuuttia 85 dB.
3. Tapahtuman järjestäjän tulee varmistua määräyksissä annetuissa desibelirajoissa pysyminen melumittauksin. Melumittauksista tulee toimittaa meluraportti Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle vuosittain elokuun loppuun mennessä.
4. Äänitaso on säädettävä ja äänentoistolaitteet suunnattava siten, ettei ympäristölle aiheudu merkittävää meluhaittaa.
5. Tapahtumasta tulee jakaa tiedote hyvissä ajoin lähialueen asukkaille ja muille toimijoille tapahtumapaikkojen läheisyyteen ilmoituksen mukaisesti. Tiedote tulee jakaa vuosittain. Tiedotteesta tulee käydä ilmi tapahtuman yhteyshenkilön yhteystiedot sekä tapahtuman alkamis- ja päättymisajankohta. Tiedotteen jakelualueen tulee olla riittävän laaja.
6. Toiminnassa tulee muutoin ympäristön pilaantumisen estämiseksi noudattaa, mitä ympäristönsuojelulaissa tai muualla lainsäädännössä säädetään tai niiden nojalla määrätään.
7. Ympäristönsuojelulain 200 §:n nojalla määrään, että tätä päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Päätöksen perustelut
Ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, kuten rakentamisesta tai yleisötilaisuudesta, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää. Ilmoitus on ympäristönsuojelulain 118.3 §:n mukaan tehtävä hyvissä ajoin ennen toimenpiteeseen ryhtymistä tai toiminnan aloittamista, kuitenkin viimeistään 30 vuorokautta ennen tätä ajankohtaa, jollei kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä määrätä tätä lyhyemmästä ajasta. Tuusulan kunnalla ei ole ympäristönsuojelumääräyksiä.
Viranomaisen on ympäristönsuojelulain 122.1 §:n mukaan tehtävä ilmoituksen johdosta päätös, jossa voidaan antaa tarpeellisia määräyksiä ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä, toiminnan tarkkailusta ja tiedottamisesta asukkaille sekä jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämisestä.
Ilmoituksen käsittelyssä ja ilmoituksen johdosta tehdyssä päätöksessä on otettu huomioon ilmoitusta koskevan toiminnan sijainti ja kesto. Kun huomioidaan ilmoituksessa esitetyt melutasot sekä tapahtuman tilapäisyys, ei tapahtuman aiheuttamaa meluhaittaa voida pitää kohtuuttomana. (Määräys 1.)
Desibelirajat ja melumittaukset ovat tarpeen, jotta tapahtuman järjestäjä voi varmistaa, ettei melutaso nouse ilmoituksessa ja ilmoituksen johdosta annettua päätöstä korkeammaksi ja aiheuta lähialueen asukkaille merkittävää meluhaittaa. (Määräykset 2 ja 3.)
Melun leviämistä ympäristöön tulee pyrkiä estämään käytettävissä olevin keinoin, jotta ympäröivälle asutukselle aiheutuisi tapahtumasta mahdollisimman vähän haittaa. (Määräys 4.)
Ympäristönsuojelulain 122 §:n mukaisesti päätös sisältää myös määräyksen tiedottamisesta lähialueen asukkaille. Tiedotteen jakelualueen tulee olla riittävän laaja. (Määräys 5.)
Päätöksessä on lisäksi annettu määräys yleisestä huolehtimisvelvollisuudesta ympäristönsuojelulain ja sen nojalla annettujen määräysten perusteella ja niiden toteuttamiseksi. (Määräys 6.)
Ympäristönsuojelulain 200 §:n mukaan viranomainen voi määrätä, että 122 §:ssä tarkoitettua määräystä tai päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. (Määräys 7.)
Käsittelymaksu
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on 12.12.2023 § 171 hyväksynyt kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan. Ilmoituksen käsittelymaksu määräytyy ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3 §:n sekä maksutaulukon kohdan 24.1 mukaan ja on suuruudeltaan 378 €. Maksu on taksan 14.1 §:n mukaan suoritettava 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun asiaa koskeva päätös on saanut lainvoiman. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Ilmoituksen käsittelymaksusta valitetaan ympäristönsuojelulain 190 §:n mukaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Laskutus tapahtuu erillisellä laskulla päätöksen saatua lainvoiman.
Oikeusohjeet
Ympäristönsuojelulaki (527/2014): 85, 118, 121, 122, 190, 191, 200, 201, 205 §:t;
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014): 24, 26 §;
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.12.2023 § 171);
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 19.9.2023 § 109);
ja Tuusulan kunnan hallintosääntö (Tuusulan kunnanvaltuusto 19.6.2023 § 95).
Nähtävilläolo
Päätös pidetään nähtävillä valitusaikana Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen verkkosivuilla osoitteessa www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi. Lisäksi päätös on nähtävillä Tuusulan kunnan internetsivuilla osoitteessa www.tuusula.fi.
Tiedoksianto
Päätös annetaan tiedoksi valitusosoituksineen:
Tuusulan kunta, kulttuuritoimi, Kotorannankuja 10, 04300 Tuusula
Uudenmaan ELY-keskus, kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi
Muille asianosaisille kuuluttamalla päätöksestä Tuusulan kunnan ilmoitustaululla 29.7.-4.9.2024 välisenä aikana.