Päätös
Päätän ympäristönsuojelulain (527/2014) 122.1 §:n nojalla antaa Keravan kaupungille osoitteessa , Kivisillantie 12, 04200 Kerava, järjestettävää tapahtumaa koskevat seuraavat määräykset:
1. Tapahtuman saa järjestää ilmoituksen mukaisena 26.7-7.8.2024 klo 12:00-23:15. Melutasoja tulee seurata tapahtuman ajan.
2. Melumittaus tulee tehdä lähimmässä häiriintyvässä kohteessa ja jatkuvatoimisesti miksauspöydällä koko tapahtuman ajan.
3. Tapahtumassa käytettävät äänentoistolaitteet tulee säätää ja suunnata siten, että melutaso lähimmissä häiriintyvissä kohteissa ei ylitä LAeq 5 minuuttia 55 dB eikä ilmoituksen mukaista maksimimelutasoa LAeq 5 min 95 dB 10 metrin päässä.
4. Melumittauksista on laadittava mittauspöytäkirja, joka on toimitettava tiedoksi Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle viimeistään 31.8.2024 mennessä. Mittauspöytäkirjasta tulee käydä ilmi esitetyillä mittauspisteillä melun A- taajuuspainotettu keskiäänitaso (Laeq, 5min) mittausajankohtana (kuvaaja) sekä mittausten suorittaja, mittauksessa käytetty äänitasomittari, sääolosuhteet ja mittauspisteen tarkka sijainti (valokuva mittausolosuhteista).
5. Tapahtumasta on tiedotettava lähialueen asukkaille ja muille toimijoille viikkoa ennen tapahtuman järjestämistä. Tiedotteesta tulee käydä ilmi tapahtuman järjestäjän yhteystiedot sekä tapahtuman alkamis- ja päättymisajankohta kellonaikoineen. Yhteystiedoissa tulee olla myös puhelinnumero, johon voi tarvittaessa antaa palautetta koko tapahtuman ajan. Tiedote tulee jakaa vähintään ilmoituksessa esitettyihin kiinteistöihin Kytömaantien varrella.
6. Toiminnassa tulee muutoin ympäristön pilaantumisen estämiseksi noudattaa, mitä ympäristönsuojelulaissa tai muualla lainsäädännössä säädetään tai niiden nojalla määrätään pohjaveden ja maaperän pilaamiskiellosta, ilmansuojelusta sekä jätehuollon järjestämisestä. Tapahtuman järjestäjän on siivottava alue tapahtuman jälkeen.
7. Ympäristönsuojelulain 200 §:n nojalla määrään, että tätä päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksen hakuviranomainen toisin määrä.
Päätöksen perustelut
Ympäristösuojelulain (527/2014) 118 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristösuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, kuten rakentamisesta tai yleisötilaisuudesta, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää. Ilmoitus on ympäristönsuojelulain 118.3 §:n mukaan tehtävä hyvissä ajoin ennen toimenpiteeseen ryhtymistä tai toiminnan aloittamista, kuitenkin viimeistään 30 vuorokautta ennen tätä ajankohtaa, jollei kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä määrätä tätä lyhyemmästä ajasta.
Viranomaisen on ympäristönsuojelulain 122.1 §:n mukaan tehtävä ilmoituksen johdosta päätös, jossa voidaan antaa tarpeellisia määräyksiä ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä, toiminnan tarkkailusta ja tiedottamisesta asukkaille sekä jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämisestä. Ilmoituksen käsittelyssä ja ilmoituksen johdosta tehdyssä päätöksessä on otettu huomioon ilmoitusta koskevan toiminnan sijainti, kesto ja tapahtuman luonne.
Päätöksessä on rajoitettu toiminta-aika järjestäjän tekemän ilmoituksen mukaiseksi. (Määräys 1.)
Melumittauksilla ja asetetuilla desibelirajoilla varmistetaan, ettei tapahtumasta aiheudu lähialueen asukkaille merkittävää meluhaittaa. (Määräys 2 ja 3.)
Melumittausten raportointi on tarpeen valvonnan kannalta. Mittaustulosten perusteella arvioidaan, oliko melutilanne päätöksen mukainen. (Määräys 4.) Ympäristönsuojelulain 122 §:n mukaisesti sisältää päätös myös määräyksen tiedottamisesta lähialueen asukkaille ja muille toimijoille. Tiedotteen jakelualueen tulee olla riittävän laaja. (Määräys 5.)
Päätöksessä on lisäksi annettu määräys yleisestä huolehtimisvelvollisuudesta ympäristönsuojelulain ja sen nojalla annettujen määräysten perusteella ja niiden toteuttamiseksi. (Määräys 6.)
Ympäristönsuojelulain 200 §:n mukaan viranomainen voi määrätä, että 122 §: ssä tarkoitettua määräystä tai päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava. Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. (Määräys 7.)
Käsittelymaksu
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on 12.12.2023 § 171 hyväksynyt kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan. Ilmoituksen käsittelymaksu määräytyy ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3 §:n sekä maksutaulukon kohdan 24.1 mukaan ja on suuruudeltaan 378 €. Maksu on taksan 14.1 §:n mukaan suoritettava 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun asiaa koskeva päätös on saanut lainvoiman. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Ilmoituksen käsittelymaksusta valitetaan ympäristönsuojelulain 190 §:n mukaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Laskutus tapahtuu erillisellä laskulla päätöksen saatua lainvoiman.
Oikeusohjeet
Ympäristönsuojelulaki (527/2014): 85, 118, 121, 122, 190, 191, 200, 201, 205 §:t;
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014): 24, 26 §;
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.12.2023 § 171);
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 19.9.2023 § 109)
ja Tuusulan kunnan hallintosääntö (Tuusulan kunnanvaltuusto 19.6.2023 § 95).
Nähtävilläolo
Päätös pidetään nähtävillä valitusaikana Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen verkkosivuilla osoitteessa www. keskiuudenmaanymparistokeskus.fi.
Tiedoksianto
Päätös annetaan tiedoksi valitusosoituksineen tavallisena tiedoksiantona:
Keravan kaupunki/URF
Uudenmaan Ely-keskus, kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi
Muille asianosaisille kuuluttamalla päätöksestä Keski- Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Keravan kaupungin verkkosivuilla 15.7. - 21.8.2024.