TUUDno-2024-1327
Hallintosäännön hankintoja koskevan toimivaltataulukon mukaan palveluyksikön esihenkilö päättää hankinnoista, joiden arvo alittaa 30 000 euroa.
Kunnantalon väistötilat keskittyvät jatkossa Sahankulmaan ja Tuuskodon tiloista luovutaan. Tavoitteena on, että Sahankulman tilojen käyttöön liittyvät periaatteet ja käytännön järjestelyt on sovittu 31.5.2024 mennessä ja että muutto tapahtuu 15.8.2024 mennessä.
Tuuskodosta siirtyvä sivistyksen henkilöstö (n. 45 hlö) sijoittuu nykyiseen rakennusvalvonnan (Kunta 2) Moukarinkuja 4B7 tiloihin. Rakennusvalvonta (n. 10 hlö) siirtyy kasvun ja ympäristön (Kunta 1) Moukarinkuja 4C4 tiloihin.
Kunta 1 työpisteet ovat avotilassa ja neuvotteluhuoneet ovat kovassa käytössä kaikille Sahankulmassa työskenteleville, joten rakennusvalvonnan asiakkaiden vastaanottamiseen on tarpeen järjestää erillinen hiljainen asiakaspalvelutila. Tilaa voi käyttää tarvittaessa myös Teams-kokouksia ja pistäytyä puhumassa puheluita, tehdä keskittymistä vaativaa työtä tai pitää pikapalavereja häiritsemättä avotilassa työskenteleviä.
Kyseessä on hankinta, jonka arvo alittaa lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) määritellyn kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tuusulan kunnan pienhankintaohjetta.
Tarjousta on pyydetty Smartblock Oy:ltä, koska tilassa on jo entuudestaan heidän työtiloja, jotka on koettu päivittäisessä käytössä erittäin laadukkaiksi ja toimiviksi. Smartblockin työtilat ovat myös edullisimpia muihin toimittajien ratkaisuihin verraten.
Smartblock Block8 -työtila hankinta toteutetaan 36 kk leasinghankintana sopimustoimittaja 3 STEP IT Oy Lesing:ltä 603 e/kk hintaan. Kustannukset kohdistetaan kasvu ja ympäristö, kehittäminen ja hallinto 4000 kustannuspaikalle.
Päätän valita Smartblock Oy:n Block8-työtilan 36 kk leasing sopimuksella (3StepIT) hintaan 603 e/kk.
Hankinnan arvioidut kokonaiskustannukset sopimuskaudelta ovat 21 708 euroa.