Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 11.6.2024

§ 54 Tarkennus perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmaan 1.8.2024 alkaen

TUUDno-2024-1032

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Aalto, oppimisen asiantuntija, laura.aalto@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteista, tavoitteista ja toimintaperiaatteista säädetään perusopetuslain (682/1998) 8a luvussa. Kunta vastaa toiminnan kokonaisuudesta ja se tulee järjestää Opetushallituksen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden 2011 (Määräykset ja ohjeet 2011:1) sekä perusopetuksen laatukriteerien (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:29) mukaisesti. Kunnan oma toimintasuunnitelma päivitetään ja hyväksytään kasvatus- ja sivistyslautakunnassa aina tarpeen mukaan.

Tuusulan koululaisten iltpäivätoiminnan tämänhetkinen toimintasuunnitelma on otettu käyttöön 1.8.2020. Syyskuussa 2023 päivitettiin toiminnan maksujen tulorajoja yhteneväisemmäksi varhaiskasvatuksen tulorajojen kanssa.

Toimintasuunnitelman päivitys on tehty yhteystyössä iltapäivätoiminnan koordinaattorin, kerhojen vastuuohjaajien sekä toimintaa järjestävien koulujen rehtoreiden kanssa.

Toimintasuunnitelmaa on päivitetty seuraavin osin:

  • Arvoja on kiteytetty ja sanamuotoja muutettu ohjaajien kanssa käydyn keskustelun perusteella.
  • Keusoten kanssa tehty yhteistyösopimus lisätty Mikkolan erityisryhmien osuuteen.
  • Kerholaisten valintaperusteita on tarkennettu; ei enää määritellä tarkkaa valintajärjestystä, vaan mainitaan etusijalla olevat ryhmät.
  • Tiedottamisen, arvioinnin sekä toiminnan organisoinnin osalta päivityksiä on tehty vastaamaan nykyisiä käytänteitä esim. tiedonkulkuun ja toiminnan koordinointiin liittyen.

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2024 alkaen liitteen mukaisesti.

     

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Teknisenä korjauksena toimintasuunnitelmaan on korjattu lautakunnan nimi kasvatus- ja koulutuslautakunta -> kasvatus- ja sivistyslautakunta.

 

Valmistelija

  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
  • Laura Aalto, oppimisen asiantuntija, laura.aalto@tuusula.fi

Perustelut

Aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteista, tavoitteista ja toimintaperiaatteista säädetään perusopetuslain (682/1998) 8a luvussa. Kunta vastaa toiminnan kokonaisuudesta ja se tulee järjestää Opetushallituksen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden 2011 (Määräykset ja ohjeet 2011:1) sekä perusopetuksen laatukriteerien (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:29) mukaisesti.  Kunnan oma toimintasuunnitelma päivitetään ja hyväksytetään Kasvatus- ja koulutuslautakunnalla aina tarpeen mukaan. 

 

Tuusulan koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma päivitettiin lautakunnassa 14.5.2024 seuraavin osin.  

  • Arvoja on kiteytetty ja sanamuotoja muutettu ohjaajien kanssa käydyn keskustelun perusteella. 

  • Keusoten kanssa tehty yhteistyösopimus lisätty Mikkolan erityisryhmien osuuteen. 

  • Kerholaisten valintaperusteita on tarkennettu; ei enää määritellä tarkkaa valintajärjestystä, vaan mainitaan etusijalla olevat ryhmät.  

  • Tiedottamisen, arvioinnin sekä toiminnan organisoinnin osalta päivityksiä on tehty vastaamaan nykyisiä käytänteitä esim. tiedonkulkuun ja toiminnan koordinointiin liittyen. 

 

Päivitystä tarkennetaan vaativan erityisopetuksen iltapäivätoiminnan maksuihin liittyvältä osalta. Lukuvuodesta 2024-25 alkaen erityislasten iltapäivätoiminnassa maksuttomuuden perusteita ja niiden seurantaa tarkennetaan. Toiminta on maksutonta niiden lasten osalta, joille on tehtynä vammaispalveluissa erityishuolto-ohjelmaa eli EHO. Iltapäivätoimintaan ilmoittauduttaessa koululle tulee toimittaa EHO, josta selviää oikeus lapsen ip-/ap-toiminnan maksuttomuuteen. Maksuperusteet ovat samat kuin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman tarkennuksen 1.8.2024 alkaen liitteen mukaisesti

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Opetuspäällikkö Torvinen selosti asiaa kokouksessa.