Perustelut
Asiaselostus
Asemakaavan muutos koskee Tuusulan kunnan Kellokosken kylän korttelia 7017 ja siihen liittyviä Koulutien, Kellokoskentien, Päivölänraitin ja Ilmattarenkujan katualueita. Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelit 7063, 7017 ja osa korttelia 7018, sekä niihin liittyvät katu- ja katuaukio- / torialueet.
Seppäinpuiston kaavamuutos on tullut vireille kunnan aloitteesta. Hanke on merkitty kaavoitussuunnitelmaan vuosien 2022-2025 kärkihankkeeksi. Kaavamuutoksen alue on Tuusulan kunnan omistuksessa.
Suunnittelualue on rakentamatonta ja sijaitsee entisellä peltoalueella katujen ja olemassa olevien asuntoalueiden välissä.
Kaavan tavoitteena on mahdollistaa asuinalue, joka jatkaa Kellokosken Ruukin ilmettä modernilla tavalla. Alue täydentää Kellokosken keskustan aluetta yhtiömuotoisella asuinrakentamisella elävöittäen Koulutien vartta, sekä omatonttisella erillispientalorakentamisella. Asemakaavaratkaisun tavoitteena on parantaa Kellokoskentien turvallisuutta, sekä kehittää pyöräilyn ja jalankulun yhteyksiä Kellokosken koulun ja urheilukeskuksen ympäristössä.
Kaavamuutosalueen pinta-ala on yhteensä noin 4,5 ha ja kaavamuutos mahdollistaa yhteensä noin 7 500 k-m2 rakennusoikeutta. Tuottajamuotoisia tontteja muodostuu neljä ja omakotitalotontteja 16. Nämä mahdollistavat asuntojen rakentamisen noin 150 asukkaalle.
Tuusulan kunta saa tuloja tonttien myynnistä arviolta noin 1,36 miljoonaa euroa (alv 0%).
Rakennuskorttelialueiden kunnallistekniikan toteuttamisesta aiheutuu kunnalle kustannuksia arviolta noin 0,85 miljoonaa euroa (alv 0%).
Kaavatyön aiemmat vaiheet
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 16.2.-17.3.2023.
Kunnanhallitus päätti kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta 19.2.2024 (§ 72). Kaavaehdotus oli nähtävillä 22.2. - 22.3.2024.
Kaavaehdotuksesta saatiin viranomaisilta kuusi (6) lausuntoa ja muilta osallisilta kolme (3) kirjallista muistutusta.
Muistutukset kaavaehdotukseen kohdistuivat rakentamiseen, ympäristöön sekä liikenteeseen.
Viranomaisten kannanotot kaavaehdotukseen kohdistuivat kaavaliitteisiin, huleveden hallintaan, liikkumiseen ja liikenteeseen, liikenneturvallisuuteen, rakentamiseen sekä rakentamisen laatuun.
Uudenmaan ELY-keskuksen lausunnon johdosta määräystä hulevesien hallinnasta täydennettiin seuraavalla lauseella: Paikoitukselle varattujen alueiden hulevedet tulee käsitellä niiden laatua parantavalla menetelmällä kuten öljynerotuksella tai biosuodatuksella ennen johtamista hulevesijärjestelmään.
Muita muutoksia kaavaehdotukseen ei tehty.