§ 3 Vieraslajien ja roskien poistaminen luonnonsuojelualueilta

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-1262

Päätöspäivämäärä

19.6.2024

Päätöksen tekijä

Kunnanpuutarhuri

Päätöksen peruste

Hallintosäännön hankintoja koskevan toimivaltataulukon mukaan palveluyksikön esihenkilö päättää hankinnoista, joiden arvo alittaa 30 000 euroa. (palvelualueen johtajan viranhaltijapäätökseen, hankintaohjeen mukaan viranhaltijapäätös tehtävä yli 10 000 euron hankinnoista)

Kuvaus

Esittely ja hankinnan kohde

Tuusulan kunnan omistamien luonnonsuojelualueiden hoitotoimet (vieraslajien ja roskien poistaminen).Tuusulan kunnan omistamalta kolmelta kohteelta poistetaan roskat ja vieraslajit. Jättipalsamin poistotyöt voi aloittaa heinäkuussa. Puiden ja pensaiden (esim. terttuselja ja isotuomipihlaja) poisto tulee tehdä lintujen pesimäkauden (1.4.-31.7.) ulkopuolella. Työn tulisi olla valmiina lokakuun loppuun mennessä. Työstä laaditaan loppuraportti. Loppuraportin tulisi olla valmiina marraskuun 2024 loppuun mennessä. Työhön sisältyy aloituskokous sekä alku- ja loppukatselmus maastossa. Kaikille alueille on laadittu Uudenmaan ELY-keskuksen hyväksymät luonnonhoitosuunnitelmista, jotka olivat tarjouspyynnön liitteenä. Luontoselvityksissä on vieraslajeja alustavasti kartoitettu. Osa vieraslajeista on kuitenkin saattanut jäädä havaitsematta eli koko selvitysalue tulee käydä läpi.

Selvitettävät alueet ovat:

SARVIKALLIO (YSA239660, YSA251633, virkistysaluetta) Alue koostuu kahdesta luonnonsuojelualueesta (6,3 hehtaaria ja 12,3 hehtaaria) ja niitä ympäröivästä alueesta. Alueen yhteispinta-ala on 35 hehtaaria. Alue on vuokrattu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle (UUVI ry). Työhön sisältyy maastokatselmus (UUVI ry, toimittaja, kunnan edustajat) ennen töiden aloittamista.

PÄHKINÄMÄEN LEHTOMETSÄ (YSA251634) Luonnonsuojelualueen pinta-ala on 3,6 hehtaaria. 

SAVIKULMAN LEHTO (YSA251670) Luonnonsuojelualueen pinta-ala on yksi hehtaari.

Toimenpiteet:

  • Kaikki alueeilla havaitut roskat kerätään ja viedään pois.
  • Kaikki alueilta löydetyt vieraslajit poistetaan juurineen ja viedään pois asianmukaisesti hävitettäviksi.

Hinta ilmoitetaan tuntihintana. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta. Tarjous ja tarjouspyyntöön liittyvät kysymykset tulee lähettää hankintaportaalin kautta. 

Tarjouspyyntö julkaistiin 28.5.2024 tarjouspalvelu.fi:ssä.

Tarjouskilpailu oli kaikille avoin ja hankinta on pienhankinta eli hankinnan arvo ei ylitä ylittää hankintalain 25 §:n kansallista kynnysarvoa.

Tarjousten käsittely 

Tarjousten avaamisen jälkeen suoritettiin määräajassa saapuneiden tarjousten tarkistus ja arviointi. Tarjousten käsittely ennen vertailua on kolmivaiheinen, ensin avataan saapuneet tarjoukset ja tämän jälkeen tarkistetaan tarjousten tarjouspyynnönmukaisuus ja tarjoajien kelpoisuusehtojen täyttyminen. Tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset hylätään ja vaatimukset täyttävät tarjoukset otetaan mukaan tarjousvertailuun.

Tarjouksia saatiin määräaikaan 13.6.2024 klo 11.29 mennessä 2 kappaletta (O & OL Oy ja Maisemasuunnittelu Hilla-Maaria Karppinen). Tarjoukset avattiin suljetussa tilaisuudessa 13.6.2024. Määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei ollut. 

Avaamisen jälkeen suoritettiin määräajassa saapuneiden tarjousten tarkistus ja arviointi. Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä määritetyt kelpoisuusvaatimukset. 

Tarjousvertailu

Hankinnan valintaperusteena on halvin tuntihinta. Maisemasuunnittelu Hilla-Maaria Karppisen tarjoama tuntihinta oli 42 euroa / tunti (ALV 0 %) ja O & OL Oy:n tarjoama tuntihinta oli 59,99 euroa / tuntia (ALV 0 %).

Hankinnan toimittajaksi valitaan Maisemasuunnittelu Hilla-Maaria Karppinen.

Sopimuksen voimaantulo

Hankintapäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi. 

Lisätiedot

erityisasiantuntija Terhi Wermundsen, terhi.wermundsen@tuusula.fi, 040 314 3065

Liitteet

Tarjouspyyntö, vertailu-, kelpoisuus-, ja tarjouspyynnönmukaisuustaulukot

Päätös

Päätän valita tarjouskilpailussa edullisimman tuntihintatarjouksen tehneen Maisemasuuunnittelu Hilla-Maaria Karppisen toteuttamaan palvelun. 

Hankinnan arvioidut kokonaiskustannukset sopimuskaudelta ovat 14 000 euroa (alv 0%).

 

Allekirjoitus

Mia Järvinen, kunnanpuutarhuri

Organisaatiotieto

Kaavoitus