Valtuusto, kokous 27.5.2024

§ 69 Maksuttoman toisen asteen säilyttämiseksi Tuusulassa, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2024-1273

Perustelut

Annika Lappalaisen ja valtuustoryhmien esittämä aloite 27.5.2024:

Ryhmäaloite maksuttoman toisen asteen säilyttämiseksi Tuusulassa

Eduskunnan kehysriihessä tehtiin esitys maksuttoman toisen asteen rajaamisesta sen vuoden loppuun kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Tämä romuttaisi nykyisen maksuttoman toisen asteen mallin ennen kuin yksikään sen piirissä aloittanut opiskelija ehtii valmistua esimerkiksi ylioppilaaksi.

Päätös tarkoittaisi sitä, että muun muassa oppimateriaalien, ylioppilaskokeiden ja ammatillisen puolen työvälineiden hinta voi siirtyä nuoren itsensä maksettavaksi kesken opintojen. Monimutkaisuuden lisäksi malli on eriarvoistava: oppimateriaaleista koituvat lisäkulut osuvat erityisesti niihin nuoriin ja perheisiin, joihin myös asumistuen ja muun sosiaaliturvan leikkaukset ovat jo osuneet.

Riskinä on, että maksullisuuden alkaessa opinnot keskeytetään erityisen herkässä ikävaiheessa toisen asteen ollessa kesken. Tämä ei palvele tavoitetta nostaa Suomen koulutustasoa, eikä etenkään vähennä nuorten syrjäytymisriskiä, pahoinvointia tai mielenterveyskriisiä.

Maksuton toinen aste toimisi Tuusulassa merkittävänä veto- ja pitovoimatekijänä.

Esitämme, että Tuusula säilyttää toisen asteen maksuttomana nykyisen mallin mukaisesti toisen asteen tutkinnon suorittamisen loppuun asti tai sen kalenterivuoden loppuun asti, kun opiskelija täyttää 20 vuotta.

27.5.2024

Tuusulan vihreä valtuustoryhmä

Tuusulan Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä

Tuusulan vasemmiston valtuustoryhmä

Svenska folkpartiet i Tusby fullmäktige grupp

Tuusulan Puolesta ry:n valtuustoryhmä