§ 19 Järjestötalojen peruskorjausavustusten myöntäminen vuonna 2024

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-755

Päätöspäivämäärä

24.5.2024

Päätöksen tekijä

Kansliapäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö 24 §:n 8 luku ja kunnanhallituksen päätös 14.1.2019 § 15.

Kuvaus

Vuoden 2024 talousarvion on varattu 17 000 euron määräraha sitovin perustein käytettäväksi tuusulalaisten järjestötalojen peruskorjausten tukemiseen. Avustusta myönnetään ulkopuolelta ostettaviin suunnittelu- ja työpalveluihin sekä materiaalihankintoihin. Talkootyön osuudesta ei avustusta myönnetä.

Avustushakuun littyvä kirje lähetettiin yhdistyksille 5.4.2024 ja avustus oli haettavissa 30.4.2024 mennessä. Hakemuksiin tuli liittää perusteltu suunnitelma tehtävistä peruskorjaustöistä, selvitykset tarvittavien viranomaislupien hakemisesta, kokonaiskustannusarvio eriteltynä niin, että ostettavien materiaalien ja ulkopuolelta ostettavien suunnittelu- ja työurakoiden osuus oli näkyvissä sekä peruskorjausten toteutustapa ja toteutusaikataulu.

Viisi (5) järjestötaloa jätti hakemuksen määräajassa. Avustusta haettiin yhteensä 46 205,45 eurolla.

Avustusmäärärahan jakoesityksen (liite) laadinnassa on huomioitu ne kulut, jotka on arvioitu liittyvän peruskorjauksiin.

Päätös

Päätän myöntää vuoden 2024 järjestötalojen peruskorjausavustusta yhteensä 17 000,00 euroa seuraavasti:

  • Kellokoksen Linjamäen Pienviljelijäyhdistys ry 3 800 euroa
  • Klemetskog Ungdomsförening rf 3 900 euroa
  • Pohjois-Tuusulan Demarit ry 3 900 euroa
  • Tuusulan Demarit ry 3 400 euroa
  • Tuusulan Nuorisoseura ry 2 000 euroa

Avustuksen saajan tulee toimittaa kuntaan selvitys tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista kuluvana vuonna marraskuun loppuun mennessä. Avustukset maksetaan toteutuneiden kustannusten (tositteet) perusteella. Avustuksen saajalle voidaan kuitenkin pyydettäessä maksaa ennakkona 50 % myönnetyn avustuksen kokonaismäärästä.

Allekirjoitus

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö

Organisaatiotieto

Yhteiset palvelut